En pysty edes muistamaan, milloin tapasin Olen ensimmäisen kerran, mutta joskus 1990-luvun alkupuolella se on varmaan ollut. Sen jälkeen Olen matkailuvaunu täynnä nuotteja ja myöhemmin myös DVD-levyjä parkkeerasi usein Tikkurilan kirjaston pihalle ja pääsimme penkomaan mielenkiintoisia tuomisia.
Se mielenkiinto syntyi siitä, että Olella oli aina tavaraa, jota kukaan muu Suomessa ei pystynyt tarjoamaan, koska Ole oli solminut yhdysvaltalaisten firmojen kanssa läheiset suhteet ja pystyi tuomaan tänne ainutlaatuista aineistoa. Sosiaalisena luonteena Ole tutustui valtavaan määrään kansainvälisiä toimijoita ja oli mm. tunnetun kustantajan Mel Bayn ja tämän työtä jatkaneen pojan hyvä ystävä.
Ole toimi nuottikauppiaana, mutta sielultaan hän oli muusikko, jonka uraauurtava työ kitaransoiton parissa ei valitettavasti ehtinyt tallentua monellekaan levylle. Kun syksyllä 2010 haastattelin Olea, hänellä oli kyllä melkoisesti levytyssuunnitelmia vanhojen soittokavereiden kanssa, mutta kaikki suunnitelmat eivät valitettavasti ehtineet toteutua. Tuohon Intervallin haastatteluun kannattaa kuitenkin palata, siellä on onnekkaasti taltioituna pätkä suomalaista kulttuurihistoriaa.
Olesta tuli minulle hyvä ystävä, jonka kanssa juttu lensi niin, että se varsinainen asia eli kokoelman kartuttaminen uusilla nuoteilla uhkasi jäädä taka-alalle. Patistelin koko 2010-luvun alun Olea heittämään kauppiaan murheet ja kirjoittamaan sen sijaan muistelmat. Kauppiaan roolista Ole ehti melkein päästäkin eroon, mutta ne muistelut jäivät pääosin kirjoittamatta. Onneksi edes tuohon Intervallin haastatteluun saatiin pieni rautaisannos.
Ole oli harvinainen ihminen, monessa asiassa lahjakas, tarmokas ja aikaansaava kustantaja-kauppias, mutta samalla myös aina sosiaalinen ja lämmin ihminen, joka pystyi kertomaan mielenkiintoisia tarinoita ympäri maailmaa tunnista toiseen. Olen ystäväpiiri oli laaja ja hänellä oli aina aikaa sille, jonka kanssa hän kulloinkin oli. Me jäämme kaipaamaan Olea.
Heikki Poroila
