Tapahtuma- ja ideapankki

Suomen kirjastojen yhteiseen Tapahtuma- ja ideapankkiin kerätään toteutettuja ja ideatasolla olevia kuvauksia tapahtumista, tilaisuuksista, näyttelyistä, opastuksista, teemaviikoista, tempauksista ja muista asiakkaille tarjottavista mahdollisuuksista käyttää kirjastoja. Pankin tavoitteena on vahvistaa vertaistukea kirjastojen välillä sekä auttaa kirjastotyöntekijöitä uudenlaisen toiminnan kokeilemisessa.

Tervetuloa mukaan kartuttamaan pankkia ja hyödyntämään sen tarjontaa omassa kirjastossasi!

Lisää tapahtuma tai idea

Hae tapahtumia ja ideoita

Hakutulokset

Tehdään iPadeilla valokuvasarjakuvat aiemmin luetuista kirjoista. Lopuksi sarjakuvat siirretään opettajan koneelle, jotta ne voidaan yhdessä katsoa esimerkiksi videotykiltä tai julkaista luokan blogissa. Menetelmässä yhdistyy lukemaan...

Kohderyhmä:
lapset, nuoret
Toteuttanut kirjasto:
Turun kaupunginkirjasto

Kirjavinkki-videotyöpaja on toiminnallisen mediakasvatuksen menetelmä ja toteutettavissa kirjaston jatkuvana toimintana. Oppilaat oppivat mediatuotantoa ja videolukutaitoa, ja samalla innostetaan lukemaan. Työpaja toimii vertaisvinkkauksen...

Kohderyhmä:
lapset
Toteuttanut kirjasto:
Turun kaupunginkirjasto

1.-3.-luokkalaisille soveltuva mediasatutuokio, jossa luetaan ääneen Mediataitokoulu-sivuston (http://www.mediataitokoulu.fi/) tehtäväpankista löytyvä ”Loputon metsä” -satu. Netiketti, tietoturva, salasanojen salassapito, huijarit verkossa.

Kohderyhmä:
lapset
Toteuttanut kirjasto:
Turun kaupunginkirjasto

Norjassa Drammenin kirjastossa kehitetty tapahtumakonsepti, jossa dementiaa sairastavia senioreita tutustutetaan uuteen teknologiaan pelaamisen kautta. Pelaaminen on sosiaalista ja hauskaa ja se voi tarjota fyysista ja älyllistä...

Kohderyhmä:
ikäihmiset
Toteuttanut kirjasto:
Drammenin kirjasto, Norja

Celian äänikirjojen tunnetuksi tekeminen vanhuksille tai vammaisille lukupiirin muodossa. Lukemaan innostaminen, aktivointi ja ilo.

Kohderyhmä:
lukemisesteiset
Toteuttanut kirjasto:
Turun kaupunginkirjasto

Pelaaminen on kivaa! Mobiilipelivinkkauksessa esitellään hauskoja ja turvallisia mobiilipelejä (pienille) lapsille ja vanhemmille. Lapset ja aikuiset saavat pelata. Keskustellaan pelaamisesta.

Kohderyhmä:
lapset, aikuiset
Toteuttanut kirjasto:
Mediataikuri-hanke, Helsingin kaupunginkirjasto

#Vinkkiviikossa on Kallion kirjaston käynnistämä kampanja, jossa kirjasto antaa vinkkejä hyvistä kirjoista Instagram-videoiden muodossa. Kirjasto jakaa videovinkit sosiaalisen median kanavissaan, mm. Instagram, Facebook ja Twitter. Samalla...

Kohderyhmä:
kaikki asiakkaat
Toteuttanut kirjasto:
Kallion kirjasto

Tavoitteena oppia uutta tarinoiden avulla. Opittua jaetaan muiden kanssa. Keskustelut tulevat muun toiminnan ohella. Piirissä luetaan yhdessä sekä pelataan sanapelejä, kuunnellaan musiikkia, filmejä ym. kehittävää ja mukavaa toimintaa. 11...

Kohderyhmä:
nuoret
Toteuttanut kirjasto:
Lapin maakuntakirjasto

Kirjastoissa, kouluissa ja päiväkodeissa voidaan tehdä tiloja, joissa moniaistisuutta hyödynnetään esim. kirjavinkkauksissa, satutunneilla tai muuten vain elävöittämään tuttua ja tylsää tilaa. Fantasiatelttoja voidaan tehdä vaikka...

Kohderyhmä:
lapset, kirjaston henkilökunta
Toteuttanut kirjasto:
Vantaan kirjasto- ja tietopalvelut, Lumon kirjasto

SykeCon on Kiimingin kirjaston (Oulun kaupunginkirjasto) ja Kiimingin nuorisotalo Sykkeen yhteinen Kansallisen pelipäivän peli- ja mediatapahtuma, jonka tavoitteena on esitellä pelaamista harrastuksena, tarjota pelielämyksiä sekä ...

