Mikko Mäkelä -palkinto Kristina Virtaselle

Suomen kirjastoseura on myöntänyt Mikko Mäkelä -palkinnon Helsingin kaupunginkirjaston johtavalle suunnittelijalle Kristina Virtaselle kirjastoalan kansainvälistymisen edistäjänä, kouluttajana ja Monikielisen kirjaston käynnistäjänä. 
Palkinto luovutettiin valtakunnallisilla Kirjastopäivillä Jyväskylän Paviljongissa keskiviikkona 7.6.2017. 

Mikko Mäkelä -palkinto jaetaan tunnustuksena kirjastoalalla tehdystä pitkäaikaisesta tai muuten ansiokkaasta käytännön työstä, joka usein jää huomaamatta. 
Vuonna 2017 palkinnon saa Helsingin kaupunginkirjaston johtava suunnittelija Kristina Virtanen.

Palkinnon perustelut:
Kristina Virtanen on kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu tekijä. Viimeiset 16 vuotta hän on vastannut Helsingin kaupunginkirjaston kansainvälisestä työstä ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamasta kansainvälisestä työstä. Sitä ennen hän käynnisti vuodesta 1995 lähtien toimineen Helsingin kaupunginkirjaston valtakunnallisen Monikielisen kirjaston. 1990-luvulta alkaen hän on ansioitunut Baltian maiden ja Venäjän kirjastoammattilaisten kouluttamisessa nykyaikaiseen kirjastoajatteluun. 
Kristina Virtanen oli Helsingin vuoden 2012 IFLA-konferenssin pääjärjestäjä. Lisäksi hän on vuosien kuluessa järjestänyt lukuisia kirjastoalan opintomatkalaisten ohjelmia ja kansainvälisiä seminaareja. Suomen hyvä maine kirjastomaana on monelta osin Kristina Virtasen paneutuvan työn tulosta.


Kirjastoseuran tunnustuspalkinnot on nimetty kirjallisuuspiireissä ja kirjastoalalla aktiivisesti vaikuttaneen tamperelaisen Mikko Mäkelän sekä Kirjastoseuran pitkäaikaisen toiminnanjohtajan Hilkka M. Kaupin mukaan.

Lisätietoja:

toiminnanjohtaja Rauha Maarno, 
Suomen kirjastoseura, p. 044-748 1801
rauha.maarno@fla.fi 
www.suomenkirjastoseura.fi