Kirjastopalvelujen valtakunnallinen yksikkö starttasi Seinäjoella

Lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävien kirjastopalvelujen valtakunnallista erityistehtävää hoitava yksikkö aloitti toimintansa Seinäjoen kaupunginkirjastossa vuoden alussa. Yksikköä vetää kehityspäällikkö, FM Mervi Heikkilä. Heikkilä johti aiemmin Seinäjoen kirjastopalveluja, ja hänet tunnetaan lisäksi lasten ja nuortenkirjailijana. Koordinaattorina yksikössä työskentelee FM, kirjastonhoitaja ja kulttuurituottaja Pirjo Humalainen. Hänen monipuoliseen uraansa kuuluu sekä lasten- ja nuortenkirjastotyötä että alan opetustehtäviä. Viimeksi Humalainen työskenteli Isonkyrön kirjasto- ja vapaa-aikatoimen johtajana.

Lisäksi erityistehtävän parissa työskentelee osa-aikaisesti kirjastopedagogi Lena Sågfors Kruunupyystä. Elokuussa tiimiin astuu mukaan myös kirjastopedagogi Anna-Maija Koskimies Vaasan kaupunginkirjastosta. 

Rahoitus yksikön toimintaan tulee Opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Vuoden 2020 aikana yksikkö tulee tehtävänsä toteuttamiseksi mm. järjestämään täydennyskoulutusta ja tiedottamaan kirjastoille lasten ja nuorten lukemista koskevia asioita.

Yhteystiedot:
Mervi Heikkilä, mervi.heikkila@seinajoki.fi puh 050 432 4090
Pirjo Humalainen, pirjo.humalainen@seinajoki.fi puh 050 4344915
Lena Sågfors, lena.sagfors@kronoby.fi (på svenska) tel 040 714 2173