ammattikorkeakoulukirjastot

7 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–7.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Minkä takia kirjastokortin voi saada mihin tahansa kaupungin- tai kunnankirjastoon, kunhan on osoite täällä Suomessa? Miksei vaatimuksena ole osoite ko. kimpan… 706 15.12.2020 Kirjastokortin saamiseksi ei ole nähty tarpeelliseksi laittaa alueellisia rajoituksia. Kirjastokortin on siis voinut hankkia koti-, opiskelu-, työ- tai kesämökkipaikkakunnalle, joissa kaikissa on voinut olla omat tarpeensa kortin hankkimiselle. Myös yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kirjastoihin saa kirjastokortin, vaikkei olisikaan opiskelijana kyseisessä oppilaitoksessa.
Inclusive Education for Students with Intellectual Disability v 2015 pitäisi löytää, (sähköinen julkaisu Ebsco-tietokannassa) Koko nimeltään: Craven, R, G.,… 207 2.3.2020 Normaalina kirjana tuo on saatavissa Jyväskylän yliopiston kirjastosta sekä Lahden ammattikorkeakoulun kirjastosta. Itä-Suomen yliopiston kirjastossa on tuosta lukusalikappale. Voit kaukolainata teoksen lähimmän kirjastosi kautta. Kannattaa muistaa, että korkeakoulukirjastoilla saattaa olla rajoitteita muille kuin omille opiskelijoilleen lainatessa.
Olen tekemässä opinnäytetyötä. Löytyisikö teiltä kirjallisuutta koskien Juniper SRX palomuureihin tai JunOS käyttöjärjelmään. Tarvitsisin kirjallisialähteitä… 577 11.9.2015 Meiltä löytyy kyllä perusteoksia Unixista mutta ne taitavat olla liian yksinkertaisia tarpeisiisi. Sen sijaan ammattikorkeakoulukirjastoista näyttää löytyvän runsaatikin aihetta käsittelevää kirjallisuutta. Kaukolainaamalla oppilaitoksesi kirjaston kautta saat kaukolainasi edullisemmin kuin meidän kautta, vaikka tottakai mielellämme kaukolainaamme tarvitsemasi aineiston.
Etsin seuraavaa kirjaa, jota ei löydy Helmetistä eikä Helkasta. Tiedän, että kirja on olemassa olen lukenut sitä noin vuonna 2000. Tekijä: Ulla Knuutinen Kirja… 634 25.3.2015 Ulla Knuutisen teos Pigmentit (Espoon-Vantaan ammattikorkeakoulu : Vantaan käsi- ja taideteollsuusoppilaitos, 1997) on lainattavissa pääkaupunkiseudulla sekä Laurea-ammattikorkeakoulun että Metropolia Ammattikorkeakoulun kirjastosta Tikkurilasta. Kummassakin näyttäisi olevan tällä hetkellä paikalla yksi vapaa nide, mutta ajantasaisen tilanteen voit tarkistaa esimerkiksi Melinda-tietokannan kautta tai suoraan Laurus- tai MetCat-tietokannoista. Myös kirjastojen yhteystiedot löydät alla olevista linkeistä. http://melinda.kansalliskirjasto.fi/F/?func=find-b-0&con_lng=fin&local_… https://metcat.amkit.fi/vwebv/searchBasic http://www.metropolia.fi/palvelut/kirjasto/ https://laurus.amkit.fi/vwebv/searchBasic https://www.laurea.fi/palvelut/...
Miten minä pääsen tietokantoihin? 1020 18.5.2010 AMK-opiskelijana saat opastusta tietokantoihin oman oppilaitoksen kirjaston henkilökunnalta ja kirjaston nettisivulta. Kymenlaakson Ammattikorkeakoulun sivuilta saat lisätietoa http://www.kyamk.fi/Palvelut/Kirjasto-%20ja%20tietopalvelut/Tiedonhaku
Mistä löydän listan Ruotsin yliopisto- ja ammattikorkeakoulukirjastoista? Erityisesti Tukholman seudulla olevat kirjastot? Lisäksi tarvitsisin tiedon v. 2009… 1496 9.2.2009 Lista Ruotsin yliopisto- ja korkeakoulukirjastoista löytyy täältä: http://www.inetmedia.nu/bibliotek/universitetsbibliotek.shtml Listassa on suorat linkit kirjastojen kotisivuille, joista löytyy myös kirjastojen yhteystiedot. Kirjastojen sivuilta saattaa löytyä tietoa myös niissä järjestettävästä koulutuksesta ja konferensseista. Esimerkiksi Tukholman yliopiston kirjaston sivulta löytyy tietoa kirjaston henkilökunnalle järjestettävistä kursseista. (http://www.sub.su.se/subskurser/visakurs.aspx?kId=797) Inetmedian sivuilta löytyy myös monia muita hyödyllisiä linkkejä. (http://www.inetmedia.nu/bibliotek/welcome.shtml) Sieltä löytyy esimerkiksi linkki Fråga biblioteken, jonka kautta tietoa voi kysyä myös suoraan Ruotsin kirjastoista....
Kuinka monta tieteellistä kirjastoa on rekisteröity Suomessa. 1246 24.1.2006 Helsingin yliopiston kirjaston ylläpitämä Tieteellisten kirjastojen etusivu (http://www.lib.helsinki.fi/tilke/index.html) listaa Suomen tieteelliset kirjastot seuraavasti: Kansalliskirjasto 1 kpl, yliopistokirjastot 22 kpl, ammattikorkeakoulukirjastot 33 kpl, muut oppilaitoskirjastot 3 kpl, erikoiskirjastot 53 kpl.