Kaksinpelattavia lauta- ja korttipelejä kesäiltojen ja sadepäivien ratoksi

Koska suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen on hyvä olla plakkarissa jotakin tekemistä vaikkapa sadepäivien varalle. Lauta- ja korttipelit tarjoavat tähän tarpeeseen oivan ratkaisun. Lautapelaaminen on kivaa ja sosiaalista tekemistä josta voi nauttia vaikka koko perheen kanssa yhdessä. Jos tilanne on kuitenkin se että koko perhe ei peliin pääse osallistumaan, tai pelaajia on vain kaksi, voi silloinkin nauttia pöytäpelien riemuista vaikkapa oman mielitietyn tai kesäheilan kanssa. Myös sisarusten väliset lautapelimittelöt ovat verratonta tekemistä kesämökin himmeään valoon.

Olenkin kerännyt seuraavaan listaan 5 kappaletta lauta- ja korttipelejä joita on kiva pelata kahdestaan. Kaikki 5 ovat saatavilla kirjastosta pääkaupunkiseudulla. (kirjaston hakuun pääsee pelin nimeä klikkaamalla.) Hankintatoiveita peleistä voi esittää tietenkin myös muualle aina kyseisen kirjaston oman palautekanavan kautta.  

Love letter

Love letter -pelin paketti ja punainen samettipussi.

Pelaajat ovat kilpakosijoita jotka yrittävät saada rakkauskirjeensä prinsessalle. Jokainen kierros edustaa päivää hovissa. Kierroksen aloittaa edellisen kierroksen voittanut pelaaja koska prinsessa on “puhunut hänestä suotuisasti aamiaisella”. Erän lopussa katsotaan kenellä on kädessä henkilö joka on “lähimpänä” prinsessaa. Pelissä on yhteensä 16 korttia (8 erilaista) jotka edustavat henkilöitä hovissa. Jokaisella korttityypillä on oma erikoisuutensa / voimansa. Kierroksen voittaa joko pelaamalla muut kosijat ulos kierrokselta tai omaamalla korkeimman kortin kierroksen lopussa. Jokaisella vuorolla nostetaan yksi kortti ja pelataan yksi kortti kortin ohjeiden mukaan. Pelin pieni pakkakoko, helpot säännöt ja kevyt pelattavuus tekevät siitä myös erittäin helposti mukaan otettavan. Koska pelissä ei tarvita välttämättä edes pöytää, onnistuu Love Letterin pelailu myös mainioisti ulkosalla esimerkiksi pihalla tai puistossa. Lisäksi mainitsemisen arvoista on että peli kulkee pehmoisessa samettipussissa joka tulee pelin mukana. 

Star Realms

Star realms pelin paketti, jonka kannessa neljä avaruusalusta.

Star Realms on strateginen pakanrakennuspeli jossa neljää eri osapuolta edustavat avaruusalukset ja -asemat kamppailevat keskenään galaksin herruudesta. Pelissä yritetään luoda itselle mahdollisimman edullinen nostopakka josta nostetaan kortteja joka vuoro. Samalla pelataan pöytään aluksia ja tukikohtia joilla on omat erityispiirteensä. Pelin häviää pelaaja jonka kestopisteet loppuvat ensiksi. Pelin uudelleenpelattavuus on erinomainen. Jokainen peli eroaa aiemmasta kun pelaajien korttituuri ja strategiat muuttuvat. Star Realms on yksi maailman suosituimmista korttipeleistä. 

Batman: Arkham City Escape

Batman: Arkhan City -pelin paketti, jonka kannessa mustavalkoinen kuva.

