Kysely: “Kaikista surkein asia koronakriisissä” – kirjastojen sulkemisella suuret vaikutukset Lapissa

Kun kaikki Suomen kirjastot keväällä 2020 suljettiin valtioneuvoksen päätöksellä, tultiin samalla saaneeksi ainutlaatuista tietoa kirjastopalvelujen vaikuttavuudesta ja merkityksestä käyttäjilleen. Lapin kirjaston tekemä kysely osoittaa, että kirjastojen sulkemisella oli Lapissa suuri vaikutus ihmisten elämään.

Ilmeisin negatiivinen vaikutus kirjastojen sulkemisella oli lukemisharrastukseen. Kirjastotilojen sulkeminen vaikutti opiskelun, tutkimuksen ja työnteon mahdollisuuksiin sekä vähensi sosiaalisia kontakteja. Sulkeminen myös paljasti useita kehityskohteita kirjastojen aineiston ja sisältöjen tarjonnassa. Kysely antaakin Lapin kirjastoille tulevaisuuden kehitystyötä ajatellen arvokasta tietoa asiakkaiden tarpeista.

Vaikka kirjaston merkitys on suuri jo yksilötasolla, kuntien kannalta se on vielä enemmän: vastauksissa korostui, että sulkeminen vähensi koko kaupungin tai kuntakeskuksen kiinnostavuutta ja merkittävyyttä.

Kirjastot kannattelevat lukemiskulttuuria

Suurin vaikutus sulkemisella oli lukemisharrastuksille. Ongelmaksi ei koettu pelkästään kirjojen lainaamisen loppumista, vaan vastauksissa korostui myös kirjastohenkilöstön ammattitaidon merkitys sopivaa lukemista valitessa. Useat vastaajat kertoivat siirtyneensä kirjastosta kaupallisten ääni- ja e-kirjapalvelujen käyttäjiksi.

Kirjaston sulkuaikana e-aineistojen käyttö kasvoi merkittävästi. Samalla Lapin kirjasto lisäsi panostustaan e-aineistojen saatavuuteen. Silti kysyntään ei voitu vastata. Fyysisen aineiston korvaaminen e-aineistolla on taloudellisesti mahdotonta, eikä isoa osaa aineistosta ole kirjastoille edes saatavilla sähköisessä muodossa.

Kirjaston avoimet ja ilmaiset tilat korvaamattomat

Kirjasto ei ole vain kirjavarasto, vaan kaikille avoin ja ilmainen tila, jonka sulkeminen vaikutti niin sosiaalisiin kontakteihin kuin työnteon mahdollisuuksiin.

Opiskelijoille, tutkijoille ja monille tietotyöläisille kirjasto on tärkeä myös ympäristönä, jossa tarvittavat lähteet ja muut kirjallisuus ovat helposti saatavilla. Edellä mainitut asiakasryhmät kertoivat, että kirjaston sulkeminen vaikeutti tai teki jopa mahdottomaksi heidän työnsä.

Kirjaston tapahtumia ei voi korvata pelkillä verkkosisällöillä

Kirjastojen verkkosisällöistä ei ollut sulkuaikana korvaamaan tapahtumien ja tilaisuuksien puutetta. Kirjastojen auettua tapahtumia on järjestetty rajoitetusti tai ei ollenkaan, ja on myös kehitetty uudenlaisia tapoja välittää tapahtumia asiakkaille.

Lisätietoja:
kirjastonhoitaja Esko Nousiainen
esko.nousiainen@rovaniemi.fi, puh. 040 849 2737