Intervalli 1/2010 ilmestynyt

Vuoden 2010 ensimmäinen Intervalli on ilmestynyt. Voit ladata sen täältä tai tutkia koko vuosikertaa täältä.

Päätoimittaja Heikki Poroila pohdiskelee, kuinka kauan Intervallia julkaisuna vielä tarvitaan ja löytyykö lehdelle tekijöitä.

Lehti kävi haastattelemassa vantaalaista levynkeräilijää Mika Suomista, jonka kodin hyllyissä on yli 30.000 LP-levyjä tuhansien kasettien ja CD-levyjen lisäksi. Suominen kertoo keräilyn mielettömästä maailmasta ja omista projekteistaan, joiden kautta hän toivoo nostavansa äänitteiden kansien arvostusta ja säilyttävänsä katoavaa kulttuuria. Tässä silmien iloksi pari kansinäytettä, jotka eivät mahtuneet Intervalliin.

Kuva poistettu.Kuva poistettu.

 

Pääosan lehden sisällöstä vievät ajatukset, joissa yli 30 musiikkikirjastoalan ammattilaista pohdiskelee kokoelmatyön kysymyksiä. Otsikolla Jokaiselle jotain 2010? valmistaudutaan Tampereella 9.4.2010 järjestettävään kokoelmatyön seminaariin.

Millaista on Sinfonia Lahden nuotistonhoitajan työ? Jaakko Lind kävi haastattelemassa Olli Saraluotoa.

Lehden lopussa Heikki Poroila pohdiskelee musiikkiteoksen määrittelyn monimutkaisuutta ja antaa ymmärtää, että luettelointisääntömme eivät ole kaikilta osin ajan tasalla.