Kysy kirjastonhoitajalta 2014

Kysy kirjastonhoitajalta –toimintakertomus 2014

Vastaajat

Kysy kirjastonhoitajalta –palveluun liittyi uutena vastaajana Siirtolaisuusinstituutin kirjasto. Vastauksia palvelun kautta lähetti 225 vastaajaa. Vastaajakirjastoja on palvelussa 21 erikoiskirjastoa ja 52 yleistä kirjastoa.

Vastausten määrä

Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa kirjoitettiin uusia vastauksia kysymyksiin 2958 kpl, automaattiseen vastaukseen oli tyytynyt 1716 kysyjää. Kommentteja vastauksiin tuli 558. Kysymyksiä on tullut palveluun 3156. Näistä osa on poistettu, joko tarkoituksella (tuplat) tai vahingossa. Facebookin kautta kysymyksiin vastattiin vuoden aikana noin 40 kertaa, palautteen ja toimituksen sähköpostiosoitteen kautta n. 40 kertaa. Vastauksia on ruotsin kielellä lähetetty 56 kappaletta ja englanniksi 53.

Vastauksista automaattivastausten määrä on pysynyt suunnilleen samana, varsinaiseen palveluun tulleiden kysymysten määrä on pysynyt suunnilleen samoissa lukemissa, kuten myös suoraan kommenttien ja Facebookissa vastattujen määrä. Vastausten määrä on 5342 (edellisvuoteen verrattava määrä 5540 - vuoden 2013 tilastot on laskettu lähetettyjen kysymysten määrän mukaan, koska paljastui, että osa vastaajista poisti kysymykset ylläpidosta vastattuaan niihin). Tilastoimatta jäävät sähköpostitse käytävät jatkokeskustelut asiakkaiden kanssa. N. 4-10% keskusteluista on arvioitu poikivan jatkokysymyksiä. Kokonaisvastausmäärä on siis noin 6000 vastauksen tietämillä. Edellisestä vuodesta laskua on chat-vastausten verran, joita oli noin 1000. Chat lopetettiin vuoden 2013 lopussa.

Sivuston kävijät ja arkiston käyttö

Sivukäyntejä oli Kysy kirjastonhoitajalta etusivulla 52671, uusimmat vastaukset –sivulla 83432,
hakusivulla 43239, hakemistossa 10993. Facebook-sivulla oli tykkääjiä 1142. Arkiston katselluin kysymys vuonna 2014 oli Mitkä ovat Skandinavian maat?, joka myös oli herättänyt keskustelua siitä, kuuluuko Suomi Skandinaviaan vai eikö. Muita katsotuimpia olivat perukirjamalleja, muita asiakirjamalleja, etunimiä ja nimiä koskevat kysymykset, teoreettisen viitekehyksen merkitys, Lumikki-sadun kääpiöiden nimet eri kielillä, ivan ja sarkasmin ero ja perennapenkin tilavuuden laskeminen.

Vastaajayhteisö ja sisältöopastus

Vastaajille lähetettiin tiedotteita ja vastaajakirjeitä kysy@kirjastot.fi –listalla sekä ylläpidon inforuudussa. Lisäksi vuodeksi 2015 suunnitellusta uudistuksesta on lähetetty vuoden 2014 aikana ensimmäiset kyselyt vastaajille.

Kysy ekirjastosta

Vuonna 2014 toteutettiin Kysy ekirjastosta -palvelu, joka on näkyvissä varsinaisessa Kysy kirjastonhoitajalta –palvelussa sekä eKirjasto-sivulla (http://ekirjasto.kirjastot.fi). Projekti aloitettiin kokoamalla vastaajaryhmä, opastamalla heitä vastaamisessa ja toimittamalla heille vastaajatunnukset. Projektin yhteydessä koottiin Helsingin kaupunginkirjaston hankintatoimistossa e-aineistoa koskevat usein kysytyt kysymykset, jotka syötettiin palveluun Kirjastot.fi-toimituksessa. Tämän lisäksi palvelusta aiemmin kysytyt kysymykset aiheesta merkittiin ylläpitoon e-aineistokysymyksiksi. Tekninen puoli saatiin kuntoon kesällä ja palvelu lähti toimimaan syksyllä, kun eKirjasto-sivusto julkaistiin. Toiminta on ollut sujuvaa.

Kysy musiikkikirjastonhoitajalta, Kysy ekirjastosta, Kysy kirjallisuudesta

Kysy musiikkikirjastonhoitajalta -palvelu avattiin yleisökäyttöön alkuvuodesta 2013, Kysy ekirjastosta loppuvuodesta 2014 ja Kysy kirjallisuudesta on lähtenyt toimimaan vuoden vaihteen aikaan Kirjasammon uudistamisen yhteydessä. Tilastointi viritettiin Meteorin ylläpitoon toukokuussa. Tuon jälkeen musiikkikysymyksiä on tullut 112, e-aineistokysymyksiä 59 ja kirjallisuuskysymyksiksi merkittyjä 36. Viimeksi mainitussa ryhmässä on tarkoitus nostaa esiin sopivia kysymyksiä Kirjasammon sivulle, joten kirjallisuuskysymysten määrä ei ole sama kuin tuo luku.

