Ostin aikoinaan siimaleikkurin, joka yhä toimii, vaikka iIkää jo yli 20 vuotta, mutta kuinka paljon? Ostin sen samoihin aikoihin kun Alko aloitti lauantaiset… |
33 |
|
|
|
Alkon myymälät ovat olleet auki lauantaisin vuodesta jo 1969, jolloin alkoholilakia muutettiin. Kesälauantaisin ne olivat kuitenkin kiinni vuodesta 1978 alkaen. Kesäsulku kesti vuosittain lokakuun alkupuolelle saakka. Lauantaiaukiolot vuoden ympäri aloitettiin uudelleen 1990-luvun alussa. Näistä ajoista on kuitenkin jo yli 30 vuotta. Edellisen kerran Alkon aukioloaikoihin tuli muutoksia vuonna 2018, jolloin uusi lainsäädäntö salli esimerkiksi pääsiäislauantain aukiolon. Kaikki nämä vuosiluvut ovat kuitenkin melko kaukana arvoimastasi 20 vuodesta. LähteetMartti Häikiö: Alkon historia : valtion alkoholiliike kieltolain kumoamisesta Euroopan unionin kilpailupolitiikkaan 1932-2006 https://finna.fi/Record/3amk.57708?sid=4985701813Helsingin... |