Musiikkikirjastoyhdistyksen uutisia

Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen hallitus uudistui, kun kolme veteraania antoi tilaa nuoremmilleen. Jarkko Rikkilä astui Pirjo Hakunin paikalle Tamperetta edustamaan ja Ilja Vesterinen täyttää jatkossa Riitta Aalto-Koistisen paikan Helsingin edustajana. Myös BTJ Finlandin edustaja vaihtui, kun Laila Pesosen tilalle valittiin Heikki Karjalainen. Kokousväki kiitti eronneita lämpimästi heidän merkittävästä työpanoksestaan pienen ammattikuntamme ylösrakentamisessa.

 Kuva poistettu.

Kokoustamassa puheenjohtajana jatkava Jaakko Tuohiniemi, uutena 2012 aloittava Jarkko Rikkilä sekä Kari Laitinen. (Kuva Heikki Poroila)

Syyskokous joutui tekemään myös ratkaisuja Intervalli-lehden tulevaisuudesta, koska päätoimittajana toiminut Heikki Poroila oli ilmoittanut käsillä olevan 24. vuosikerran viimeisekseen. Koska ammattikunnasta ei ole löytynyt halukkaita lehdentekijöitä, kokous päätyi raskain mielin toteamaan, että lehden julkaiseminen neljästi vuodessa ilmestyvänä numerona päättyy. Sen sijaan Kirjastot.fi:n sivuille avataan Intervalli-niminen osio, jossa voidaan lehteen tarkoitettuja artikkeleita jatkossa julkaista. Syyskokouksen jälkeen kokoontunut hallitus totesi myös, että vuonna 2012 voidaan kaikesta huolimatta julkaista vielä 25. vuosikerran juhlanumero, ehkä perinteisesti paperilla.

Musiikkikirjastoyhdistys järjestää huhtikuussa 2012 seminaarin otsikolla Musiikkikirjastot verkossa. Päivä on perjantai 20.4.2012 (varatkaa, kiitos!) ja paikkana perinteinen Metson sali Tampereella.

Kuva poistettu.

Kokousväkeä Sibelius-Akatemian uusissa tiloissa Musiikkitalossa. (Kuva Heikki Poroila)

Normal 0 21 false false false FI X-NONE X-NONE MicrosoftInternetExplorer4 /* Style Definitions */ table.MsoNormalTable {mso-style-name:"Normaali taulukko"; mso-tstyle-rowband-size:0; mso-tstyle-colband-size:0; mso-style-noshow:yes; mso-style-priority:99; mso-style-qformat:yes; mso-style-parent:""; mso-padding-alt:0cm 5.4pt 0cm 5.4pt; mso-para-margin:0cm; mso-para-margin-bottom:.0001pt; mso-pagination:widow-orphan; font-size:11.0pt; font-family:"Calibri","sans-serif"; mso-ascii-font-family:Calibri; mso-ascii-theme-font:minor-latin; mso-fareast-font-family:"Times New Roman"; mso-fareast-theme-font:minor-fareast; mso-hansi-font-family:Calibri; mso-hansi-theme-font:minor-latin; mso-bidi-font-family:"Times New Roman"; mso-bidi-theme-font:minor-bidi;}