alkuperä

181 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–20.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Mikä on nimen Victoria alkuperä ja mistä kirjoista ja muista lähteistä alkuperästä voisi löytää lisää tietoa? 38 20.3.2024 Victoria on latinalaista alkuperää ja tarkoittaa voittoa sekä on roomalaisessa mytologiassa voiton jumalatar. Englanninkielisissä maissa nimestä tuli suositumpi kuningatar Viktorian aikaan 1800-luvulla, mutta se oli tunnettu jo 300-luvulla kristityissä maissa, joissa Pyhä Victoria -niminen marttyyri ja pyhimys teki siitä suositun. Helmet-kirjastoista löytyy useita nimikirjoja, joista voisi löytyä lisää tietoa. Näitä ovat esimerkiksi Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja Vilkuna, Kustaa: Etunimet    
Nimi Aili, sen historiaa? 76 6.2.2024 Wikipedia kertoo nimestä Aili:"Aili on alkujaan saamelainen naisen etunimi. Saamelaisilla sen tiedetään esiintyneen jo 1600-luvulla, ja suomalaisten keskuudessa se yleistyi 1800-luvun lopulla. Nykyään nimi on yleinen myös Virossa. Saamelaisilla nimi esiintyy myös muodossa Áile, ja muuallekin on levinnyt myös nimen inarinsaamelainen muunnelma Aila. Nimi Aili oli vuoden 2019 loppuun mennessä annettu 32 653 naiselle, joista suurin osa on syntynyt 1900-luvun alkupuoliskolla. Almanakassa nimi on ollut vuodesta 1908 lähtien, ja nimipäivä on 17. syyskuuta." Linkki Wikipediaan. Sivusto nimipäivät.fi kertoo:" Aili on saamelainen nimi, jota on Suomessa esiintynyt jo 1600- ja 1700-luvuilla. Nimen suosiota ovat kasvattaneet Matti Kurikan näytelmä ”...
Mistä tulee sanonta "laskea luikuria"? 81 6.2.2024 Sanonnassa yhdistyvät sana laskea merkytyksessä puhua tms.: antaa tulla, laskettaa, suoltaa, syytää. Laskea luikuria. Linkki Kotimaisten keskuksen sanakirjaan sekä sana luikuri "ark. joutava, perätön puhe, palturi, lööperi. Laskea luikuria." Linkki kielitoimiston sanakirjaan.
Mistä tulee sanonta "olla kassalla"? Viitataanko tällä kassahenkilökuntaan tai asiakkaisiin? 107 6.2.2024 En saanut mistään nettilähteestä tietoa sanonnan alkuperästä. Sitä kannattaa varmaan kysyä Kotimaisten kielten keskukselta. Linkki kielineuvonnan lomakkeisiin
Mistä tulee sanonta ankkajäässä? 148 24.1.2024 Vaikea tietää, mistä sanonta on saanut alkunsa. Kenties asiaa voisi kysyä Kotimaisten kielten keskuksesta. Linkki Kieli- ja nimineuvontaan Minulle tulee sanonnasta mieleen pakastekanat ja Tuomo Turuselle talvehtivat sorsat. Linkki Turusen blogiin
Mistä on peräisin sukunimi Lastikka? Sukunimeä löytyy mm. Kalajoelta. 87 26.10.2023 Suomen murteiden sanakirja määrittelee sanan lastikka = lasta, liiste tms. Sanan käyttö on Pohjois-Karjala painotteista. Linkki sanakirjaan Sukunimi-info sivusto kertoo Lastikoiden syntymäpaikkojen olleen 1890-1927 Kalajoella ja Pirkanmaalla. Linkki sivustoon Pirjo Mikkasen ja Sirkka Paikkalan teoksessa Sukunimet, kerrotaan Lastikka nimestä näin: "Ainakin enin osa Lastikka sukunimistä palautuu Alavieskan Lastikan taloon. Samanniminen talo on myös Joutsenossa ja Orimattilassa, samannimistä sukua myös Heinolan seuduilla. Roomalaiskatolisen kirkon ristimänimi Skolastika, josta Lastikka on lohjennut, on tunnettu nii idässä kuin lännessäkin. Esim. Loimaalla 1551 vaimo Scholastica, Muolassa 1693 Lastika eli Scholastica, Kanneljärvellä...
