Arto Repola

Arto RepolaArto Repola tuo kirjastonkäyttäjän näkökulmaa Omat levyt -sarjaan. 26-vuotias raahelainen opiskelee Raahen ammattioppilaitoksella elektroniikan ja tietoliikennetekniikan linjalla. Musiikki on miehen tärkein harrastus kirjallisuuden jälkeen.

"Musiikinharrastus lähti liikkeelle jo ihan pienestä lähtien kun isäni soitti minulle 70-luvulla ostamiaan vinyylejä. Pienestä asti tulivat tutuksi Hendrixit, Doorsit, Van Morrisonit ynnä monet muut levyt. Ehkä englanninkielen taitoni lähti jo kehittymään näiltä ajoilta asti. Ei minulla vielä 5-vuotinaana ollut käytössä Internet ja sen miljoonat englanninkieliset sivut...

Paikallisen kirjaston musiikkiosaston työntekijöille olen tuttu kasvo. Monet kerrat olen kysynyt heiltä voivatko he toteuttaa tiettyjä levyhankintoja. Monet ehdotukset on toteutettu, mutta määrärahojen vuoksi monia on myös jouduttu hylkäämään, koska levyni ovat ilmeisesti liian marginaalista tavaraa. Harmi.

Oma levykokoelmani on vielä varsin pieni (n. 200 levyä). Johtuen opiskelijan budjetista ja satunnaisesti onnistuvista kesätöiden saamisesta, on levykokoelmani keräämiseen mennyt lähes 7 vuotta. Hankintalistallani on tällä hetkellä n. 300 levyä. On siinä vielä jonkin aikaa keräämistä, mutta onneksi haluamani levyt ovat mid-price -hintaluokassa."

Miles Davis: Bitches Brew 
Suositellaan kaikille niille, jotka ovat kuunnelleet rock-levyjä ja haluaisivat kuunnella jotain levyä, jolla on rockin elementtejä sekoitettuna jazziin. Levy ei sovi kaikille biisien pituudesta johtuen, mutta sopivan pitkien taukojen jälkeen tämän levyn kuunteleminen on suorastaan maaginen kokemus. Levyn äänimaailma on jostain tuolta ulkoavaruudesta...

Charles Mingus: The Black Saint And The Sinner Lady 
Tämä levy aukaisi minulle monta aikaisemmin pimentoon jäänyttä jazz-levyä. Tämä oli ensimmäinen jazz-levy, jonka hankin muutama vuosi sitten. Tällä levyllä käsitellään ihmisen tunneskaalaa rakkaudesta vihaan ja sellaisella voimalla ja herkkyydellä, että ainakin minulla on tullut tätä levyä kuunnellessa tippa monesti silmään.

Charles Mingus: The Clown 
Sisältää Minguksen tunnetuimpiin kuuluvan "kapinasävellyksen" Haitian Fight Song. Kyseisellä kappaleella voi melkein aistia kapinan yhteiskuntaa vastaan. Nimikkokappaleessa käytetään klovnia kuvatessa taitelijan suhdetta yleisöön. The Clownilla voi jokainen tehdä omat johtopäätökset miltä tuntuisi olla taiteilija, joka ei saa kaipaamaansa arvostusta yleisöltä.

John Coltrane: A Love Supreme 
Tällä levyllä on oma meditoiva ja suorastaan uskonnolliseen kokemukseen perustuva fiilis, joka laittaa ihmisen ajattelemaan huomattavasti syvempiä asioita kuin esimerkiksi mitä 7 päivää-lehdessä tuli käsiteltyä. Levy kestää vain hieman yli 30 minuuttia, mutta siinäkin ajassa tulevat Mccoy Tynerin ilmavan kevyet pianosoolot, Coltranen meditoivat soolot ja Elvin Jonesin rumpusoolot tutuksi. Lumoava kokemus.

Chick Corea: Now He Sings,Now He Sobs 
Lähes kaikkien lähdekirjojen mukaan tämä levy edustaa varhaista Chick Corean tuotantoa parhaimmillaan. Chick soittaa vaivattomasti ja lumoavasti kappaleensa, joita säestää Miroslav Vitous bassossa ja Roy Haynes rummuissa. Levyn kappaleissa on paljon koukkuja ja levyltä on vaikea etsiä heikkoa lenkkiä. Suositellaan myös saman trion 80-luvun livelevyä "Trio Live in Europe".

Herbie Hancock: Maiden Voyage 
Olen lainannut tätä levyä useasti kirjastosta ja päätin hankkia sen viime kesällä. Levyllä on lumovia kappaleita merestä. Suurin osa kappaleista kuvaa meren elämää ja siihen liittyvää tiettyä mystiikkaa. Yksi kappaleista kuvaa myös meren tuhovoimaa. Uskomaton kokemus kuunnellessa meren rannalla kesäkuisen yön pikkutunneilla.

Dave Lindholm: Aino 
Suomalaisen musiikin helmi. Otto Donnerin käsittelyssä tämän levyn kappaleista tuli eteerisen kauniita ja harvoin suomalaisessa musiikissa kuulee tällaista herkkyyttä. Tätä levyä kuunnellessa kovakin ihminen sulaa. Jos mitattaisiin suomalaisten levyjen "herkkyyttä" niin mielestäni tämä levy voittaisi kaikki muut rock-artistien tekemät levyt.

Van Morrison: It's Too Late To Stop Now 
Miehen ehdoton huippuhetki 70-luvulla. Van Morrisonin parhaita paloja hänen ensimmäiseltä levyltään aina 70-luvun alkuun asti. Tulkinnat ovat todella hikisiä ja yleisö taputtaa raivona kappaleiden jälkeen. Tällä levyllä voi aistia yleisön ja Morrisonin bändin välisen ilon, joka välittyy myös kuuntelijalle. Valkoisen miehen soulia parhaimillaan.

Iron Butterfly: In-A-Gadda-Da-Vida 
Tämä levy on mielestäni ehkä paras vuoden 1967 "Rakkauden Kesän" levyistä. Levyjen kappaleiden toteutus ja sanoitus kuvaa tuon ajan henkeä ja varsinkin nimikkokappale on jylhän kaunista kuunneltavaa. Urut pauhaa ja kitara jyrisee. 17-minuuttinen nimikkokappale on uskomaton kokemus.

Joni Mitchell: Blue 
Mitchellin levyistä ehkä se paras. Jonista on jossain piireissä käytetty myös nimitystä "naispuolinen Bob Dylan". Sanat ovat riipaisevan kauniita kertomuksia naisen yksityiselämän suruista ja iloista.

King Crimson: In The Court Of The Crimson King 
Tämä levy sai minut innostumaan progesta. Tätä levyä tuli kuunneltua ensimmäiset 2 viikkoa niin paljon, että jouduin pitämään melko pitkän tauon. Sopivan pitkien taukojen jälkeen tämä levy tuntuu edelleen parhaalta mitä progessa on saatavana. Tällaista herkkyyttä ja vihaa kuulee harvoin.

Genesis: Foxtrot 
Genesiksen vahvimpia 70-luvun progelevyjä. Onnistuneet kappaleet ja varsinkin levyn päättävä Supper's Ready on teatterimaisena kappaleena suorastaan loistava.

Mike Oldfield: Tubular Bells 
Kaikkien teemalevyjen äiti. Vain 2 kappaletta ja niin paljon täynnä ideoita ja mystiikkaa, että on vaikeata uskoa voiko kukaan koskaan tehdä parempaa levyä. Tuskin.