Kai Ekholm

Kai EkholmHelsingin yliopiston ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm tunnustautuu paitsi audiofiiliksi ja levykeräilijäksi, myös Keith Jarrett -diggariksi, muun muassa.

Ekholmin laaja haastattelu on julkaistu Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen Intervalli-lehden numerossa 4/2001, tässä tuosta haastattelusta erilleen poimittuna osuudet, joissa sivutaan Ekholmin omia suosikkilevyjä.

Mikä on henkilökohtainen suhteesi musiikkiin ja musiikkikirjastopalveluihin?

Olen kulttuuripalvelujen suurkuluttaja. Etenkin musiikin. Omistan yli 4 000 äänitettä, neljä kitaraa ja massan nuotteja. Palautin juuri kunniaan vanhat vinyylit uuden levysoittimen, äänirasian ja etuvahvistimen avulla ja vietän hämmästyneitä iltoja: miten hyvin ne onkaan äänitetty! Soitan perheen kiusaksi kitaraa ja juuri viime viikolla oivalsin mistä Brubeckin Blue rondo a la Turk menee kitaralla. Saavat kuunnella vielä vähän aikaa.... Taidan olla aika individualisti näissä asioissa enkä käytä musiikkikirjastoa.

Mitä musiikkia mieluiten kuuntelet?

Voi kuulostaa mahtipontiselta, mutta yleensä innostun ja kuuntelen genren läpi laidasta laitaan. Näin kävi klassiselle musiikille ja jazzille, sittemmin kitaramusiikille, maailmanmusiikille ja songwritereille. Kuuntelen myös käyttömusiikkia, joka puhuttelee minua David Graysta Anssi Kelaan.

Jotkut taiteilijat ovat kuin hyviä ystäviä vuosien takaa, joille olen äärimmäisen uskollinen (Cowboy Junkies). Yritän löytää jatkuvasti uutta, tosin nämä blurit ja osasikset tuntuvat keksivän samaa pyörää mutta huonommin... Siksi palaan aina juurille ja kuuntelen Coltranet ja Tal Farlowit uudelleen. Kerään aktiivisesti musiikkia ja mukanani ulkomaille kulkee n. 100 levyn puutelista.

Parhaat vinkit saan saksalaisista Audio ja Stereoplay -lehdistä. Maailmalla käyn aina Tower recordsin ja Virginin läpi. Tilaan myös netistä vaikeasti saatavia levyjä. En saa useinkaan tarvitsemiani levyjä kirjastosta tai jaksa odottaa...

Viimeksi olen hankkinut mm. Bela Fleckin, Rachelle Ferrellin, Bill Frisellin, von Otterin, Marilyn Crispellin ja Pierre Bensusanin levyjä. Klassiselta puolelta pidän Tavernerista ja mistä tahansa hyvin äänitetystä (!) audiofiilitason tuotteesta; ostin viimeksi muistaakseni John Adamsin levyn.

Musiikki merkitsee minulle myös eräänlaista todellisuuden ideaalitilaa, jota ilman en halua elää. Hankin mm. MidiDisc-soittimen ja noise cancelling -kuulokkeet, jotta voin kuunnella Keith Jarretin Köln concertoa missä vain ja sulkea kännykköjen äänet muualle. Olen kuunnellut ko. levyä yli 25 vuoden ajan enkä kyllästynyt koskaan!

PS. kun Ekholmilta pyydettiin lupaa julkaista Intervalli-haastattelun osia myös Musiikkikanavalla, kuuntelun alla oli neljän levyn Los Lobos- historikki ja Los Super Seven, mexicanan superyhtye, jossa ovat mukana myös Los Lobosin David Hidalgo ja Cesar Rosas.

Kai Ekholmin valintoja:

  • John Adams
  • Pierre Bensusan
  • John Coltrane
  • Cowboy Junkies
  • Marilyn Crispell
  • Tal Farlow
  • Rachelle Ferrell
  • Bela Fleck
  • Bill Frisell
  • David Gray
  • Keith Jarrett
  • Anssi Kela
  • Los Lobos
  • Anne Sofie von Otter
  • Los Super Seven
  • John Taverner