OKM kerää tietoa koronan vaikutuksista toimintaan

Opetus- ja kulttuuriministeriö kerää verkkokyselyllä tietoa koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vaikutuksista taiteen ja kulttuurin alojen toimintaan ja talouteen. Kyselyyn voivat vastata kulttuurin, taiteen ja luovien alojen yhteisöt ja henkilöt - siis myös kirjastot ja kirjastoissa työskentelevät.

Kysely koskee tietoja koronan vaikutuksista vuonna 2020 sekä arviota koronan vaikutuksista vuoden 2021 ensimmäisellä puoliskolla.

Ministeriö kerää tietoa ja arvioita koronan vaikutuksista toimialalla ajantasaisen tilannekuvan ylläpitämiseksi sekä pidemmän tähtäimen toimenpiteiden suunnittelun tueksi. Kyselyn tuloksista julkaistaan tilannekuvatietoa verkossa.

Kysely on jatkoa opetus- ja kulttuuriministeriön keväällä 2020 tekemille kyselyille Koronapandemian vaikutukset kulttuurialalle ja Koronapandemian vaikutukset kuntien kulttuuritoimintaan.

Kyselyyn voi vastata 18.1.-1.2.2021. Organisaatiot vastaavat yhdellä organisaation edustajan lähettämällä vastauksella. Henkilöt vastaavat oman toimintansa osalta. 

Webropol-kysely ja kyselystä tulostettava versio PDF 235kB

Alkuperäinen tiedote OKM:n sivuilla.