alkoholdrycker

18 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–18.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Onko ihmisten ulosteista tosiaan keitetty kiljua ja jos on, niin miten ja miksi sellainen keino on mahdettu keksiä? 180 22.10.2023 Tivi lehdessä on julkaistu Tuomas Kangasniemen artikkeli 8.1.2023. Siinä hän kertoo sotilaiden tehneen ulosteesta kiljua ja tislanneen sitten siitä alkoholia. Linkki artikkeliin Moinen resepti ei tosiaan kuulosta houkuttelevalta.
Kerrotaan, että ennen nykyistä Pakilantiellä toimivaa Alkon myymälää Helsingin Pakilassa toimi Alko Lepolantiellä myymälä joskus 1970-1980-luvuilla. Milloin… 133 23.8.2023 Pakilan Lepolantien Alko avattiin 22.4.1969. Liike suljettiin 30.11.1982. Hiukan tätä aiemmin oli avattu yli vuoden remontissa ollut Käpylän Alko, jonne Pakilan asiakkaiden odotettiin pääosin siirtyvän. Alkon myymälä avattiin Pakilassa uudelleen Alkutien ja Pakilantien risteykseen 27.9.2012. Lähde: Helsingin Sanomat, uutisarkisto.
Rlokuvan "Kaksi hauskaa vekkulia" Tapsa Rautavaara pyytää käsittääkseni virvokkeeksi "frabiinia". Google ei tunne sanaa. Mitä tuo frabiini oikein on? Elokuva… 136 3.4.2023 Olisikohan kyseessä ehkä "Frapin" (Cognac Frapin, ranskalainen konjakkimerkki)?
Disaronno-likööri on maustettu karvasmantelilla. Onko siinä käytetty oikeaa mantelia vaiko aromia, eli sopiiko manteliallergiselle? 324 8.12.2021 En löytänyt tietoa Disaronnon sivulta, https://www.disaronno.com/en/heritage. Siellä kerrotaan, että likööri on peräisin 1600-luvulta ja että ohje on salainen. Disaronno on korkean luokan likööri ja resepti vanha, joten voisi olettaa, että siinä käytetään mantelia. Myös tällä tuotemerkillä on kuitenkin uusiakin muunnoksia, niitä voi tutkia heidän sivuiltaan. Alkon sivulla kerrottiin, että tarkat tuotetiedot ovat luettavissa pullon etiketistä.  Allergiaan liittyvistä asioista kannattaa kysyä terveydenhuollon ammattilaiselta, vaikkapa terveyskeskuksesta.
Onko ulkomailla niin sanottuja "viinakoreja"? Koitin huvin vuoksi katsoa esimerkiksi Alcohol basket ja liquor basket, mutta en nähnyt ainakaan… 170 4.11.2021 Englannin kielessä meikäläistä 'koria' vastaavasta kanto- tai säilytysvälineestä käytetään sanaa crate. Crates with lager beerWine wooden crates with bottles on the palletEmpty beer bottles in a beer crate, deposit bottles  
Onko olemassa yhtään yksittäistä ison ketjun tai itsenäisen toimijan, ruokakauppaa tai markettia joka ei myy tupakkaa tai alkoholia? 190 18.12.2020 Liikenneasemaketju Jari-Pekan toimipisteissä ei myydä tupakkaa ja alkoholia. https://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/58027 Mahdollisesti voi olla muitakin, mutta tämä lienee tunnetuin esimerkki.
Mistä tulee sana väkijuoma? 751 20.10.2020 Yhdyssanan 'väkijuoman' alkuosa 'väki' on ikivanhaa suomalais-ugrilaista perua.  Sen arvellaan tarkoittaneen vahvaa, voimakasta. Tästä johtuisi nykykielinen  sana 'väkevä'. Väkijuoma on siis voimakas juoma.   https://www.kotus.fi/nyt/kysymyksia_ja_vastauksia/sanojen_alkuperasta/v…
Vuonna 1883 Turussa ilmestyneen Aura-lehden viidessä numerossa on julkaistu Evald Ferdinand Jahnssonin kirjoittama tieteiskuvitelma matkasta Turusta… 186 5.8.2020 "Puolikas ja 'ters'" tarkoittavat toista ja kolmatta alkoholiryyppyä. Ilmaukset tulevat perinteisistä ruotsalaisista snapsien nimityksistä: ensimmäinen on helan, toinen halvan, kolmas tersen, neljäs kvarten, viides kvinten jne. https://sv.wikipedia.org/wiki/Snaps
Tarvitsisin tietoa Gambinasta 308 16.9.2019 Gambina on eräs Alkon (tuolloin Alkoholiliike Oy) vanhimmista tuotteista. Se on sekoitettu punaisesta vermutista ja ginistä ja maustettu appelsiininkuorella. Lisätietoa löytyy esim. Viinimaa-sivustolta: https://viinimaa.fi/juomat/vakevat-viinit/gambina.    