Batman : Arkham-pelisarja on erittäin suosittu ympäri maailman. Sarjan viimeisin peli “Batman : Arkham Knight” julkaistiin kesäkuussa 2015. Samaan maailmaan sijoittuu myös kahden pelaajan pelilaudalla pelattava peli “Batman : Arkham City Escape”. Pelissä toinen pelaaja ottaa Batmanin roolin ja toinen pelaaja pelaa kaikkia pelisarjasta tuttuja “Pahiksia”. Konnat yrittävät paeta Arkham Cityn supervankilasta ja batman yrittää estää. Peli onkin hauskalla tavalla yhdistelmä sekä lautakontrollia, noppatuuria ja korttistrategiaa. Konnia on pelissä monia erilaisia joten pelikokemus voi kahden pelin välillä muuttua melkoisesti. Batmanilla on apunaan laitevyönsä lisäksi muita Gotham Cityn liittolaisia. Esimerkiksi Komisario Gordon ja Kissanainen ovat mukana pelissä. Konnista mukana ovat mm. Arvuuttaja, Jokeri ja Killer Croc. Digitaalisten Batman:Arkham-pelien pelaaminen ei ole lautapelille välttämättömyys mutta jos ne ovat tuttuja saa pelin teemasta ehkä paremmin kiinni apuvälineiden ja ympäristöjen ollessa samat. Suositellaan erityisesti Batman-faneille.

Sherlock Holmes: Consulting Detective 

Sherlock Holmes -pelin paketti. Kannessa Holmes istuu polttamassa piippua ja lukemassa sanomalehteä.

Tässä pelissä ratkotaan yhteistyössä rikostapauksia lontoossa. Pelissä on yhteensä yhdeksän erilaista rikostapausta joiden ratkomiseen itse Sherlock Holmes haastaa pelaajat. Tarkoituksena olisi verrata hoksottimiaan ja logiikantajuaan itse salapoliisimestarin hoksottimiin. Jokaista tapausta varten on oma kirjansa ja sanomalehtensä pelin mukana. Pelissä on myös valtava lontoon kartta sekä vihkonen josta selviää kuka missäkin lontoon osoitteessa asuu. Peli laittaa todella hoksottimet koetukselle kun pelaajat yrittävät pähkäillä seuraavaa siirtoaan tutkimuksissa ja muodostavat teorioita epäillyistä, heidän liikkeistään tapauksen aikajanalla, motiiveistaan ja tekotavoistaan. Tässä pelissa saattaa yhdenkin tapauksen ratkaisemisessa vierähtää koko viikonloppu. Suosittelenkin lämpimästi että tapauksille on varattu tarpeeksi aikaa jotta pelaajat saavat miettiä teorioitaan rauhassa ja juurta jaksain. Erinomainen peli dekkarien ja aivojumpan ystäville. 

Targi

Targi-pelin paketti, jonka kannessa on paimentolaisia ja kameleita.
Pelissä pelaajat ovat Tuaregi-paimentolaiskansojen edustajia jotka keräävät vuorotellen suolaa, taateleita, pippuria, kultaa ja voittopisteitä pelilaudalta. Pelilauta muodostetaan korteista ja päivittyy jokaiselle kierrokselle. Laudalla liikkuu myös rosvo joka iskee tuaregien varastojen kimppuun kolmesti pelin aikana. Kortit varataan pelilaudalta asettamalla oma pelimerkkinsä kortin päälle. Peli päättyy joko kun rosvo on kiertänyt pelilaudan kerran tai kun jompi kumpi pelaajista on kerännyt kotipesänsä täyteen heimokortteja. Kotipesää rakennetaan myös korteista pelin kuluessa (4x3 alue). Tämän jälkeen lasketaan kerätyt pisteet sekä pelimerkeistä että kotipesässä olevista heimokorteista. Eniten pisteitä saanut voittaa. Pelin aavikkoteema on toteutettu mukavasti ja tukee mukavasti pelin leppoisaa tunnelmaa. Myös ovela korttien varaussysteemi pelilaudalta tuo peliin mukavasti syvyyttä ja vaihtelua. 

Lisää kaksinpelejä voit etsiä kirjastosta hakusanalla “kaksinpelit”.

Hauskaa kesää ja mukavia pelihetkiä!

-Heikki