Tapahtuma- ja ideapankki

Suomen kirjastojen yhteiseen Tapahtuma- ja ideapankkiin kerätään toteutettuja ja ideatasolla olevia kuvauksia tapahtumista, tilaisuuksista, näyttelyistä, opastuksista, teemaviikoista, tempauksista ja muista asiakkaille tarjottavista mahdollisuuksista käyttää kirjastoja. Pankin tavoitteena on vahvistaa vertaistukea kirjastojen välillä sekä auttaa kirjastotyöntekijöitä uudenlaisen toiminnan kokeilemisessa.

Tervetuloa mukaan kartuttamaan pankkia ja hyödyntämään sen tarjontaa omassa kirjastossasi!

Lisää tapahtuma tai idea

Hae tapahtumia ja ideoita

Hakutulokset

Keuruun kaupunki osallistui Suomen harrastamisen malli –kokeiluun. Kirjasto oli mukana ala-astelaisille suunnatussa monilajikerhossa viiden viikon aikana. Kirjasto järjesti erilaisia sanataide- sekä mediasisältöjä kerhoissa. Kerhot...

Kohderyhmä:
lapset
Toteuttanut kirjasto:
Keuruun kaupunginkirjasto

Yhteisen tarinan ilta Voit järjestää kirjastossasi yhteisten kerrottujen tarinoiden tuokioita. Tuokioissa hyödynnetään ”Yhteiset tarinat – Pelijärjestelmä osalliseen tarinankerrontaan”-mekaniikkaa. Tapahtumien tavoitteena on...

Kohderyhmä:
kaikki asiakkaat
Toteuttanut kirjasto:
Helsingin, Hollolan, Kouvolan, Lahden & Tampereen kaupunginkirjastot.

Harry Potter Book Night on tunnetusti järjestetty yleensä helmikuun alussa. Nykyään tapahtumien järjestämistä varjostaa korona, joten suunnittelussa otettiin huomioon se, että isoja ryhmiä ei voi kokoontua viettämään tapahtumia. Siksi siis...

Kohderyhmä:
lapset, nuoret
Toteuttanut kirjasto:
Keuruun kaupunginkirjasto

Turun pääkirjaston nuortenosasto Stoorissa ollut nimellä Stoorin IG livet. Kevään 2021 aikana pidetty kuusi IG liveä, joissa kirjaston työntekijä haastattelee nuoria kiinnostavaa vierasta. Haastattelu tehdään etänä kahdelta tililtä,...

Kohderyhmä:
nuoret
Toteuttanut kirjasto:
Turun kaupunginkirjasto, pääkirjasto, nuortenosasto Stoori

Tavoitteena on vinkata pienten lasten vanhemmille hyviä ja turvallisia alle kouluikäisille suunnattuja ilmaisia mobiilipelejä ja -sovelluksia. Samalla voi herätellä muutenkin keskustelua ruutuajasta ja siitä, mitä lapsi älylaitteella tekee...

Kohderyhmä:
lapset, aikuiset
Toteuttanut kirjasto:
Lahden kaupunginkirjasto

Olemme järjestäneet Lammin kirjastolla kesäpuuhaviikon alakouluikäisille lapsille yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa  jo useamman kerran. Halusimme tarjota monipuolista, mukavaa ja maksutonta puuhaa lähellä lapsia.

Kohderyhmä:
lapset
Toteuttanut kirjasto:
Lammin kirjasto

Minecraft-rakentamista kirjallisuuteen kytkeytyvällä taustatarinalla. Tavoitteena ryhmätyöskentelyn vahvuuksien tunnistaminen sekä luova toiminta pelin muodossa.  Jakomäen toteutuksen loppuraportti: AVARUUSSEIKKAILU KEPLER 77 (PERUSKOULUN...

