Kanteleet tulivat kirjastoihin

Kallion kirjasto aloittaa kanteleiden lainaamisen tammikuun lopulla. Kirjasto juhlistaa alkavaa kantelelainausta kantelemuusikko ja säveltäjä Aino Kurjen konsertilla 28. tammikuuta. Helsingin Sanomat kertoi aiheesta 19. tammikuuta. Lisätietoja tapahtumasta Kallion HelMet-sivulta.

Tornion kirjasto otti kanteleen lainattavaksi jo viime marraskuussa. Myös harmonikan ja ukulelen soittaminen kiinnostaa yhä enemmän. Pääset Ylen uutiseen täältä.

Joensuun kirjastosta voi ottaa lainaksi Kirjastokanteleen. Kyseessä on oppimateriaalikokonaisuus, jota voi lainata Joensuun pääkirjaston musiikkiosastolta. Materiaaliin kuuluvat kantele, soitto-opas, sekä opetusvideot. Lainattavia kanteleita on kaksi kappaletta. Soittimen laina-aika on 4 viikkoa.

Tuomas Pelttari, toim.

Kanteletaiteilija Aino Kurki esiintyy Kallion kirjastossa keskiviikkona 28.1. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.