Mistä saan kirjan vanhoista autoista? |
94 |
|
|
|
Vanhoja autoja käsitteleviä kirjoja on julkaistu mukavan paljon sekä suomen- että muunkielisinä. Asut Nokialla, joka kuuluu PIKI-kirjastoihin. Alla on linkki, josta löytyy kysymisiä kirjoja Nokian kirjastosta, tai voit tilata niitä sinne.https://tinyurl.com/Kirjoja-vanhoista-autoista |
Milloin Suomessa on alettu käyttämään korvakoruja? Näin erään Suomen rautakautta käsittelevän kirjan kannessa ajanmukaisiin vaatteisiin pukeutuneen naisen… |
452 |
|
|
|
Korvarenkaita on löydetty jo esihistoriallisista naisten haudoista rautakauden loppupuolelta, mutta niiden esiintyminen on ollut voimakkaasti alueittaista, eivätkä ne siten kuulu aikakauden tyypillisimpiin koruihin. Meillä tavallisimpia koruja olivat erilaiset soljet, ranne- ja kaularenkaat, helmet, sormukset, neulat, rintaketjut riipuksineen ja kammat. Korvarenkaita on sitä vastoin saatu talteen enimmäkseen vain Raja-Karjalasta ja Laatokan rantamilta, missä niitä käytettiin eritoten ortodoksisen väestön keskuudessa, sekä Pohjanmaalta. Maan länsiosissa korvarenkaat tulivat monin paikoin käyttöön vasta 1800-luvun alkupuoliskolla. Muunlaisia korviin kiinnitettäviä koruja ei tutkimassani lähdekirjallisuudessa mainittu.
Lähteet:
U. T.... |
Haluaisin löytää kirjoja joissa olisi värikuvia n. vuosilta 1955-1965 amerikkalaisista kodeista. |
1235 |
|
|
|
Aalto yliopiston Arabian kampuskirjastosta löytyy seuraavat teokset:
Comstock, Helen: 100 most beautiful rooms in America (New York 1965)
https://finna.fi
Hine, Thomas: Populuxe (New York 2007) Asiasanat: sosiologia, kulutus, kulutushyödykkeet, aineellinen kulttuuri, amerikkalaisuus, kulutussosiologia, Yhdysvallat --1950-luku --1960-luku
https://finna.fi
Wright, Frank Lloyd: Frank Lloyd Wright’s contribution to the beauty of American life : specially bound House Beautiful. Vol. 98 no. 11, November 1955 (New York 1955)
https://finna.fi
Edwards, Clive: Turning houses into homes : a history of the retailing and consumption of domestic furnishings (Aldershot 2005) Käsittelee sisustuksen historiaa 1700-1900-luvuilla.
Aalto-yliopiston kirjasto... |
Mistä löydän tietoa Suomen kansankulttuurin esineistä? |
1358 |
|
|
|
Tietoja perinteisistä suomalaisista esineistä voisit etsiä esimerkiksi seuraavista kirjoista (kirjoja voit kysyä lähimmästä kirjastosta):
Sirelius, U. T.: Suomen kansanomaista kulttuuria : esineellisen kansatieteen tuloksia, osat 1-2. Helsinki, 1989.
Vuorela, Toivo: Suomalainen kansankulttuuri. Porvoo, 1975 (3. p. 1983).
Jäntti, Lauri: Talonpoikaisesineistön katoavaa kauneutta. Porvoo, 1974 (4. p. 1997).
Lisäksi Kirjastot.fi –palvelun Linkkikirjastoon on koottu hyviä linkkejä kansanperinteen verkkoaineistoihin osoitteessa http://www.kirkastot.fi/linkkikirjasto, luokassa 49. Suora osoite on http://www.kirjastot.fi/fi-FI/Linkkikirjasto/Luokat.aspx?classID=635#638.
|