Pohjois-Karjalan Vaara-kirjastojen vuoden 2024 lukuhaaste on nimeltään Taru Vaarojen Herrasta ja sen teema on 10 vuotta täyttävä kirjastokimppa. Haastetta on ollut tekemässä työntekijöitä useista Vaara-kirjastojen toimipisteistä.
– Meillä käy sama kirjastokortti koko maakunnassa. Näin on ollut jo kymmenen vuotta, mutta etenkin uusille asiakkaille se tulee edelleen yllätyksenä, palvelupäällikkö Leena Purma Joensuun pääkirjastosta kertoo.
Lukuhaasteessa jokaista Vaara-kirjastoa vastaa yksi haastekohta, minkä lisäksi seitsemälle kirjastoautolle on yksi yhteinen. Yhteensä kohtia on haasteessa siis 31.
– Kaikki haastekohdat liittyvät joko suoraan tai pienen mutkan kautta kirjaston nimeen tai sijaintiin. Esimerkiksi Ylämyllyn kohtaan luetaan kirja, jossa leivotaan, ja Lieksan kohtaan luetaan 1970-luvulla kirjoitettu kirja, Leena Purma avaa.
Haasteen kuvituksena on fantasiamaailmaa muistuttava Pohjois-Karjalan kartta, jossa maakunta on jaettu alueisiin kuten Pohjoiset vuoret ja Länsimannut. Haasteen ytimessä on edelleen ajatus innostaa ihmisiä lukemaan ja auttaa heitä löytämään uudenlaista luettavaa.
– Kirjaston lukuhaasteeseen osallistuminen on maksutonta ja jokainen voi osallistua haasteeseen oman ajan ja jaksamisen mukaan. Vuoden päätteeksi halukkaat voivat osallistua arvontaan, eikä siihen vaadita täyttä haastelappua, Leena Purma kertoo.
Lukuhaasteeseen julkaistaan kirjavinkkejä pitkin vuotta Vaara-kirjastojen somekanavilla. Apua kirjojen valitsemiseen voi myös kysyä kirjaston henkilökunnalta. Lukuhaastelomakkeen voi hakea itselleen Vaara-kirjastojen toimipisteistä tai verkkokirjastosta.