Mihin suomen murteeseen sana eetvartti kuuluu ? 257 29.8.2023 Sanaa eetvartti ei löydy Suomen murteiden sanakirjasta https://www.kotus.fi/sanakirjat/suomen_murteiden_sanakirja Suomen etymologisessa sanakirjassa kerrotaan, että sanan tarkoitus on tekee eetvarttia ’tekee hyvää, olisi jotakin’. Sen alkuperä on kuitenkin epäselvä.  Sanakirjan mukaan "Epävarma selitys johtaa sanan erään Britannian kuninkaan nimestä. Edvard VII (1841–1910) oli tunnettu mukavuuden- ja nautinnonhalustaan." Tässä linkki etymologisen sanakirjan verkkosivulle: https://kaino.kotus.fi/suomenetymologinensanakirja/?p=qs-article&etym_i…  
Onko tietoa, mistä tulee sanonta ”piikkiin”? Esim. baarissa kaverin piikkiin juodessa. Miksi juuri piikkiin? 361 1.6.2023 Piikki sanonnassa "jonkun piikkiin" ('jonkun kustannuksella') viittaa laskupiikkiin, johon ravintolassa kerätään kuitit asiakkaan tilauksista. Kun juo kaverin piikkiin, lasku menee ikään kuin kaverin maksettavaksi merkittyjen juomatilausten joukkoon. Lähde:  Heikki Paunonen, Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii : Stadin slangin suursanakirja
Kuka keksi Looney Tunes hahmot? 137 2.5.2023 Englanninkielinen Wikipedia tiesi kertoa, että Looney Toons hahmojen luojat ovat Leo Schleshinger, Hugh Harman ja Rudolf Ising. Linkki Wikipediaan He loivat animaatiohahmonsa Warner bros yhtiölle. Finna-hausta löytyy runsaasti kirjoja Warner Bros. yhtiön historiasta. Linkki Finna-hakutulos  
Selvitin sanonnan liinat kiinni alkuperää. Tulee jarruliinoista, jotka ovat ilmeisesti rumpujarrun jarrupalat. 346 2.5.2023 En löytänyt vahvistusta räteillä jarruttamisesta. Kenties sanonta johtaa hevosen ohjasten tempaisuus eli äkkijarrutukseen hevospelillä. Sanonta saattaa olla myös ankkurinköyden ja ankkurin heittämisestä eli veneellä jarruttamisesta. Kotimaisten kielten keskus voisi tietää sanonnan alkuperästä enemmän. https://www.kotus.fi/palvelut Luultavasti sanonta on kuitenkin yleistynyt vasta autoilun myötä. Kotimaisten kielten keskuksen, Kotuksen, sanakirjasta löysin sanalle tällaisia merkityksiä. Liina: eril. lankapunoksia ja köyden tapaan käytettäviä lujia tekstiilinauhoja. Kanto-, kuormaliina. Linkki Kielitoimiston sanakirja Liina: hevonev veti liinoist (= kakkula-aisojen aisoina käytettävistä köysistä) heinäkonetta. Vihti Mää hellitin äkkiä...
Asun Espoon Matinkylässä lähellä Ison Omenan loistavaa kirjastoa. Asuinkatuni on Piispanpiha. Lähistöllä on monta katua, joiden nimessä on jotain "Piispa"… 139 6.3.2023 Valitettavasti piispan nimeä ei ole tiedossa. Ihan varmaksi ei edes tiedetä, oliko kyse piispasta vaiko jonkun isännän pilkkanimestä. Espoon kotikaupunkipolut sivustolla kerrotaan näin:"Lähiseudun piispa-aiheiset nimet viittaavat muinaiseen Biskopsbyn kylään. 1600-luvun asiakirjoista tunnetaan myös kylän tai talon nimi Biskopsböle. Nimellä olisi voitu kutsua piispan omistuksessa ollutta tilaa. Biskopsby joka tapauksessa sulautui Mattbyhyn jo satoja vuosia sitten." Espoo.fi Espoon nimistö sivut kertovat Matinkylän kohdalla: Vain yhden talon käsittänyt Biskopsbyn kylä sulautui jo kauan sitten Mattbyhyn. Nimen tausta on hämärän peitossa. Oliko kyseessä ehkä piispantila vai kutsuttiinko isäntää lisänimellä Biskop?" Espoo.fi Lisää tietoa...
