Yleisten kirjastojen neuvoston (YKN) kokouspöytäkirja julkaistu, aiheina tekijänoikeudet, uusi suunta-asiakirja ym.

Yleisten kirjastojen neuvoston (YKN) kokous pidettiin 21.-22.4.2021, ja sen pöytäkirja liitteineen on julkaistu. Neuvostossa keskusteltiin tekijänoikeusasioista monelta näkökannalta – niin Sanasto, Kopiosto kuin Kuntaliittokin olivat esiintyjien joukossa. Muita aiheita olivat mm. juuri valmistunut Yleisten kirjastojen suunta -asiakirja, Tutkitun tiedon teemavuosi ja ajankohtaiskatsaukset esimerkiksi metatiedon työryhmältä ja digimediahankkeesta.

Yleisten kirjastojen neuvosto YKN on yleisten kirjastojen yhteistyötä koordinoiva ja yhteisiä kannanottoja muodostava elin. Se edustaa yleisiä kirjastoja kirjastoverkon yhteistyössä. Kokous järjestettiin etäyhteyksin Oulusta.

Tekijänoikeuteen liittyvissä keskustelussa pohdittiin erilaisia kirjastojen käyttötarpeita ja tekijänoikeuksien osalta lupatarpeita, myös kuvien ja verkkokäytön osalta. Kirjastoalan kokonaisnäkemys lupa-asioissa olisi enemmän kuin tarpeen. Kirjastoilla on tarpeen saada yhteissopimus, joka sisältäisi eri järjestöjen hallinnoimia oikeuksia, ja kokous myös päätti perustaa tekijänoikeustyöryhmän.

Seuraava YKN:n kokous päätettiin pitää 17.18.11.2021. Kokous pidetään mahdollisuuksien mukaan Joensuussa tai etänä.

Pöytäkirja, YKN 1-2021

Lisätietoja

Jouni Pääkkölä, YKN:n puheenjohtaja
Kirjastopalvelujohtaja
Oulun kaupunginkirjasto
jouni.paakkola@ouka.fi

Rebekka Pilppula, YKN:n varapuheenjohtaja
Kirjastopalvelujohtaja
Turun kaupunginkirjasto
rebekka.pilppula@turku.fi