tidsmaskiner

5 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–5.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Oliko konsepti aikakonesta keksitty jo ennen H. G. Wellsin romaania? 301 4.2.2021 Ajatus aikamatkailusta ei ollut enää uusi Wellsin romaanin ilmestyessä 1895. Wells ei ollut myöskään ensimmäinen, joka fiktiossa käytti hyväkseen laitetta ajassa matkaamisen mahdollistamiseksi. Tästä saa kunnian Edward Page Mitchellin kirjoittama tarina The clock that went backward (1881), jota on pidetty myös ensimmäisenä aikamatkailun pääteemaksi nostavana fiktiivisenä kertomuksena. Mitchellin "aikakone" on kaappikello; kun kello kulki taaksepäin, myös aika kulki takaperin, ja näin siirtyminen ajassa tuli mahdolliseksi. Samaa yksinkertaista ideaa hyödynsi Lewis Carroll kirjassaan Sylvie and Bruno (1889). Mitchell ja Carroll eivät siis varsinaisesti tarjoa pohjaa aikamatkailun tieteelliselle selittämiselle fiktion keinoin - tällainen...
Onko aikakonetta keksitty? 206 3.2.2021 Aikakonetta ei ole keksitty. Jos olisi, niin se olisi tietenkin tiedemaailman suurin uutinen. Aikakoneet kuuluvat tieteiskirjallisuuden ja tieteiselokuvien vakioaiheisiin eli ne edustavat ns. spekulatiivistä fiktiota. Tietenkin voi aina spekuloida, että aikakone olisi oikeasti keksitty, mutta turvallisuussyistä salattu tiettyjen tahojen toimesta. Mutta tämä on tietenkin pelkkää spekulaatiota ja menee jo salaliittoteorioiden joukkoon.
Kuka on lähimpänä aika-koneen Rakentamisessa 220 1.8.2019 Kukaan ei taida olla kovin lähellä toimivan aikakoneen rakentamisessa. Pari vuotta sitten uutisoitiin kuitenkin kanadalaisesta tutkijasta, joka keksi matemaattisen mallin, jolla aikakone voisi toimia. Tutkija kuitenkin epäilee, että mallin pohjalta voisi rakentaa toimivaa konetta, koska se edellyttää vielä tuntemattomia rakennusmateriaaleja. Uutisen voi lukea esim. Tekniikan maailma -lehden sivuilta: https://tekniikanmaailma.fi/tutkija-keksi-matemaattisen-mallin-miten-aikakone-voisi-oikeasti-toimia/
Onko Ronald Mallett kuinka pitkällä aikakoneen keksimisessä? 433 20.7.2017 Ronald Mallett, joka toimi Connecticutin yliopistossa teoreettisen fysiikan professorina, on tutkinut koko ajan käsitettä ja aikakoneen rakentamista. Hän on kehitellyt Einsteinin suhteellisuusteoriaan nojautuvan kaavaa, jonka mukaan ajassa siirtyminen vaikuttaisi mahdolliselta. Mallett on julkaissut aiheesta kirjan Time Traveler: A Scientist's Personal Mission to Make Time Travel a Reality Paperback – November 9, 2007. Academic Minute -sarjassa on julkaistu haastattelu, josta löytyy Mallettin ajatuksia, https://academicminute.org/2015/02/ron-mallett-uconn-theories-of-time-t… Youtubesta löytyy video, jossa Mallett esittelee ajassa matkaamista ja miten se voitaisiin toteuttaa, https://www.youtube.com/watch?v=EWnoMaSgYPY ja https://www....
Onko joku rakentamassa aikakonetta esim. Ulkomailla? Pisimmällä? 455 12.7.2017 Varmasti monikin vähintään suunnittelee aikakoneen rakentamista. Esimerkiksi Tekniikka & Talous -lehti kertoi vuonna 2015 yhdysvaltalaisen eläkkeellä olevan fyysikon suunnitelmista aikakoneen rakentamiseksi: http://www.tekniikkatalous.fi/innovaatiot/2015-03-30/El%C3%A4k%C3%B6ity… Tähtitieteellisen seuran Ursan sivuille on koottu pääkohdat aikamatkailua käsittelevästä luennosta, jonka piti tähtitieteen dosentti Leena Tähtinen: https://www.ursa.fi/yhd/komeetta/esitelma/aikakone.htm