Tapahtuma- ja ideapankki

Suomen kirjastojen yhteiseen Tapahtuma- ja ideapankkiin kerätään toteutettuja ja ideatasolla olevia kuvauksia tapahtumista, tilaisuuksista, näyttelyistä, opastuksista, teemaviikoista, tempauksista ja muista asiakkaille tarjottavista mahdollisuuksista käyttää kirjastoja. Pankin tavoitteena on vahvistaa vertaistukea kirjastojen välillä sekä auttaa kirjastotyöntekijöitä uudenlaisen toiminnan kokeilemisessa.

Tervetuloa mukaan kartuttamaan pankkia ja hyödyntämään sen tarjontaa omassa kirjastossasi!

Hae tapahtumia ja ideoita

Tavoitteena on vinkata pienten lasten vanhemmille hyviä ja turvallisia alle kouluikäisille suunnattuja ilmaisia mobiilipelejä ja -sovelluksia. Samalla voi herätellä muutenkin keskustelua ruutuajasta ja siitä, mitä lapsi älylaitteella tekee...

Kohderyhmä:
lapset, aikuiset
Toteuttanut kirjasto:
Lahden kaupunginkirjasto

Tutkimusmatkalla kirjastoon seikkaillaan pareittain kirjaston käytävillä ja hyllyväleissä, ratkotaan tehtäviä ja etsitään mm. itseä kiinnostavaa luettavaa. Tehtäviin ei ole ns. oikeita vastauksia, vaan löydöksistä otetaan hauskoja kuvia....

Kohderyhmä:
lapset
Toteuttanut kirjasto:
Jokioisten kunnankirjasto

Pohjoinen lukuhaaste haastaa lukemaan kirjoja joita ei ehkä tavallisesti lukisi. Haaste on 25-kohtainen.  Voit suorittaa lukuhaasteen asuinpaikastasi riippumatta. Lukuhaasteen tehtävät 1.   Kirja, joka on julkaistu syntymävuotenani 2.   ...

Kohderyhmä:
kaikki asiakkaat
Toteuttanut kirjasto:
Oulun kaupunginkirjasto

Olemme järjestäneet Lammin kirjastolla kesäpuuhaviikon alakouluikäisille lapsille yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa  jo useamman kerran. Halusimme tarjota monipuolista, mukavaa ja maksutonta puuhaa lähellä lapsia.

Kohderyhmä:
lapset
Toteuttanut kirjasto:
Lammin kirjasto

Tavoitteena on opastaa, miten Finna.fi:stä löytää oman paikkakunnan kuvia ja elokuvia - ja mitä kivaa niistä voi tehdä. Kun kuvia ja elokuvia löytyy, tulee samalla opastettua tekijänoikeuksia ja lisenssejä sekä miten verkosta saatavista...

Kohderyhmä:
lapset, nuoret, aikuiset, ikäihmiset
Toteuttanut kirjasto:
Kirjastot.fi

Minecraft-rakentamista kirjallisuuteen kytkeytyvällä taustatarinalla. Tavoitteena ryhmätyöskentelyn vahvuuksien tunnistaminen sekä luova toiminta pelin muodossa.  Jakomäen toteutuksen loppuraportti: AVARUUSSEIKKAILU KEPLER 77 (PERUSKOULUN...

Kohderyhmä:
lapset, nuoret
Toteuttanut kirjasto:
Jakomäen kirjasto

Kirjastossamme oli kaksi nukketeatteriesitystä, joilla pyrimme tavoittamaan sekä päiväkodin lapsia että lapsiperheitä. Esiintyjinä olivat kaksi kirjaston työntekijää ja harrastekitaristi. Helppo, selkeä käsikirjoitus edesauttaa yleisöä...

