26-vuotias vastavalmistunut tradenomi etsii kirjasto- ja tietopalvelualan töitä

Hei!

Seinäjoella asuva 26-vuotias, vastikään kirjasto- ja tietopalvelualan tradenomiksi valmistunut (myös merkonomin tutkinto on suoritettu Lahdessa 2015) mies etsii parhaillaan alan töitä. Olen kyllä jo hakenut avoimia paikkoja viime kuukausien aikana, mutta huonolla menestyksellä. Ensisijaisesti haluaisin työskennellä tieteellisessä kirjastossa, mutta epävarman työllisyystilanteen vuoksi olen avoin myös muillekin kirjastoille. Mieluisia työtehtäviä olisivat asiakaspalvelu, hyllytys, logistiikkatyö, kaukopalvelu, luettelointi, tietopalvelutehtävät, kokoelmatyö jne. Kokoelmiin liittyen suurimmat kiinnostukseni kohdistuvat tietokirjallisuuteen, lehtiin, populaarimusiikkiin ja elokuviin, mutta olen valmis tekemään töitä myös muiden aineistojen parissa. Haluaisin tehdä töitä mielellään aikuisiin ja opiskelijoihin kohdistuen. Myös tapahtumajärjestelyihin olen käytettävissä, mikäli tapahtuma vastaa omia kiinnostuksen kohteitani.

Minulla on aikaisempaa työkokemusta kirjastoalalta harjoittelun ja työssäoppimisjaksojen muodossa. Suoritin korkeakouluharjoittelusta puolet eli 10 viikkoa Kouvolan kaupunginkirjastossa, jossa sain tehdä monipuolisesti erilaisia työtehtäviä. Olin varsin usein tiskillä asiakaspalvelussa, mutta myös hyllytystä, kaukopalvelua ja logistiikkatyötä tein merkittävästi. Tutustuin myös hankinnan ja luetteloinnin saloihin sekä lukupiiriin, kirjavinkkaukseen ja kirjastonkäytön opastukseen. Samankaltaisia tehtäviä oli myös työssäoppimisjaksoilla ammattikoulun aikana.

Vahvuuksiani ovat hyvä muisti, monipuolinen kielitaito, laaja tietämys omiin kiinnostuksen kohteisiini liittyen ja määrätietoisuus. Olen työntekijänä tarkka, huolellinen ja järjestelmällinen. Kykenen hyvin nopeatahtiseen työhön ja yhteistyöhön muiden tahojen kanssa.

Mikäli kiinnostusta löytyy ja haluatte nähdä CV:ni ja aikaisemmat todistukseni, niin ottakaa yhteyttä.

Kaupunki
Seinäjoki
Yhteyshenkilö
Vili Roponen
Puhelin
0505237447