Varastokirjastolle uusi toimitalo Kuopioon

Senaatti-kiinteistöt ja SRV ovat allekirjoittaneet alustavan sopimuksen Varastokirjaston toteuttamisesta Kuopioon Hiltulanlahden kaupunginosaan. Hanke toteutetaan kokonaisvastuu-urakkana ja virallinen KVR-sopimus allekirjoitetaan, kun Senaatti-kiinteistöt on tehnyt investointipäätöksen. Senaatti-kiinteistöt soveltaa hankkeessa uudenlaista urakkamuotoa, jossa myös tontti ja suunnittelu tulevat urakoitsijan kautta.

Hankkeessa rakennetaan Varastokirjastolle uudet toimitilat, joiden laajuus on 10 570 bruttoneliömetriä. Hankkeen suunnittelu on käynnissä, ja rakennustyöt aloitetaan keväällä 2023. Rakennustöiden on määrä valmistua vuoden 2024 loppuun mennessä.

Varastokirjasto on opetus- ja kulttuuriministeriön alainen valtakunnallinen kirjasto, joka palvelee tieteellisiä, yleisiä ja muita kirjastoja sekä kansalaisia ja tutkijoita ympäri Suomen. Varastokirjaston päätehtävä on vastaanottaa ja säilyttää suomalaisista kirjastoista siirrettävää aineistoa sekä asettaa se tarvitsijoiden käyttöön. Nykyiset toimitilat sijaitsevat Kuopion Päivärannassa.

Alkuperäinen julkaisu havainnekuvineen löytyy Senaatin sivulta.