Kohderyhmä:
lapset
Toteuttanut kirjasto:
Asikkalan kirjasto

Tehdään yksin tai parin kanssa iPadeilla kirjajulisteet aiemmin luetuista kirjoista. Julisteet voidaan tulostaa luokan tai koulukirjaston seinälle. Tavoitteet: lukemaan innostaminen, tekijänoikeudet

Kohderyhmä:
lapset, nuoret
Toteuttanut kirjasto:
Lappeenrannan kaupunginkirjasto

Suunnistetaan rastilta toiselle edellisen rastien vihjeen perusteella. Vihjeet avataan QR-koodien kautta. Vihje voi olla kuva, kirjoitus, video, tai yhdistelmä näitä.

Kohderyhmä:
lapset
Toteuttanut kirjasto:
Launeen lähikirjasto

Pakohuone on kokemuksellinen ryhmäpeli, jossa ratkotaan luovaa ongelmanratkaisua vaativia tehtäviä tarinan sisällä. Pedagoginen pakohuone yhdistää ilmiöoppimisen, pelillisyyden ja ryhmätyötaidot. Tavoitteellinen peli lisää motivaatiota ja...

Kohderyhmä:
kaikki asiakkaat, kirjaston henkilökunta
Toteuttanut kirjasto:
Ääres

Työpajoissa opetellaan yhdessä tarinoiden kirjoittamista ja helppoa pelikoodausta. Työpajoissa hyödynnetään ilmaisia työkaluja, jotka ovat osallistujien saatavilla myös työpajasarjan päätyttyä, nimellisesti Ren'Pyä ja Twinea. Työpajasarja...

Kohderyhmä:
kaikki asiakkaat
Toteuttanut kirjasto:
Vantaan kaupunginkirjasto

Lauttasaaressa Helsingissä on aktiivista kiinnostusta kaupunginosan historiaan. Kirjastolla järjestettiin kiinnostuneille tilaisuus kuulla, mistä paikallishistoriatietoa saa verkosta ja arkistoista. Tapahtumaan liittyy myös FB-ryhmä...

Kohderyhmä:
kaikki asiakkaat, ikäihmiset
Toteuttanut kirjasto:
Lauttasaaren kirjasto ja Kirjastot.fi

Kirjasto voi parhaimmillaan olla erittäin monipuolinen ja opetusta rikastuttava yhteistyökumppani koulun ilmiöpohjaisen oppimisen kokonaisuuksissa. Helsingin kaupunginkirjastossa toteutettiin vuosina 2016-2017 AVI:n rahoittama hanke, jonka...

Kohderyhmä:
lapset, nuoret
Toteuttanut kirjasto:
Helsingin kaupunginkirjasto

Kirjakaveri edistää lukemisharrastusta kouluissa, kirjastoissa, lastenkodeissa, nuorisotaloilla ja vanhainkodeissa. Kirjakaverin toimintatapoja ovat esimerkiksi lukupiirit ja keskustelukerhot. Kirjakaverin voi kutsua vaikkapa lukemaan...

Kohderyhmä:
kaikki asiakkaat, nuoret, aikuiset, ikäihmiset, maahanmuuttajat, lukemisesteiset, kirjaston henkilökunta
Toteuttanut kirjasto:
Runosmäen kirjasto

Haluaisitko kokeilla olisiko sinusta uudeksi Sherlock Holmesiksi tai Hercule Poirotiksi? Kutkutteleeko kielen päällä neiti Marplemaiset kommentit? Kirjan talon murhamysteerissä tuomme tilaisuuteesi omintakeisen murhan tilauksesta. Murha...

Kohderyhmä:
kaikki asiakkaat, nuoret, aikuiset, ikäihmiset, maahanmuuttajat, kirjaston henkilökunta
Toteuttanut kirjasto:
Runosmäen kirjasto

Junnut pyörittelevät peukaloitaan? Koulupäivän jälkeen aikaa tuhlattavaksi, mutta perheen harrastusbudjetti on jo käytetty? Iltapäiväkerhomme konseptoidaan sanataiteilijoidemme toimesta ja toimitetaan tilauksesta kirjastoille koko Suomen...

