röstteknik

3 osumaa haulle. Näytetään tulokset 1–3.
Kysymys Luettu Arvostelu Vastattu Avaa Vastaus
Kysymykseni liittyy puhumiseen. Erityisesti nuoret naiset narisevat Ääni tulee kurkusta ja välillä hyppää falsettiin. Radiotoimittajissakin on narisijoita… 422 30.3.2022 Et ole ainoa, joka on kiinnittänyt huomiota lisääntyneeseen nousevaan intonaatioon ja narisevaan puhetapaan. Yle kirjoitti aiheesta jutun jo lähes kymmenen vuotta sitten, vuonna 2013. Silloin tutukija Johanna Vaattovaara arveli, että puhetapa saattaa olla keino ilmentää naisellisuutta. Samalla vähän lapsekkaalla puhetavalla voidaan viestiä myös tuttavuutta ja läheisyyttä. https://yle.fi/uutiset/3-6434290 Vuonna 2020 tehtiin tutkimus, jossa havaittiin suomalaisten naisopiskelijoiden puhekorkeuden nousseen selvästi 1990-luvulta 2020-luvulle tultaessa. Korkeammalta puhuminen saattaa aiheuttaa ongelmia puheen tuottamiseen, mikä kuuluu esimerkiksi puheen narinana. Tarkkaa syytä nyt havaittuun puhekorkeuden nousuun ei ole vielä tutkittu, mutta...
Miten ajatukset vaikuttavat puheääneen? 177 18.3.2019 Hei! Liisa-Maria Lilja-Viherlampi kuvaa äänen, kehon ja persoonan yhteyttä näin:  "Äänessä heijastuu koko persoona, fyysinen olomuksemme, vireystilat ja tunnetilat. Äänemme on osa ruumiinkieltämme. Ääntä voidaan pitää sisäisen ihmisemme ulospäin suuntautuvana ilmaisuna." Lähde: Ihmisääni musiikkiterapian työvälineenä, Turun ammattikorkeakoulun oppimateriaaleja  86. Turku 2013
Tarvitsisin apua opinnäytetyötä varten. Haluaisin saada käsiini kaiken mahdollisen tiedon synnytyslaulusta ja äänen käytöstä synnytyksessä sekä hoitavasta… 1332 3.10.2011 Aiheestasi on tehty muutamia opinnäytteitä, esim. - Lampi, Jessika: Kun äiti voi hyvin, lapsi voi hyvin : hyvinvointia edistävää musiikkitoimintaa odottaville äideille, 2010 http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/22879/Musamasut%2… - Mari Järvelä: Synnytyslaulu mammamuskarissa. Rentouttavan äänenkäytön opetus äitien musiikkivalmennuksessa, 2006. Lisätietoja http://hypnologia.com/lehdet/0701/synnytyslaulu071.html?keepThis=true&T… . - Jaana Utriainen on tehnyt väitöskirjan "A gestalt music analysis. Philosophical theory, method and analysis of Iegor Reznikoff compositions. Aiheesta lisää http://www.harmoninenlaulu.org/kirjasto/iegor.htm Kirja - Skoko Elena: Memoirs of a singing a birth http://www.naturalbirthandbabycare....