Vastaajaryhmien toiminta on ollut erinomaisen sujuvaa. Ekirjasto-vastaajaryhmään saatiin yli kaksikymmentä henkilöä eri puolelta Suomea eikä vastaamisessa ole ollut ainakaan vielä minkäänlaisia ongelmia. Opastusta on annettu yhteisillä viesteillä ja erikseen silloin, kun sitä on tarvittu. Kirjallisuuskysymyksiin ei ole erillistä ryhmää, koska aihe on kirjasto-osaamisen kannalta varsin keskeinen.

Koulutus ja markkinointi

Koulutusta järjestettiin uusille vastaajille. Kysy kirjastonhoitajalta –palvelua käytiin esittelemässä messuilla sekä konferensseissa osana Kirjastot.fi:n tiedonhakupalveluita. Sitä esiteltiin myös alan opiskelijoille.

Facebook-sivulla esitellään edelleen palvelussa esitettyjä kysymyksiä, vastataan sinne lähetettäviin kysymyksiin ja jaetaan muuta tietoa tietopalvelusta kirjastossa. Facebook-sivujen ylläpitäjiin on liittynyt 3 henkilöä lisää. Kysy kirjastonhoitajalta –twitterin kautta leviävät edelleen uudet vastaukset.

Yle-yhteistyötä pilotoitiin Vaski-kirjastoissa vuosina 2013-2014. Radio-ohjelmat, jotka aloitettiin pilotoinnin yhteydessä jäävät edelleen Turun paikallisradion ohjelmistoon. Kysy kirjastonhoitajalta –osuudessa ohjelmassa esitellään palveluun lähetetty kysymys, johon vastataan. Ohjelmia pääsee kuuntelemaan Yle Areenassa. Niitä lähetetään kerran viikossa (kesätaukoa lukuun ottamatta).

Ylen teksti-tv:ssä näkyy myös edelleen Kysy kirjastonhoitajalta –palvelu (s. 875) nimellä Kirjastonhoitajan kysymyspalsta. Sinne poimitaan kysymyksiä ja vastauksia Kysy kirjastonhoitajalta –palvelusta. Kysymys vaihtuu viikoittain.

Kysy kirjastonhoitajalta tekninen –palvelun uudistus

Kirjastot.fi siirtyi Drupal-alustalle vuoden 2014 syksyllä. Tämän jälkeen aletaan rakentaa Kysy kirjastonhoitajalta –palvelua Drupal-alustalle. Osa määrittelyistä on tehty, mutta suurin osa työstä jää vuodelle 2015.

Ripustettavia Kysy kirjastonhoitajalta –kylttejä on vielä muutama jäljellä. Niitä, samoin kuin kirjanmerkkejä, voi tiedustella toimituksesta.

Terv.

Nina Granlund
Kirjastot.fi-toimitus
nina.granlund@kirjastot.fi

Tilastot kunnittain

Vastaukset kunnittain:

Toimitus 538

Deutsche bibliothek 4

Eduskunnan kirjasto 17

Espoo 183

Geologian tutkimuskeskuksen kirjasto 1

Heinola 2

Helsinki 599

Hämeenlinna 117

Joensuu 59

Jyväskylä 65

Kajaani 14

Kangasala 4

Karkkila 1

Kauniainen 4

Kava 8

Kehitysvammaliiton kirjasto 2

Kirkkonummi 11

Kokkola 5

Kotka 30

Kouvola 36

Kuopio 23

Kuntaliiton kirjasto 2

Lahti 166

Lappeenranta 27

Lapponica 2

Liikenneturvan kirjasto 2

Lohja 15

Maanpuolustuslaitoksen korkeakoulun kirjasto 12

Mediatutkimus, Nordicom 1

Mikkeli 41

Nokia 3

Nurmijärvi 1

Oulu 101

Pietarsaari 9

 Pori 46

 Porvoo 17

 Rantasalmi, Joroinen, Juva 3

 Rauma 14

 Riihimäki 10

 Rovaniemi 24

 Salo 7

 Seinäjoki 41

Siirtolaisuusinstituutin kirjasto 1

 Suomen pankin kirjasto 2

 Tampere 286

 Tilastokeskuksen kirjasto 8

 Turku 151

 Työterveysliiton kirjasto 1

 Uusikaupunki 2

 Vaasa 7

 Vantaa 220

 Vihti 1

 Ylöjärvi 2

Kysymykset kunnittain:

 