Kohderyhmä:
lapset, nuoret
Toteuttanut kirjasto:
Jakomäen kirjasto

Työpajoissa opetellaan yhdessä tarinoiden kirjoittamista ja helppoa pelikoodausta. Työpajoissa hyödynnetään ilmaisia työkaluja, jotka ovat osallistujien saatavilla myös työpajasarjan päätyttyä, nimellisesti Ren'Pyä ja Twinea. Työpajasarja...

Kohderyhmä:
kaikki asiakkaat
Toteuttanut kirjasto:
Vantaan kaupunginkirjasto

Kirjasto voi parhaimmillaan olla erittäin monipuolinen ja opetusta rikastuttava yhteistyökumppani koulun ilmiöpohjaisen oppimisen kokonaisuuksissa. Helsingin kaupunginkirjastossa toteutettiin vuosina 2016-2017 AVI:n rahoittama hanke, jonka...

Kohderyhmä:
lapset, nuoret
Toteuttanut kirjasto:
Helsingin kaupunginkirjasto

Junnut pyörittelevät peukaloitaan? Koulupäivän jälkeen aikaa tuhlattavaksi, mutta perheen harrastusbudjetti on jo käytetty? Iltapäiväkerhomme konseptoidaan sanataiteilijoidemme toimesta ja toimitetaan tilauksesta kirjastoille koko Suomen...

Kohderyhmä:
lapset, nuoret
Toteuttanut kirjasto:
Pansio, Lauste, Runosmäki, Jäkärlä, Hirvensalo, Varissuo, Turun pääkirjasto

Hyvinkään kirjastossa on järjestetty koululaisten kerhoa kevätkaudella 2017. Kerho on ollut suunnattu alakouluikäisille lapsille. Lapset ovat saaneet olla mukana kerhon toiminnan suunnittelussa. Kirjaston kerhossa on mm.: tehty...

Kohderyhmä:
lapset
Toteuttanut kirjasto:
Hyvinkään kirjasto

Pulmaario on matematiikan ja ohjelmoinnin pajakokonaisuus, joka on suunnattu 9-13 - vuotiaille lapsille ja nuorille. Oppaan ja valmiiden materiaalien avulla voit tuoda Pulmaario-pajan omaan kirjastoosi. Oppaan tehtävät ovat helppoja ja...

Kohderyhmä:
lapset, nuoret
Toteuttanut kirjasto:
Helmet-kirjastot

Tavoitteena on saada Pokémon Go -pelin pelaajia kirjaston PokeStopille luren eli Pokémon-houkuttimen avulla. Huom.! Kirjastossa PITÄÄ olla PokeStop, että tapahtuman voi järjestää. Lureja voi ostaa Pokémon-pelin kaupasta, ja viiden tunnin...

Kohderyhmä:
lapset, nuoret, aikuiset, maahanmuuttajat, lukemisesteiset, kirjaston henkilökunta
Toteuttanut kirjasto:
Oulunkylän kirjasto

Luoda kirjastolla sijaitsevan PokemonGo pelin pokestopin ympärille tapahtuma. Tapahtumassa aktivoidaan lure (houkutin) joka houkuttelee pokemoneja ja pelaajia kirjastolle. Tavoitteena ajankohtaista mobiilipeli-ilmiötä hyväksikäyttäen...

Kohderyhmä:
kaikki asiakkaat
Toteuttanut kirjasto:
Kallion kirjasto

Järjestimme kirjastossa työpajan, jossa lapset suunnittelivat lastenosastolle sijoittuvan lautapelityyppisen radan. Työpajan aikana lapset oppivat lautapeleistä, peli-ideoiden jalostamisesta ja yhteistyöstä.

Kohderyhmä:
lapset
Toteuttanut kirjasto:
Pasilan kirjasto

Alakoululuokan kirjastovierailulla opitaan tiedonhakua, kirjastonkäyttöä ja mediankäyttöä tekemällä tehtäviä kirjastossa. Mediamatkassa oppilaat oppivat etsimään kirjan tai levyn verkkokirjastosta sekä hyllystä ja lisäksi mediaan liittyviä...