Kohderyhmä:
lapset, nuoret, aikuiset
Toteuttanut kirjasto:
Kiimingin kirjasto / Oulun kaupunginkirjasto

Helsingissä kaupunginkirjaston toimipisteessä, Kaupunkiverstaalla järjestetyn blogitapahtuman tavoitteena oli antaa tietoa nykyään varsin suositusta blogikirjoittamisesta ja DIY-kulttuurista. Koska aiheena oli oman median tuottaminen ja...

Kohderyhmä:
kaikki asiakkaat
Toteuttanut kirjasto:
Kaupunkiverstas / Helsingin kaupunginkirjasto

Osana Japani on pop -tapahtumaviikkoa.Japanilaisten videopelien illassa tarjottiin pelattavaksi aasialaisia videopelejä eri konsoleilla. Pelejä sai tulla kokeilemaan, vaihtaa pistettä halutessaan ja opastusta oli saatavilla koko ajan.

Kohderyhmä:
lapset, nuoret
Toteuttanut kirjasto:
Kouvolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto

Millainen pelihahmo sinä haluaisit olla? Millainen olisi peli, jossa seikkailisit?

Kohderyhmä:
lapset, nuoret
Toteuttanut kirjasto:
Renkomäen kirjasto, Lahti

Helsingin kaupunginkirjaston Luontobussi kiersi helsinkiläisissä peruskouluissa ajalla 20.9.–1.10. Luontobussissa esiteltiin LuontoPortti-sivustoa ja luontoaiheisia kirjoja. Asiantuntijat olivat mukana kertomassa Suomen luonnosta ja...

Kohderyhmä:
lapset
Toteuttanut kirjasto:
Helsingin kaupunginkirjasto, kirjastoauto-osasto

Pelipäivä on koko perheen tapahtuma, jossa tuodaan pelaamista ja pelikulttuuria esille erilaisien pelien, pelialan toimijoiden ja näytteilleasettajien avulla. Päivän aikana jaetaan tietoa pelaamisesta, ikärajoista jne. Koko päivä on...

Kohderyhmä:
kaikki asiakkaat
Toteuttanut kirjasto:
Lahden kaupunginkirjasto

Kuvataidepajassa piirretään niin paperille kuin tabletillekin, inspiroidutaan näyttävistä ja kekseliäistä tablet-peleistä ja tehdään vaikka veistoksia muista osallistujista! Teokset julkaistaan pajan omassa blogissa. Pajan kruunaa...

Kohderyhmä:
kaikki asiakkaat, lapset, nuoret
Toteuttanut kirjasto:
Myllypuron mediakirjasto

Digitarinatyöpajassa opeteltiin it-taitoja ja tehtiin matkatarina omista valokuvista Windowsin MovieMaker -ohjelmalla. Työpaja kokoontui 4 kertaa 3 h (12 h). Perehdyimme digitarinoihin, kuvan rajaukseen, ideoimme kuvakäsikirjoitusta,...

Kohderyhmä:
aikuiset, ikäihmiset
Toteuttanut kirjasto:
Kannelmäen kirjasto, Helsinki

Mediakasvatuksellinen videopaja, jossa skeittausta/temppupotkulautailua harrastavat lapset ja nuoret oppivat teknisiä taitoja oman median tuottamiseen (kuvaus, editointi) sekä tekijänoikeuksia (musiikin käyttö videoissa). Suunnattu etenkin...

Kohderyhmä:
lapset, nuoret
Toteuttanut kirjasto:
Myllypuron mediakirjasto (osana Osaavat verkostot -hanketta)

Tehdään musiikkia tablet-tietokoneella yksin tai ryhmässä. Sopii niin nuorille kuin vanhemmillekkin. Tavoitteena madaltaa kynnystä musiikin tekemiseen. Ohessa voi käsitellä mediakasvatuksellisia teemoja.

Kohderyhmä:
kaikki asiakkaat
Toteuttanut kirjasto:
Myllypuron mediakirjasto

Livemusiikkia kirjaston pihalla, keskellä asuinaluetta. Tarjolla nuorille esiintyjille esiintymisen paikkoja. Ilmainen tapahtuma kesän alkamisen kunniaksi.

Kohderyhmä:
kaikki asiakkaat, lapset, nuoret, aikuiset
Toteuttanut kirjasto:
Kouvolan kirjaston Mediamaja

Rhymin’ library työpajassa oli tarkoituksena keskittyä rap-lyriikan kirjoitusprosessiin ja erilaisiin työkaluihin (proosateksti, kaunokirjallisuus, synonyymisanasto). Työpaja koostuu blogista ja lähipäivästä. Blogin kautta osallistujat...

Kohderyhmä:
lapset, nuoret, aikuiset
Toteuttanut kirjasto:
Kouvolan kirjaston mediamaja