Mistä tulee sana meikäläinen? 438 23.1.2023 Kotimaisten kielten keskuksen Suomen kielen etymologinen sanakirja kertoo: "sanasta meikäläinen (pronominista me kuten esim. täkäläinen pron.-vartalosta tä-, vrt. tämä)" Kotus Sanojen merkitysten tutkimista voi jatkaa esim. Nykysuomen etymologisen sanakirjan tai Suomenkielen etymologisten sanakirjojen avulla. Jyväskylän kirjasto
Mikä mahtaa olla tämä runo? 97 9.10.2022 Löysin runon Anne Granlundin ja Heidi Peltolan oppinnäytetyöstä Toiminnallinen pyhiinvaelluspolku Lahden kirkkopäivillä 2011 Theseus.fi He mainitsevat runon lähteeksi Paletti kortin. https://www.paletti.fi/paletti-tanaan/ Tarkempaa tekijää ei mainita, mutta kenties Paletissa vielä muistetaan onko runo omaa tuotantoa vaiko laina jostain.
Runosta: "Jos Aatamikin häissään jo olis ollut päissään, niin paratiisin poikia me oltaisiin". Meni jotenkin noin. Arvelisin Asuntaa, Samppa tai Heikki, mutta… 103 29.8.2022 Kyseessä taitaa olla sananalasku eikä kokonainen runo. Lause löytyy Risto Rekolan kokoamasta omakustanteesta Kuu on nuarten miästen aurinko: 36 500 suomenkielistä sananlaskua. Books.google.fi Lähdeluettelon mukaan sitaatti löytyy teoksesta Suuuri sitaattisanakirja, jonka on toimittanut Jarkko Laine. En saanut teosta käsiini tarkempaa tarkastusta varten.
Sukunimeä Selkee käyttää vain noin 110 henkeä Suomessa. Kuinka kauas historiassa nimi yltää? 267 27.6.2022 Mikkosen ja Paikkalan Sukunimet-kirjan mukaan Selkee on sekä asutus- että sukunimi. Kylännimenä se on esiintynyt Mouhijärvellä jo 1500-luvulla. Mouhijärvellä sijaitsee myös Selkeen kartano. Ruovedellä on syntynyt vuonna 1852 August Selkee. Siellä nimi on myös kantatilan nimi. Ehkä sukunimi on yleistynyt 1800-luvulta lähtien. Lähteet ja lisätietoa sukunimestä: Pirjo Mikkonen & Sirkka Paikkala: Sukunimet (2000)Sukunimi-info : Selkee Lisätietoa Selkeen kartanosta (Kartano mainitaan kirjojen asiasanoissa): Kauko Ruotsalainen: Sukujemme elämänvaiheita ja perinnetietoa (2006) Vammalan seudun sukututkijat : vuosikirja. 2014 Risto Vasara: Mouhijärven emäpitäjän ja Selkeen virkatalon vaiheita (1975)  
Miksi puhekielessä tylsä on mälsä? Eli samanlainen loppu mutta erilainen alku. 254 15.6.2022 Selasin kirjaston slangisanakirjat, murresanakirjat ja etymologiset sanakirjat, mutta tietoa sanan mälsä alkuperästä ei löytynyt, vain sen merkitys. Verkon lähteistä sitä ei myöskään löytynyt, Suomen murteiden sanakirja, https://kaino.kotus.fi/sms/?p=main, slangi https://seppopalander.webnode.fi/sanasto-k-m/. Asiassa kannattaa kääntyä kotimaisten kielten asiantuntijoiden puoleen, https://www.kotus.fi/palvelut/kieli-_ja_nimineuvonta/kielineuvonta. Kielikellon artikkelissa Puhekielen luonteesta kuvaa puhekielen luontaisia ominaisuuksia, https://www.kielikello.fi/-/puhekielen-luonteesta.