Kohderyhmä:
lapset, nuoret
Toteuttanut kirjasto:
Turun kaupunginkirjasto

Norjassa Drammenin kirjastossa kehitetty tapahtumakonsepti, jossa dementiaa sairastavia senioreita tutustutetaan uuteen teknologiaan pelaamisen kautta. Pelaaminen on sosiaalista ja hauskaa ja se voi tarjota fyysista ja älyllistä...

Kohderyhmä:
ikäihmiset
Toteuttanut kirjasto:
Drammenin kirjasto, Norja

Lukukerhotoiminnan ideana on tukea keskimääräistä heikommin lukevien lasten lukuharrastusta. Säännöllisesti kokoontuvassa lukukerhossa kirjallisuuteen ja teksteihin tutustutaan mm. kirjavinkkauksen, leikkien ja leikkimielisten harjoitusten...

Kohderyhmä:
lapset, lukemisesteiset
Toteuttanut kirjasto:
Seinäjoen kaupunginkirjasto–maakuntakirjasto

Pelaaminen on kivaa! Mobiilipelivinkkauksessa esitellään hauskoja ja turvallisia mobiilipelejä (pienille) lapsille ja vanhemmille. Lapset ja aikuiset saavat pelata. Keskustellaan pelaamisesta.

Kohderyhmä:
lapset, aikuiset
Toteuttanut kirjasto:
Mediataikuri-hanke, Helsingin kaupunginkirjasto

Osallistuimme kansalliseen pelipäivään järjestämällä viikolla omatoimisesti pelattavan peliturnauksen. Tarkoituksena oli saada asiakkaat tietoiseksi siitä, että meillä on lainattavana myös lautapelejä sekä tietysti ilahduttaa asiakkaita.

Kohderyhmä:
kaikki asiakkaat
Toteuttanut kirjasto:
Oulunkylän kirjasto

Yöstoori on kirjastossa toteutettu yhteisöllinen live-roolipeli- ja kirjoittamistapahtuma. Tapahtumassa tuotetaan oma teksti hakien omalle kirjoittamistyölle eväitä tarinaan eläytymisestä. Pelaamisen on tarkoitus tukea...

Kohderyhmä:
nuoret, aikuiset
Toteuttanut kirjasto:
Vantaan kirjasto- ja tietopalvelut, Lumon kirjasto

SykeCon on Kiimingin kirjaston (Oulun kaupunginkirjasto) ja Kiimingin nuorisotalo Sykkeen yhteinen Kansallisen pelipäivän peli- ja mediatapahtuma, jonka tavoitteena on esitellä pelaamista harrastuksena, tarjota pelielämyksiä sekä ...

Kohderyhmä:
lapset, nuoret, aikuiset
Toteuttanut kirjasto:
Kiimingin kirjasto / Oulun kaupunginkirjasto

Osana Japani on pop -tapahtumaviikkoa.Japanilaisten videopelien illassa tarjottiin pelattavaksi aasialaisia videopelejä eri konsoleilla. Pelejä sai tulla kokeilemaan, vaihtaa pistettä halutessaan ja opastusta oli saatavilla koko ajan.

Kohderyhmä:
lapset, nuoret
Toteuttanut kirjasto:
Kouvolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto

Millainen pelihahmo sinä haluaisit olla? Millainen olisi peli, jossa seikkailisit?

Kohderyhmä:
lapset, nuoret
Toteuttanut kirjasto:
Renkomäen kirjasto, Lahti

Kirjasto-olympialaiset ovat leikkisä ja pelillinen tapa demonstroida kirjastojen arkea osallistuville. Kisat sopivat loistavasti esimerkiksi Lainan päivän tai kirjaston synttäreiden ohjelmaksi. 

Kohderyhmä:
kaikki asiakkaat
Toteuttanut kirjasto:
Ei toteutettu vielä.