Lukumetka – lukuiloa kirjastosta!

Oulun kaupunginkirjaston Meidän perhe lukee – yhdessä tarinan äärellä -hankkeessa pohdittiin Oulun neuvola- ja varhaiskasvatuspalvelujen sekä muiden yhteistyökumppaneiden kanssa, miten kirjasto tavoittaisi kaikki oululaiset lapsiperheet. Tavoitteina oli alle kouluikäisten lasten ja perheiden lukemaan innostaminen ja lukuharrastuksen lisääminen sekä kirjaston palveluista ja tapahtumista tiedottaminen lapsiperheille. Syntyi Lukumetka.

Lukumetka-palvelumallissa kirjasto tekee tiivistä ja säännöllistä yhteistyötä neuvolan, varhaiskasvatuksen ja muiden lapsiperheiden parissa työtä tekevien toimijoiden kanssa. Kirjasto tiedottaa perheitä palveluistaan neuvolan kautta jo odotusaikana ja osallistuu muun muassa perhevalmennusmessuille. Jokainen oululainen vauva saa neuvolasta Suomen Kulttuurirahaston lahjoittaman Lukulahja lapselle -kassin mukana virikekuvan, jossa on tietoa Oulun kaupunginkirjaston palveluista. Kirjasto on mukana varhaiskasvatuksessa olevien lasten arjessa tarjoamalla satuhetkiä ja vierailuja kirjastoissa ja kirjastoauto Onnelissa. Lukuhöperö-diplomilla innostetaan eskareita yhteisiin lukuhetkiin. Perheille suositellaan lukemista kirjastoissa, kirjastoautoissa ja monipuolisesti verkon kautta. Kirjasto on aktiivisesti mukana erilaisissa perhetapahtumissa markkinoimassa palvelujaan ja järjestää myös itse tapahtumia lapsiperheille, vauvalorutuokioita, satuhetkiä ja muuta mukavaa.

Tarkempaa tietoja Lukumetkasta löydät Lukumetka-sivuilta: www.ouka.fi/lukumetka.

Luetaan yhdessä!

 

Lisätietoja:
Mervi Vaara, palvelupäällikkö
mervi.vaara@ouka.fi
p. 044 703 7340