Pelit & kirjat medioissa ja ihmisten puheissa

Peleistä (varsinkin digitaalisista) puhuttaessa kiinnitetään usein huomiota ongelmapelaamiseen tai liikapelaamiseen. Näin tehdään peleistä kulttuurimuoto, jonka kuluttamista on syytä valvoa ja tarvittaessa rajoittaa. Muita kulttuurimuotoja ei tämänkaltainen holhoaminen tunnu koskettavan. Rahapeliriippuvuudessa on toki kyse aivan muusta. Ilmiöllä on ICD-10 tautiluokituskin, josta varmasti Pelitaidon ja EHYT ry:n porukka osaavat minua paremmin kertoa. Itse olen kirjastolainen ja intohimoinen monimuotoisen kulttuurin kuluttaja. Ajattelinkin nyt rinnastaa pelien kulttuurisisällöt kirjoihin esittämällä kuvitteellisia otsikoita pelien maailmasta kirjallisessa kontekstissa ja nostamalla niistä huomioita, kysymyksiä sekä mietiskelyn aiheita.

Liikalukeminen, lukuongelma, lukuriippuvuus, lukukoukku: Luetko liikaa tai tunnetko liikaa kirjallisuutta lukevan ihmisen? Onko hänen kanssaan eläminen ollut vaikeaa? Kerro tarinasi täällä.

Kirjallisen kulttuurin kontekstiin asetettuna kyseinen kysely kokemuksista liikalukijan lähipiirissä tuntuu melkoisen oudolta. Kuitenkin pelien mediamaailmassa tämä on arkipäivää. Paljon lukevan lapsen tai nuoren kulttuuriharrastusta usein tuetaan ja jopa kehuskellaan muille ilmoittamalla lapsen olevan ns. “lukutoukka”. Olisiko “pelitoukka” yhtä mainitsemisen arvoinen asia kyläreissulla? Jos ei, niin miksei?

Testaa: oletko koukussa lukemiseen? Onko lapsesi koukussa kirjoihin? Tunnista nämä neljä hälytysmerkkiä

Hyvin samankaltainen kuin äskeinen esimerkki. Heti kun kulttuurimuoto muuttuu peleistä kirjoihin, tulee testille jotensakin kepeämpi eikä läheskään niin tuomitseva sävy. Kirjoihin koukuttuneiden lasten huolestuneita vanhempia ei ole ainakaan minulla tullut vastaan, vaikka hälytysmerkit kompulsiivisen lukemisen kohdalla ovat aikalailla samat kuin pelienkin kanssa. Esimerkiksi arjen häiriintyminen ja unihäiriöt lukuharrastuksen takia eivät otsikoihin nouse.

Väkivaltakirjojen vaikutukset aivoihin, Ongelmien ratkaisu konfliktein kirjallisuudessa: kuinka väkivaltakuvaukset kirjoissa vaikuttavat nuoriimme?

Pelien väkivaltakuvausten nostaminen peliuutisiin alkaa olla jo klassikko mediassa. Kirjoista poiketen peleillä on kuitenkin ikärajajärjestelmät ja niitä ylläpitävät tahot. Herääkin kysymys: pitäisikö kirjoillakin olla vaikka jokin yleiseurooppalainen ikäsuositus tai –rajajärjestelmä? (vrt. PEGI) Vai pitäisikö vanhempien voida päätellä kirjan takakannen tekstin perusteella mikä on heidän jälkikasvulleen soveliasta luettavaa? Vai onko niin, että kirjallisuuden ollessa kyseessä luotamme siihen, että vanhemmat kyllä tietävät mitkä kirjat ovat hyviä?  Mietin vain, että mistä ne sen tietävät? Kukaan ei ole kaikkia maailman kirjoja lukenut. Jos yhtä tarinamuotoisen kulttuurin muotoa rajoitetaan ikärajoin, niin olisi kyllä reilua tehdä se muillekin. Usein myös ajatellaan, että se on se graafisuus ja silmillä koettavat sisällöt jotka ovat rajoitusten piirissä. Lähipiirini on tästä asiasta pikaisen kyselyn mukaan kahta mieltä. Toisia pelottavat tai kauhistuttavat enemmän itse kuvitellut tekstimuotoiset kauhut kirjojen sivuilta, toisia taas videoiden ja pelien valmiiksi kuvitellut kauhut.

Kirjojen sukupuolikuvaukset: milloin viimeksi kiinnitit huomiota kirjojesi sankarien vaatetukseen?

Pelien mies- ja naiskuvaukset ovat nousseet esille varsinkin viimeaikaisen keskustelun valossa. Kirjallisuudessa ei ilmiöön välttämättä enää kiinnitetä niin paljoa huomiota. Olisiko syytä tutkia pelien ja kirjojen sukupuolikuvauksia ristikkäin ja vertaillen? Ainakin minä olisin kiinnostunut tästä. Vertailukelpoista aineistoa olisi tosin varmaankin haasteellista löytää. Toisaalta peleissä esiintyvät samat tarinalliset genret kuin kirjallisuudessakin, joten niiden ottaminen vertailun pohjaksi saattaisi olla hyvä idea.

Sivuaika 2h päivässä

Tämä on viittaus “ruutuaika”-käsitteeseen. Sitä en lähde nyt käsittelemään sen enempää. Hyvä kirjoitus ruutuajasta löytyy täältä. Pyydän vain mietiskelemään mitä tapahtuisi, jos saisit lukea tekstiä vain tietyn ajan päivässä. Jos aivoissasi olisi vaikkapa jonkinlainen rajoitin, joka sotkisi kaiken näkemäsi tekstin, kun olet kuluttanut mainitun 2 tuntia lukemiseen. Veikkaan, että esimerkiksi monen iltasomettelut saattaisivat jäädä vähemmälle.

Entäpä toisinpäin sitten:

Jos peleistä käytettäisiin enemmän kieliasuja, jotka ovat tuttuja kirjallisuusjutuista näkisimme enemmän tämänkaltaisia uutisia:

Pelien suuret teokset ja klassikot: nämä pelit muuttivat maailmaa

Elinvoimaiset kotimaiset pelit sytyttävät ihmisiä

Nämä pelit ovat täynnä erotiikkaa

Miehet hallitsevat pelikritiikkiä – mutta miksi?

Kaikkien aikojen parhaat pelit! Näitä pelejä jokaisen pitäisi pelata

Mitkä pelit kuuluvat yleissivistykseen? Katso lista ja päivitä tietosi

Lopuksi kiinnittäisin huomiota vielä termien erilaisuuteen. Kun puhutaan niinkin ylevästä asiasta kuin kirjallisuus, on siitä soveliasta käyttää myöskin sanaa “kirjallisuus”. Kun taas puhutaan peleistä, ei suinkaan käytetä sanaa “pelillisyys”, koska se tarkoittaa täysin eri asiaa, vaan puhutaan kansanomaisesti peleistä.

Ehdottaisinkin, että koska sekä kirjat, että pelit ovat kulttuuri- ja taidemuotoja sekä tarinoita, käyttäisimme tulevaisuudessa enemmän sanoja:

Sanataide, Tarinat, Pelitaide, Pelikulttuuri

-Heikki

(kirjoitus on alunperin julkaistu Pelitaito.fi:n blogissa 20.4.)

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Mikä on tuttu lemmikkieläin, joka syö hiiriä?