Pelaajabarometri 2018 julkaistu

Uudistettu Pelaajabarometri tarjoaa yhä tarkemman ja kokonaisvaltaisemman kuvan pelaamisesta Suomessa. Täysin uusina osioina vuoden 2018 kyselyyn on otettu mukaan kysymykset eSports-kilpapelaamisesta, pelaamiseen liittyvien mediasisältöjen tuottamisesta ja kuluttamisesta sekä pelaamiseen liittyvistä asenteista. Saadut tulokset piirtävätkin aiempaa monimuotoisemman ja yksityiskohtaisemman kuvan pelaamisen sisällöistä ja peliharrastuksen muodoista. Johtuen aiemmista muutoksista kyselylomakkeessa tulokset eivät ole täysin vertailukelpoisia vanhempien, ennen vuotta 2015 tehtyjen barometritutkimusten kanssa, mikä on syytä pitää mielessä tuloksia tulkittaessa, mutta tämä 2018 barometri on hyvin vertailtavissa vuoden 2015 barometriin. 

Pelaajabarometri on kyselytutkimus pelaamisen eri muotojen yleisyydestä Suomessa ja tutkimus toteutettiin nyt kuudetta kertaa. Tampereen, Turun ja Jyväskylän yliopistojen pelitutkijoiden yhteistyönä syntynyt tutkimus tarjoaa kattavaa ja ajankohtaista tietoa pelaamisen eri muodoista ja pelaamisen suosioon liittyvistä kehityssuunnista. Nyt tutkimukseen saatu 946 vastaajan aineisto on kerätty satunnaisotannasta 10–75–vuotiaita Manner-Suomen asukkaita. 

Tutkimuksen mukaan pelaamisen suosio kokonaisuudes-saan arvioituna on pysynyt samalla korkealla tasolla kuin aiemmissa Pelaajabarometreissa. Jos huomioidaan kaikki erilaiset pelimuodot ja satunnainenkin pelaaminen, 97,8 % suomalaisista pelaa ainakin jotakin. Aktiivisia, eli vähintään kerran kuukaudessa jotain peliä pelaavia suomalaisia on noin 88 prosenttia. Luvut ovat pysyneet edelliseen barometriin verrattuna käytännössä samalla tasolla. 

Pelaajien kokonaismäärissä ei siis ole tapahtunut suuria muutoksia. Myös digitaalisten pelien pelaajien kokonaismäärä (76,1 %) on pysynyt samalla tasolla (75 % vuonna 2015). Aktiivisia, eli kerran kuukaudessa tai useammin digitaalisia pelejä pelaavia (60,5 %) on myös käytännössä tässäkin barometrissa yhtä paljon kuin vuonna 2015 (60,1 %).

Pelaajabarometri 2018: Monipuolistuva mobiilipelaaminen