Alex

2 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–2.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Luin Alex Haleyn kirjoittamaa ja Arto Häilän suomentamaa kirjaa Juuret 1970-luvulta. Kyseessä toinen painos. Muiden tietojen seassa luki että "suomennos on… 100 6.7.2023 Kirjoja on suomennettu lyhentäen edellisinä vuosikymmeninä jonkin verran. Lyhentämiseen on voinut olla monia syitä. Alkuperäisteos on voinut olla niin laaja ja rönsyilevä, että siitä on haluttu tehdä helpommin lähestyttävä versio. Toisaalta kirjakerhopainoksissa ja nuortenkirjasarjoissa on tavoiteltu yhtäläistä ulkoasua. Lyhennelmiä on erilaisia ja niiden laajuus riippuu alkuperäisteoksestakin. Outi Paloposken mukaan esimerkiksi Victor Hugon Kurjista on lyhennetyssä suomennoksessa (WSOY 1945-1947) poistettu kokonaisia tekstikatkelmia ja lukujakin. Karkeasti arvioiden teosta on lyhennetty noin kolmasosalla. Toinen tapa lyhentää olisi kertoa lyhennellen ja muokata alkuperäistekstiä. Juuret-kirjan suomentamisesta en löytänyt tietoja, mutta...
Haluaisin tietää nimistä Alex ja Ella. Mistä maasta nimet ovat peräisin ja mitä ne tarkoittavat. 1414 3.7.2007 Alex on lyhentymä Alexanderista. Nimi on kreikkaa ja tarkoittaa puolustajaa, suojelijaa ja auttajaa. Ella on muuntuma Helenasta ja siitä muodostuneesta Elinasta mutta useissa maissa sitä käytetään myös Eleonoran kutsumamuotona. Saksassa on Ellan yhteydessä viitattu lisäksi Elisabethiin ja voipa se olla Gabriellan, Isabellan ja Petronellankin lyhentymä. Englannissa nimen tulkitaan tarkoittavan kaunista keijukaista. Lähde: Lempiäinen, Pentti: Suuri etunimikirja. WSOY.