Kotimaisten e-lehtien etäkäytön pilotti Keski-kirjastoissa

Monelle kirjastolle paikalliskäytöstä tuttu eMagz -palvelu on avattu etäkäyttöisenä Keski-kirjastoissa elokuussa 2017 ja se tulee olemaan käytössä elokuuhun 2018. Lehdet ilmestyvät palveluun samaan aikaan kuin printtilehti ilmestyy. Keski-Kirjastot ovat ostaneet lehtiin 1-2 yhtaikaisen käyttäjän lisenssiä. Mukana kokeilussa ovat kaikki 23 Keski-Suomen kuntaa. Pilottia varten eMagz-palveluun kehitettiin rajapinta Axiell Aurora -kirjastojärjestelmään.

Palvelupäällikkö Hanna Martikainen Jyväskylän kaupunginkirjastosta kertoo: ”Keski-kirjastoissa näimme tärkeäksi edistää omalta osaltamme kotimaisten e-aikakauslehtien kirjastokäyttöä. Toki asiassa painoi myös mahdollisuus tarjota omille asiakkaillemme uusi e-palvelu kysytystä aineistosta. Tavoitteena on, että saamme näin kustantajille myönteisiä kokemuksia kirjastokäytöstä ja sitä kautta uusia e-lehtiä tarjolle. E-aikakauslehtien osalta näemme etäkäytön oikeastaan ainoana järkevänä vaihtoehtona kirjastoille.”

Yleisten kirjastojen konsortion Aino Ketonen on tyytyväinen, että pilotti saatiin käyntiin: ”Pilotoinnin avulla saadaan tärkeää kokemusta niin kirjastojen kuin kustantajien näkökulmasta palvelun käyttöasteesta. Mielenkiintoista on nähdä miten kirjastojen asiakkaat Keski-Suomessa löytävät palvelun. Erityisen positiivisena jatkon kannalta pidän sitä, että Keski-kirjastojen pilotin myötä palveluun on saatu kehitettyä uusi rajapinta. Tulevaisuuden kannalta se on ollut viisas teko.”

Keski-kirjastojen palvelussa ovat luettavissa seuraavat lehdet: 

Antiikki & Design
Antiikki ja taide
Ase & Erä
Askartelun Idealehti Taika
Autobild
Ekoelo
Elle
Fit
GTI-Magazine
Hevosmaailma
Hifimaailma
Ilta-Sanomat
Kamera-lehti
Kissafani
Koti ja Keittiö
Luontaisterveys
Meidän Koira
Meidän Sauna
Oma Aika
Pelit
Plaza Koti
Seiska
Sielunpeili
Talomestari
Urheilulehti
V8 Magazine
Venemestari

Tällä hetkellä Keski-kirjastojen eMagz-palvelu on ainoa kotimaisia aikakauslehtiä kirjastokortilla tarjoava etäkäyttöpalvelu. eMagz-lehtipalvelun on kehittänyt LM Tietopalvelut.

Näkymä Keski-kirjastojen eMagz-palvelusta

Keski-kirjastojen e-kirjastoon