Kohderyhmä:
lapset, nuoret
Toteuttanut kirjasto:
Pansio, Lauste, Runosmäki, Jäkärlä, Hirvensalo, Varissuo, Turun pääkirjasto

Hyvinkään kirjastossa on järjestetty koululaisten kerhoa kevätkaudella 2017. Kerho on ollut suunnattu alakouluikäisille lapsille. Lapset ovat saaneet olla mukana kerhon toiminnan suunnittelussa. Kirjaston kerhossa on mm.: tehty...

Kohderyhmä:
lapset
Toteuttanut kirjasto:
Hyvinkään kirjasto

Tarkoituksena on vuorovaikutteisen toiminnan avulla oppia ymmärtämään nykyajan ilmiöitä. Toinen päämäärä on luovalla toiminnalla vahvistaa omaa itsekuvaa aktiivisena oman elämän valtiaana.     Lähtökohta-ajatuksena toiminnan...

Kohderyhmä:
aikuiset
Toteuttanut kirjasto:
Turun kaupunginkirjasto

Celian äänikirjojen tunnettavuuden lisääminen laitoksien sekä ikäihmisten ja muiden lukemisesteisten keskuudessa lukupiirin muodossa. Aktivointi ja lukemaan innostaminen.  

Kohderyhmä:
ikäihmiset, lukemisesteiset
Toteuttanut kirjasto:
Kaarinan kaupunginkirjasto

Pulmaario on matematiikan ja ohjelmoinnin pajakokonaisuus, joka on suunnattu 9-13 - vuotiaille lapsille ja nuorille. Oppaan ja valmiiden materiaalien avulla voit tuoda Pulmaario-pajan omaan kirjastoosi. Oppaan tehtävät ovat helppoja ja...

Kohderyhmä:
lapset, nuoret
Toteuttanut kirjasto:
Helmet-kirjastot

Tavoitteena on saada Pokémon Go -pelin pelaajia kirjaston PokeStopille luren eli Pokémon-houkuttimen avulla. Huom.! Kirjastossa PITÄÄ olla PokeStop, että tapahtuman voi järjestää. Lureja voi ostaa Pokémon-pelin kaupasta, ja viiden tunnin...

Kohderyhmä:
lapset, nuoret, aikuiset, maahanmuuttajat, lukemisesteiset, kirjaston henkilökunta
Toteuttanut kirjasto:
Oulunkylän kirjasto

Luoda kirjastolla sijaitsevan PokemonGo pelin pokestopin ympärille tapahtuma. Tapahtumassa aktivoidaan lure (houkutin) joka houkuttelee pokemoneja ja pelaajia kirjastolle. Tavoitteena ajankohtaista mobiilipeli-ilmiötä hyväksikäyttäen...

Kohderyhmä:
kaikki asiakkaat
Toteuttanut kirjasto:
Kallion kirjasto

Kuvataan videovinkkejä / kirjatrailereita yhdessä lukupiiriläisten kanssa. Tarkotuksen saada verkkoon lyhyitä kirjavinkkejä.

Kohderyhmä:
kaikki asiakkaat
Toteuttanut kirjasto:
Sellon kirjasto

Työpajassa yläkoululaiset tarkastelevat median nais- ja mieskuvia erityisesti visuaalisista mediaesityksistä. Tavoitteena on saada oppilaat pohtimaan mies- ja naiskuvien sekä mediassa esitettyjen ihmisten ulkonäön realistisuutta, tapoja...

Kohderyhmä:
nuoret
Toteuttanut kirjasto:
Turun kaupunginkirjasto

Kirjastonkäyttöä ja tiedonhakua opastava tehtäväsuunnistus kirjastossa toteutetaan QR-koodien ja tablet-laitteiden avulla. Oppilaat vastaavat tehtäväpaperin kysymyksiin QR-koodien avulla, joita löytyy jokaiselle kirjaston osastolle...

Kohderyhmä:
nuoret
Toteuttanut kirjasto:
Turun kaupunginkirjasto