Helsinki 749

Espoo 225

Lahti 153

Vantaa 150

Turku 127

Hämeenlinna 124

Tampere 108

Oulu 61

Jyväskylä 57

Joensuu 53

Kotka 38

Pori 38

Kouvola 33

Kuopio 31

Orivesi 31

Lappeenranta 28

Rovaniemi 26

Seinäjoki 25

Savonlinna 21

Kerava 21

Kirkkonummi 21

Järvenpää 21

Mikkeli 20

Lohja 18

Porvoo 18

Raasepori 17

Hollola 16

Asikkala 16

Hyvinkää 15

Imatra 15

Salo 14

Rauma 13

Kajaani 13

Iisalmi 13

Vaasa 12

Raisio 11

Riihimäki 11

Tuusula 10

Orimattila 10

Ylöjärvi 10

Ii 10

Jämsä 10

Nokia 10

Janakkala 9

Kangasala 9

Iitti 9

Nurmijärvi 9

Sastamala 9

Raahe 8

Virrat 8

Valkeakoski 8

Kaarina 8

Karkkila 8

Kauniainen 8

Naantali 8

Liperi 8

Kemi 8

Kokkola 7

Lieksa 7

Lieto 7

Nastola 7

Hattula 7

Pieksämäki 7

Pirkkala 7

Akaa 6

Isojoki 6

Kangasniemi 5

Kankaanpää 5

Mäntsälä 5

Lapua 5

Pietarsaari 5

Parainen 5

Sipoo 5

Suomussalmi 5

Tammela 5

Viitasaari 4

Vesilahti 4

Äänekoski 4

Sysmä 4

Taipalsaari 4

Ulvila 4

Laukaa 4

Lempäälä 4

Mariehamn - Maarianhamina 4

Nivala 4

Kemiönsaari 4

Kurikka 4

Eura 4

Haapajärvi 4

Forssa 4

Föglö 4

Hirvensalmi 4

Ilmajoki 4

Huittinen 3

Heinola 3

Heinävesi 3

Hamina 3

Haapavesi 3

Enonkoski 3

Kannus 3

Juva 3

Jämijärvi 3

Kärkölä 3

Kiiminki 3

Keminmaa 3

Kitee 3

Mynämäki 3

Muonio 3

Lemi 3

Loimaa 3

Loviisa 3

Tyrnävä 3

Sulkava 3

Ruovesi 3

Sauvo 3

Saarijärvi 3

Outokumpu 3

Paimio 3

Pöytyä 3

Vihti 3

Ylivieska 2

Varkaus 2

Vesanto 2

Uusikaupunki 2

Pyhäjoki 2

Pyhäjärvi 2

Pälkäne 2

Punkaharju 2

Padasjoki 2

Oulainen 2

Parikkala 2

Siuntio 2

Sotkamo 2

Sievi 2

Siikalatva 2

Taivassalo 2

Suonenjoki 2

Tervo 2

Teuva 2

Lumijoki 2

Luumäki 2

Maaninka 2

Muurame 2

Merijärvi 2

Merikarvia 2

Kittilä 2

Kihniö 2

Kempele 2

Kemijärvi 2

Kontiolahti 2

Laihia 2

Lapinlahti 2

Harjavalta 2

Juuka 2

Juupajoki 2

Jalasjärvi 2

Inari 2

Inkoo 2

Joroinen 2

Joutsa 2

Karjalohja 2

Kalajoki 2

Alavus 2

Alajärvi 2

Geta 2

Hausjärvi 2

Ilomantsi 2

Hämeenkyrö 2

Humppila 1

Hanko 1

Hailuoto 1

Halsua 1

Alavieska 1

Askola 1

Aura 1

Eurajoki 1

Kaavi 1

Kannonkoski 1

Keitele 1

Karvia 1

Kauhajoki 1

Kauhava 1

Juankoski 1

Lappajärvi 1

Laitila 1

Kärsämäki 1

Kuusamo 1

Kyyjärvi 1

Kuortane 1

Kuhmo 1

Kuhmoinen 1

Kerimäki 1

Kesälahti 1

Keuruu 1

Kolari 1

Kiuruvesi 1

Masku 1

Mänttä-Vilppula 1

Nummi-Pusula 1

Nurmes 1

Nilsiä 1

Nakkila 1

Loppi 1

Leppävirta 1

Lavia 1

Toholampi 1

Tervola 1

Urjala 1

Taivalkoski 1

Tarvasjoki 1

Siilinjärvi 1

Siikajoki 1

Sonkajärvi 1

Salla 1

Rusko 1

Parkano 1

Pedersören kunta 1

Perho 1

Pihtipudas 1

Pomarkku 1

Oulunsalo 1

Punkalaidun 1

Puolanka 1

Pyhtää 1

Pukkila 1

Pornainen 1

Ranua 1

Rautavaara 1

Vaala 1

Vieremä 1

Ähtäri 1

Vimpeli 1

Virolahti 1