SKS kerää päivän mediakäytön tietoja – kirjastot auttamaan

Median seuraaminen on osa arkeamme alati muuttuvassa maailmassa. Myös media muuttuu, samoin kuin suhteemme mediaan ja tavat, joilla mediaa – perinteistä tai digitaalista – käytämme.

Kaksikymmentä vuotta sitten Suomalaisen kirjallisuuden seura järjesti Yksi päivä mediaa -kirjoitustapahtuman, jossa yli 1500 vastaajaa kirjoitti mediapäivästään. Nyt pyydetään jälleen pitämään päiväkirjaa yhdestä mediapäivästä, keskiviikosta 10.3.2021, sekä kirjoittamaan lisäksi kokemuksista elämänaikana tärkeäksi muodostuneiden medioiden parissa.

"Kirjoituskutsu on tarkoitettu kaikenikäisille – nuorille, aikuisille sekä ikääntyneille. Toivomme, että kuvaat päivän mediakokemustasi kattavasti ja kerrot suhteestasi elämäsi medioihin mahdollisimman henkilökohtaisesti. Medialla tarkoitamme sanoma- ja aikakauslehtiä, kaunokirjallisuutta, pelejä, elokuvia, televisiota, radiota sekä niiden sisältöä perinteisessä ja digitaalisessa muodossa, Internetiä kaikkine sisältöineen, kuten sosiaalista mediaa (esim. Twitter, Facebook, Instagram) ja sovelluksia sekä palveluita. Kirjoituksen pituus on vapaa."

Kirjastot voivat osallistua keräyksen toteutukseen jakamalla tietoa omissa kanavissaan. Keruun onnistuminen auttaa tutkijoiden käytettävissä olevan tiedon kertymisessä.

Koko tiedote ja osallistumisohjeet SKS:n sivuilla