IFLA tiedottaa koronavirustilanteesta  

Kansainvälinen kirjastoseurojen liitto IFLA toteaa, että koronavirus on vaikuttanut kirjastojen toimintaan ympäri maailman, ja kirjastojen palveluissa on eriasteisia rajoituksia. Monessa maassa kirjastotilat on väliaikaisesti suljettu kokonaan. 


Poikkeustilanteessa kirjastot ovat panostaneet e-palvelujen tarjoamiseen ja luotettavan koronatiedon välittämiseen. Myös e-lainauksen kapasiteettia on pyritty monissa kirjastoissa kasvattamaan poikkeustilanteen johdosta. 


IFLA vetoaa myös kustantajiin ja kirja-alaan, jotta mahdollisin erityistoimin pystyttäisiin turvaamaan esimerkiksi virtuaaliset satutunnit ja jotta e-aineistoihin pääsy olisi jatkossakin mahdollista. 


Lue koko tiedote: IFLA and COVID-19


IFLAn yleiskatsaukseen koronatilanteesta on koottu tietoja kirjastojen sulkemisista ympäri maailman. Katsaukseen on myös koostettu erilaisia tapoja, miten kirjastot voivat mukautua tilanteeseen ja panostaa siihen toimintaan, mikä tällä hetkellä on mahdollista.


Päivittyvään koronakatsaukseen on koottu myös kirjastoseurojen, kansalliskirjastojen ja kirjastojen yhteistyökumppanien toimia. Esimerkiksi Australian kirjastoseura on päässyt sopimukseen paikallisen kustantajien järjestön kanssa tekijänoikeusrajoitusten höllentämisestä epidemian ajaksi. Yhdysvalloissa Macmillan-kustantamo luopui yllättäen asettamistaan rajoituksista, jotka rajasivat uudet julkaisut kirjastojen e-kirjatarjonnasta, ja Penguin Random House -kustantamo tarjoaa yleisille ja koulukirjastoille e-kirja- ja äänikirjakatalogiaan alennuksella. 


COVID-19 and the Global Library Field