Kuinka paljon aidossa siiderissä on sokeria ja onko niin, että sellainen valmistetaan joko omenoista tai päärynöistä? Tarkoitan siis, että kun olen kuullut,… 781 25.4.2019 "Oikean siiderin" käsite vaihtelee maittain. Suomen laki määrittelee siiderin varsin väljästi. Asetuksessa alkoholijuomista ja väkiviinasta (1344/1994) siideri tarkoittaa "[...] hedelmäviiniä, joka on valmistettu tuoreista tai kuivatuista omenoista tai päärynöistä tai niistä valmistetuista täysmehuista taikka täysmehutiivisteistä ja jonka alkoholipitoisuus on enintään 8,5 tilavuusprosenttia." Mehutiivisteestä valmistettujen siiderien sokeripitoisuus vaihtelee suuresti. Jos lisättyä sokeria ei ole käytetty, tuotteen sokeripitoisuus voi olla erittäin alhainen, jopa alle yhden prosentin. Makeassa siiderissä sokeria voi olla jopa 8 %. Huomattavasti tiukemmin on määritelty sellaiset siiderityypit, jotka ovat saaneet Euroopan unionin...
Olen kiinnostunut elokuvista ja varsinkin elokuvien teosta ja lavastuksista. Mieleeni on tullut tällainen kysymys. Kun Mikko Niskasen "Kahdeksassa… 872 24.1.2017 Mikko Niskanen - ohjaaja matkalla ihmiseksi –dokumentin mukaan Kahdeksan surmaluotia –elokuvan työryhmä sai viranomaisluvan valmistaa pontikkaa. Dokumentissa haastatellaan Tarja-Tuulikki Tarsalaa ja Paavo Pentikäistä. Heidän mukaansa Mikko Niskanen joi kuvausten aikana alkoholia. Todennäköisesti myös pontikkaa. Kahdeksan surmanluotia -elokuvan pontikankeittokohtaus Ylen Elävässä Areenassa: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/10/02/kahdeksan-surmanluotia Lähde: Mikko Niskanen - ohjaaja matkalla ihmiseksi / ohjaus Peter von Bagh, 2010. Osa 2/3. Dokumentti on katsottavissa KAVI:n Radio- ja Televisioarkistossa. https://kavi.fi/fi/rtva Ks. myös: Marttinen, Eero: Täyttä elämää : Mikko Niskanen : elokuvamies Jyväskylä : Gummerus, 1997.
Mikä tekee oluesta erityisen huonon kihtipotilaille? Onko mitään eroa olutlaaduilla, esim. maissiolut? Tai onko väliä keskioluen ja nelosoluen välillä? 6374 22.4.2016 Kihdin taustalla on virtsahappopitoisuuden nousu (hyperurikemia). Hyperurikemian syy on joko lisääntynyt virtsahapon eli uraatin tuotanto tai sen vähentynyt eritys. Uraatin tuotantoa lisäävät puriinipitoinen ruokavalio, alkoholi ja lihavuus. Virtsahappoa syntyy, kun puriinit, joita on kaikissa elävissä soluissa, hajoavat. Keho tuottaa puriineja itse, ja niitä on myös monissa ruoka-aineissa. Kihtiin taipuvaisten henkilöiden elimistöllä on perinnöllinen taipumus tuottaa paljon virtsahappoa. Sitä kertyy suuret määrät verenkiertoon ja varastoituu kudoksiin. Kihtikohtaus johtuu siitä, että niveliin kiteytyvä virtsahappo aiheuttaa voimakkaan tulehdusreaktion. Alkoholin haitallisuus kihtipotilaalle johtuu siitä, että etanoli sekä lisää...
Mistä tulee vanha sanonta "tehdään siitä poika", kun viinapullossa on enää vähän jäljellä ja halutaan juoda se loppuun? 2250 25.6.2015 Suomalaisen fraasisanakirjan (3., uudistettu painos, 1981, toim. Sakari Virkkunen) mukaan "poika eli 'poikalykky' on odotettavissa sille, joka juo pullosta viimeiset pisarat. 'Pojaksi' nimitetään myös tekeillä olevaa pontikka-annosta, samoin viinapulloa ja sen sisältöä." Sanonnan mukaan toivotaan siis sitä, että viimeiset pisarat pullosta juovalle syntyisi poikalapsi. Suomalaisessa fraasisanakirjassa on myös esimerkkejä kirjallisuudesta poika-sanan käytöstä pontikan ja pullon merkityksessä: "Sitä kunneltiin ja taputeltiin hellästi, ja kun se hetksi unohtui, sanoi joku: / - Mikäs tuolla reppujen alla pihisee. / - Poikahan se siellä. / Kiljuannos oli jostain syystä saanut nimen 'poika'." Linna: Tuntematon sotilas.
