HelMet-musiikkivaraston lainaus kasvoi 2015 runsaasti

Musiikkia lainataan Saundiholvista yhä enemmän

Pääkaupunkiseudun HelMet-kirjastojen musiikkivaraston lainaus on edelleen kasvussa, kertoo HelMet.fi Musiikki. Musiikkivarastosta lainattiin vuoden 2015 aikana 17 prosenttia enemmän aineistoa kuin edellisenä vuonna.

Kaikkiaan musiikkivarastosta lainattiin 33 538 kertaa. Yli puolet lainoista oli cd-levyjä. Toiseksi eniten lainauksia oli LP-levyillä ja kolmanneksi eniten nuoteilla.

Suhteellisesti eniten kasvoi kuvatallenteiden ja toiseksi eniten suomenkielisten kirjojen lainaus. Kuvatallenteilla nousua oli 81 prosenttia ja kirjoilla 52 prosenttia.

HelMet.fi:n musiikkisivun uutiseen täältä.

* * *

Saundiholviksi kutsuttu musiikkivarasto sijaitsee Vantaalla, Tikkurilan kirjaston tiloissa. Musiikkivarasto vietti 10-vuotispäiviään vuonna 2014. Saman vuoden joulukuussa pidettiin Saundiholvin ensimmäiset avoimet ovet.

HelMet-musiikkivarasto eli Saundiholvi sijaitsee Vantaan Tikkurilan kirjastossa.