Jenny ja Antti Wihurin rahasto on myöntänyt Musiikkiarkistolle 15.000 euron apurahan pikalevyjen digitoimiseksi ja saattamiseksi tutkijoiden käyttöön.
Projektin aikana digitoidaan Suomen Äänitearkisto ry:n puolen vuosisadan aikana keräämä ainutkertainen pikalevykokoelma. Tämä aineisto on luovutettu Musiikkiarkistolle vuonna 2017, ja se on ollut haurautensa vuoksi aikaisemmin tutkimuksen ulottumattomissa. Digitoidut pikalevyt tarjoavatkin ennen näkemättömiä mahdollisuuksia tutkimukselle. Esimerkiksi suomalainen musiikintutkimus on tähän mennessä perustunut soivan materiaalin osalta lähes pelkästään kaupallisesti julkaistuihin äänitteisiin.
Vain harvoilla oli mahdollisuus äänittää omaa musiikkiaan ennen kuin nauhatallentaminen yleistyi ei-kaupallisessa käytössä 1950-luvun lopulla. Erilaiset pikaäänittämöt yleistyivät 1920-luvulta alkaen. Pikalevyjä löytyy 1930-luvun asetaattilevyistä aina erilaisiin varhaista muovia muistuttaviin 1950-luvun kaiverrusmassoihin.
Pikalevyjen peruskokoelmassa on tällä hetkellä noin 400 yksityishenkilöiden äänittämää pikalevyä. Kokoelma on ainutlaatuinen ja kansallisesti merkittävä: Suomessa ei ole missään muualla arkistoituna yhtä laajaa kokoelmaa pikalevyjä. Kokoelma sisältää muun muassa sellaisten taiteilijoiden yksityisiä äänityksiä 1930–1950-luvuilta, joiden esityksiä ei ole levyinä olemassa joko lainkaan tai vain yksittäisiä raitoja. Oma lukunsa ovat useat kuorot, jotka ovat tallentaneet esityksiään vain pikalevyille.
Pikalevyäänitteillä on suuri kulttuurihistoriallinen merkitys, sillä ne avartavat esittävän musiikin kuvaa musiikin harrastajiin ja puoliammattilaisiin, joiden musisoinnista 60–70 vuoden takaa emme ole aikaisemmin tienneet juuri mitään.
Pikalevyjen digitoiminen helpottaa merkittävästi niiden sisällön saattamista tutkijoiden käyttöön, sillä levyt ovat hauraita ja ne kuluvat jokaisesta kuuntelukerrasta. Digitointi myös varmistaa levyillä olevan musiikin ja puheen pitkäaikaisen säilyvyyden.