Mikä on jaloviinan kemiallinen kaava? Alkoholin kemiallinen kaava on CH3CH2OH, mutten löydä jaloviinan vastaavaa. Kiitos! 7241 1.10.2012 Molekyylikaavalla kuvataan kemiallisen yhdisteen koostumusta. Jaloviina ei ole yhdiste, vaan seos, eikä sillä näin ollen ole kemiallista kaavaa. Aineet voidaan luokitella kahteen ryhmään: puhtaisiin aineisiin ja seoksiin. Puhtaita aineita ovat alkuaineet ja kahdesta tai useammasta alkuaineesta koostuvat kemialliset yhdisteet - tällaisia ovat esimerkiksi rauta, sokeri tai etanoli. Puhtaat aineet ovat homogeenisia materiaaleja, joilla on yhtenäinen koostumus ja muuttumattomat erikoisominaisuudet. Kemiallisia kaavoja käytetään ilmaisemaan puhtaiden aineiden koostumusta. Esimerkiksi veden kemiallinen kaava H2O tarkoittaa, että vesimolekyylissä on kaksi vetyatomia ja yksi happiatomi. Kemiallisessa mielessä alkoholeja ovat esimerkiksi metanoli (...
Mihin ruokaryypyn teho perustuu? Voiko pieni alkoholiannos suojella ulkomailla vatsataudeilta? Jos kyllä niin mihin se perustuu. Vastauksista kiitollinen. 2469 23.8.2012 Tohtori.fi –sivuston mukaan parin oluen, viinilasillisen tai giniannoksen nauttiminen ennen ateriaa tai aterialla näyttää hillitsevän aterianjälkeistä veren glukoosipitoisuuden suurenemista. Aterianjälkeisen glukoosipitoisuuden kurissa pitäminen voi auttaa mm. lihavuuden, diabeteksen ja myös sydän- ja verisuonitautien ehkäisemisessä. Terveyskirjaston mukaan yleensä suositellaan, että matkailija pidättäytyy alkoholista, kahvista (diureettinen efekti) ja maitotuotteista ripulin akuuttivaiheessa. Lisäksi todetaan että, väkeviä alkoholijuomia ei voi käyttää turistiripulin ehkäisyyn. Lähteet: http://www.tohtori.fi/?page=4031888&id=1327716 http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00… http://www.terveyskirjasto.fi/...
Mistä löytyy tietoa alkoholin käytöstä ruoanvalmistuksessa? 2693 18.9.2007 Aiheesta voi hakea kirjallisuutta esim. hakusanoilla "alkoholi, alkoholijuomat, ruokaohjeet, ruoanvalmistus, viinit, alkoholikulttuuri". Kuopion kaupunginkirjaston aineistotietokanta löytyy osoitteesta www.kuopio.fi/kirjasto (Verkkokirjasto Salli). Hakusana kirjoitetaan tarkennetun haun asiasanakenttään, termejä voi yhdistää ja-sanalla (esim. "alkoholi ja ruoanvalmistus"). Alkoholin käytöstä ruoanvalmistuksessa löytyy tietoa mm. seuraavista kirjoista: Berens, Christer: Ruokaa ja viiniä; Bon appétit: alkoholijuomat ruoanvalmistuksessa; Karjalainen, Yrjö: Portviini; Kemppainen, Jouni K.: Puolikuiva siiderikirja; Sinivirta, Jukka: Elämäniloa ja samppanjaa; Töringe, Sanna: Liköörikirja: makuja luonnosta ja puutarhasta. Alkoholikulttuurista...
Löytyykö mistään eri kulttuurien juomatavoista tai alkoholin käytöstä kirjallisuutta vapaana? 1532 18.10.2005 Seuraavista teoksista löytyy tietoja eri kulttuurien juomatavoista: Bengtsson, Niklas: Viini ja uskonnot. Helsinki : Helsinki University Press, 1998. Teoksessa kuvataan mm. miten kristinusko, juutalaisuus ja Islam on suhtautunut ja suhtautuu viinin nauttimiseen. Heinimäki, Jaakko: Harrasta viiniä : makuja ja tarinoita, pulloja ja pyhimyksiä. Helsinki : Kirjapaja, 2001. Teos sisältää kristinuskon ja juutalaisuuden näkemyksiä viinistä raamatun ajasta nykypäivään. Johnson, Hugh : Viinin tarina. Helsinki : Otava, 1990 Laaja kuvaus viinin historiasta kivikaudelta meidän päiviimme Turunen, Ari: Humalan henki, eli, Juomatapojen tarina. Jyväskylä : Atena, 1999 Perehdyttää mm. alkoholiin liittyviin käyttäytymissääntöihin, tapoihin ja rituaaleihin....
Koskeeko vuosia EU-alueella asunutta Suomen kansalaista yleiset turisti-säännökset alkoholin tuontirajoissa Suomeen, jos hän tuo alkoholia muuttokuormansa… 1772 31.5.2000 Alkoholin tuontimääräykset Suomeen koskevat jokaista. Toisesta EU-maasta voi tuoda verottomasti 1 litran väkeviä (yli 22%) ja 3 litraa aperitiivejä (maks. 22%) tai kuohuviinejä. Mietoja viinejä voi tuoda 5 litraa ja olutta 15 litraa. Suomen verot maksamalla voi alkoholijuomia tuoda Suomeen ilman määrällisiä rajoituksia.