Mistä italiansalaatti on saanut nimensä ja miksi se esim. englannin kielessä tunnetaan venäjänsalaattina? 1323 5.4.2022 Suomessa italiansalaatiksi kutsuttu salaatti on saanut nimensä alkuperämaansa Italian mukaan. Muualla maailmassa se tunnetaan tavallisemmin alkuperäisen italiankielisen nimensä insalata alla russa (tai insalata russa) mukaisesti venäjänsalaattina. Italian kielessä hyvin sotkuista huonetta sanotaan "tosi venäläiseksi", minkä vuoksi myös monista satunnaisista aineksista kokoonpantu salaatti on saanut Italiassa nimekseen insalata alla russa ("venäläinen salaatti"). Lähteet:Herkuttelijan keittiö. Italia : alkuperäisiä ruokaohjeita eri puolilta Italiaa Kaarina Turtia, Gastronomian sanakirja
Onko sanoilla 'kiitos' ja 'kiitoksia' jotain semanttista eroa? 1471 2.3.2022 Kiitos ja kiitoksia tarkoittavat samaa ja niillä on siis sama alkuperä. Kiitos on sanan yksikkömuoto, kiitoksia taas monikko. Kielitoimiston sanakirja Janne Saarikivi pohtii tutkielmassaan sivulla 276 sanan Kiitos etymologiaa. https://edition.fi/suomalaisugrilainenseura/catalog/view/11/1/130-1
Mitä tarkoittaa sanonta, että jokin on painonsa arvoinen kullassa? 615 11.2.2022 Yritin pitkään jäljittää sanonnan alkuperää ja merkitystä virallisemmista lähteistä, mutta en valitettavasti löytänyt näistä jostain syystä yhtään tuloksia. Sanonta vaikuttaisi kuitenkin olevan varsin suosittu ja melko yleisessä käytössä, sillä Googleen syötettäessä hakutuloksia saa sillä sen sijaan runsaasti. Hakutulosten perusteella lienee mahdollista päätellä ainakin jotain siitä, missä merkityksessä ja millaisissa yhteyksissä ihmiset sanontaa yleensä käyttävät. Sanonnalla vaikuttaisi olevan sekä kuvainnollinen että kirjaimellinen merkitys. Kuvainnollisesti sanontaa usein käytetään merkitsemään jotain hyvää ja harvinaislaatuista asiaa tai esim. tiettyä henkilön luonteenpiirrettä, jollainen ei välttämättä usein tule vastaan, ja tämä...
Mistä on peräisin ” tuomarit rokottivat kaatumisesta paljon pisteitä”? 223 20.1.2022 Lienee mahdotonta selvittää, missä ja milloin kyseinen lausahdus on ensimmäisen kerran sanottu. Varmuudella voinee sanoa, että se liittyy urheiluun. Luulisi sitä käytettäneen urheiluselostajien ja -toimittajien toimesta monen eri urheilulajin kohdalla. Esimerkiksi mäkihyppy, taitoluistelu ja eri voimistelulajit ovat lajeja, joiden yhteydessä kyseisen lauseen käyttö vaikuttaa todennäköiseltä. Mikäli tarkoitatte pelkästään sanan "rokottaa" merkitystä urheilu-aiheisessa yhteydessä, niin sillä viitataan yleensä sanaan "rangaista", esim. Vastapuoli pääsi rokottamaan [= tekemään maalin]. Arkikielessä tai kielikuvana "rokottaa"-sanalla viitataan sanoihin "verottaa; riistää, kupata", esim. Hallitus rokotti raskaasti yrittäjiä. Rokottaa-sanan...