Ekotukihenkilöt osallistuivat päästövähennysten vastuunjaon selvittämiseen

Ekotukihenkilöt olivat kohderyhmänä  kyselyssä, jossa pyrittiin selvittämään päästövähennysten vastuunjakoa yksilöiden ja päättäjien kesken.

Tulosten perusteella kyselyn tekijät päättelevät esimerkiksi, että Helsingin kaupungin pitäisi keskittyä vähentämään erityisesti lämmityksen päästöjä, koska kiinteistön kayttäjä ei useinkaan voi vaikuttaa käytettävään lämmitysmuotoon. 

Ekotukihenkilöiltä kysyttiin, mitä elämäntapamuutoksia he ovat kuluvan vuoden aikana tehneet tai voisivat vielä sitoutua tekemään. Vastausten perusteella laskettiin, kuinka pitkälti Helsingin kaupungin päästövähennystavoitteet toteutuisivat, jos kaikki helsinkiläiset valitsisivat elämäntapansa kuten ekotukihenkilöt.

Kyselyn toteutti Avanto Insight joulukuussa 2020.

Lue artikkeli tutkimuksesta ja sen tuloksista

Tietoa Ekotukitoiminnasta