Kirjastouutisia maailmalta (4.10.2021)

Kirjastot.fi:ssä ilmestyy kahden viikon välein Kirjastouutisia maailmalta -kooste, johon on kerätty mielenkiintoisia kansainvälisiä uutisia, blogitekstejä ja kirjastoalan tapahtumia. Valtaosa linkkilistan uutisista ja tapahtumista on englanninkielisiä.

Uutiset ja blogit

IFLA on saanut 3 000 000 €:n avustuksen, jonka turvin järjestö käynnistää Knowledge Rights 21 (KR21) -ohjelman. KR21-ohjelma pyrkii parantamaan pääsyä tiedonlähteille etenkin digitaalisissa ympäristöissä sekä vaikuttamaan eurooppalaiseen tekijänoikeussäännöstöön.

Kanadalaisen tutkimuksen mukaan pandemia-aika on pahentanut asiakkaiden häiriökäyttäytymistä kirjastohenkilökuntaa kohtaan Kanadassa.

Tokiossa Wasedan yliopiston kampuksella avattiin kirjailija Haruki Murakamille omistettu kirjasto.

Library Journal -lehdessä esitellään yhdysvaltalaiskirjastojen palveluita työllistymisen tukemiseksi.

Isossa-Britanniassa vietetään kirjastojen viikkoa 4.-10.10.2021. Vuosittaisella Libraries Week -kampanjalla markkinoidaan kirjastojen palveluita ja viestitään kirjastojen tärkeydestä. 

Amina Shah aloittaa Skotlannin kansalliskirjaston uutena johtajana

Financial Times kirjoittaa Afganistanin kirjastoista Taleban-hallinnon alaisuudessa.

Vinkkejä

Kirjastokaistalla on paljon esityksiä kansainvälisiltä kirjastokollegoilta eri aiheista. Viimeisimpänä lisäyksenä löytyvät puheenvuorot Tanskasta, Norjasta sekä Alankomaista AKE-kirjastojen ja AVI:n Inspiraatiota maailmalta ja demokratian edistämistä yhdessä -tilaisuuksista. Aina ei tarvitse siis lähteä merta edemmäs kalaan, jos haluaa kuulla ajankohtaista kansainvälistä kirjastoasiaa!