Makupalat.fi
Makupalat.fi on Suomen yleisten kirjastojen tuottama valikoitujen tiedonlähteiden paketti tiedonhakuun. Kokoelmaan on kerätty rajattu määrä laadukkaita verkkosivuja luotettavan tiedon etsijöille ja erityisesti tietopalvelussa työskenteleville.
Perustoiminta
Makupalat.fi:ssä jatkettiin normaalia toimintaa: uutta materiaalia vietiin säännöllisesti, vanhaa päivitettiin ja poistettiin, asiasanoitusta ja kategorioita muokattiin ja järjesteltiin uudelleen. Uusien linkkien kuvailua ja muuta kokoelmanhoitoa jatkoi Kirjastot.fi-toimituksen lisäksi Tiina Gräsbeck Pasilan kirjastosta yhden työpäivän verran viikossa. Toimituksessa Makupalat.fi:stä vastaa Nina Granlund, ruotsinkielistä materiaalia kokoelmaan vie myös Anna-Maria Malm. Uusia linkkejä on vuonna 2023 lisätty 435: 431 suomenkielistä, 4 ruotsinkielistä.
Sisältöprojektit
Tehotarkastuksen keskiössä vuonna 2023 Luonto ja maailma. Avaruus -kategoria. Kuvailun tarkistus keskittyi asiasanoitukseen ja sen yhtenäisyyteen sekä julkaisijatietueiden yhtenäistämiseen.
Tiedonhaun uutiskirjeen sisällöt pohjautuvat suurelta osin Makupalat.fi-aineistoon. Uutiskirjeen kokoamisen yhteydessä tarkistettiin aiheen mukaisten kategorioiden sisältö, linkkien asiasanoitukset sekä luokitukset.
Yhteistyö Kirjastot.fi:n yhteisissä teemaprojekteissa, kirjallisuusupokkeessa ja Tiedonhaun opastuksessa jatkuivat.
Tiedonhaun ammattiosaaminen ja tiedonlähteiden tuntemus
Panostus Makupalat.fi:n näkyvyyden lisäämiseksi kirjastojen tietopalvelutyötä tekeville koostuu seuraavista osista:
- Kysy-listalla julkaistaan viikoittain Opastusta vastaamiseen -sarjaa Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun vastaajille. Siellä esitellään aina kolme tuoretta tiedonlähdettä Makupalat.fi:stä.
- Tiedonhaun uutiskirjettä julkaistaan kerran kuussa. Sen sisällöt rakentuvat voimakkaasti Makupalat.fi:n aineistoon.
- Opastuspaketit tietopalvelutyössä toimiville, erityisesti Kysy kirjastonhoitajalta -palvelun vastaajille, Uuden vastaajan paketti ja Tiedonhakupaketti nojautuvat osittain Makupalat.fi:n.
- Kirjastot.fi:n Tiedonhaun opastus -kokonaisuudessa Makupalat.fi:llä on tärkeä osa. Tiedonhaun opastus päivitettiin vuonna 2023.
- Makupalat.fi:n uusia linkkejä voi seurata RSS:na ja X:n kautta.
- Finna-kirjastojen Tiedonhakusivulla Makupalat.fi:n uusia sisältöjä voivat seurata sekä kirjaston käyttäjät että työntekijät.
Näkyvyys ja esittelyt
Palvelua esiteltiin Iisalmen kaupunginkirjaston järjestämässä demokratiaseminaarissa esityksessä Kirjastot ja luotettava tieto 19.4.2023 sekä Kirjastot.fi-osastolla Educa-messuilla tammikuussa 2023.
Makupalat.fi on mukana monen palvelun sisältönä tai pohjamateriaalina:
- Finna-kirjastojen Tiedonhakusivut, Kirjallisuusupoke
- Kirjastojen tiedonhaun opastukset asiakkaille
- Tiedonhaun uutiskirje, Kirjallisuuskirje
- Kirjastot.fi:n Tiedonhaun opastus, Digiopastus, Kirjasampo, Kirjastokaista
- Kysy kirjastonhoitajalta -vastaukset
- Classroom, muut koulujen alustat
Käynnit
Vuonna 2023 tilastointi Makupalat.fi:ssa muuttui. Myös evästeiden käyttöönotto vuonna 2022 muuttivat tilastojen kertymistä sekä hyödyllisyyttä. Evästeiden käyttöönoton jälkeen tilastoja kertyi vain 15% kävijöitä aikaisempaan verrattuna. Niiden sisältö myös vääristyi selvästi ainakin osittain. Näkyväksi kävi, että pöytäkoneiden käyttäjät, joita Makupalat.fi:n käyttäjistä oli aiempien vuosien tilastoissa 57-58%, hyväksyivät evästeet huomattavasti harvemmin kuin mobiilikäyttäjät. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että vuoden 2022 lopulla mobiilikävijöiden luku oli alkuvuoden 37% sijasta loppuvuodesta 73%. Vuonna 2023 mobiilikäyttäjiä on tilastojen mukaan 64%. Väheneminen saattaa johtua siitä, että tilasto-ohjelmat ovat erilaiset tai siitä, että jonkin verran useammat pöytäkoneiden käyttäjät ovat hyväksyneet evästeet. Uuden tilastoinnin mukaan 1.9.-31.12.2023 kävijöitä sivustolla on ollut 7038, sivukäyntejä 17 666 ja istuntoja 8341. Kun nämä kerrotaan kolmella, saadaan vuoden tilastot evästeiden hyväksyneistä: kävijät 21 114, sivukäynnit 52 998, istunnot 25 023. Jos hieman suurempi prosentti on hyväksynyt evästeet kuin viime vuonna, esimerkiksi 20 %, kävijöitä olisi ollut 105 570, sivukäyntejä 264 990, istuntoja 125 115. Nämä luvut vaikuttavat jotakuinkin uskottavilta, vuonna 2022 sivustoistuntoja on ollut 151 587, sivujen katseluja 268 161 ja käyttäjiä 105 532. Makupalat.fi-sivuston omat laskurit laskevat mekaanisesti yhden tietueen katseluja sekä kokoelmien katseluja. Uusien linkkien katselulukuja on seurattu jatkuvasti, mutta ei niin systemaattisesti, että ne olisi kirjattu ylös. Niissä ei ole havaittavissa muutoksia katseluiden määrissä. Mikäli uudessa Makupalat.fi:ssä pystytään virittämään vastaavia laskureita, niitä ryhdytään seuraamaan systemaattisesti.
Uusia linkkejä: 435, 431 suomenkielistä, 4 ruotsinkielistä.
Linkkejä yhteensä (8.1.2024): 14 407, suomenkielisiä 12 342, ruotsinkielisiä 2065.
Sivustoistunnot: 125 115
Käyttäjät: 105 570
Sivun katselut: 264 161
X:ssä palvelulla on 667 seuraajaa.
Nina Granlund
Makupalat.fi
Kirjastot.fi-toimitus