Musiikin ja musiikkiaineiston ominaisuuksia tiedonhaun näkökulmasta

Lea Tastula

Musiikin ja musiikkiaineiston ominaisuuksia tiedonhaun näkökulmasta - miten musiikkia kysytään ja miten sitä haetaan *

* Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran kokoomateoksessa Kirjastojärjestelmät vai kirjastot ilman järjestelmää(Avain 2012). Tätä verkkoversiota on hiukan toimitettu ja korjailtu.

1. Musiikki on musiikkeja

2. Musiikki on kansainvälistä

3. Musiikki liittyy jollakin tavalla jokaisen ihmisen elämään

4. Musiikilla on monta tapaa olla olemassa

5. Sama teos on voitu julkaista moneen kertaan

6. Suurin osa dokumenteista on musiikkiteosten kokoelmia

7. Mahdollisia hakuelementtejä on useita

8. Musiikin sanallinen kuvailu on hankalaa

9. Millainen on hyvä verkkokirjasto musiikin näkökulmasta?

1. Musiikki on musiikkeja

Sana musiikki kattaa valtavan määrän erilaisia tyylejä ja lajeja, joita syntyy ja joita tuotetaan jatkuvasti lisää. Musiikinlajeilla on alalajeja ja eri tyylejä, joilla voi olla omat nimensä, mutta joiden sanallinen määritteleminen voi olla mahdotonta. Lajit voivat myös sulautua keskenään uudeksi lajiksi tai tyyliksi.

Musiikki voidaan jakaa karkeasti kolmeen lajiin: länsimaiseen taidemusiikkiin, kansanmusiikkiin ja populaarimusiikkiin. Taidemusiikista käytetään joskus myös nimityksiä klassinen musiikki, konserttimusiikki tai vakava musiikki ja kansanmusiikista nimityksiä perinnemusiikki tai etnomusiikki. Tätä kolmijakoa sovelletaan kirjastossa. Asiakas ei yleensä lähesty musiikkia näin, vaan hänelle musiikki tarkoittaa sitä musiikkia, jota hän itse kuuntelee. David Byrne on ilmaissut saman asian näin: ”Everybody knows the world has two types of music, my kind, and everyone else’s” (MusicHound world 2000).

Kirjastossa tämä kolmijako (taide-etno-populaari) on tärkeä, sillä se on musiikkiaineiston dokumentoinnin lähtökohta. Eri musiikeilla on erilaiset traditiot. Nämä traditiot vaikuttavat siihen, miten musiikkijulkaisut dokumentoidaan kirjaston tietokantaan ja miten niitä haetaan. Taidemusiikissa korostuu säveltäjän osuus ja teosten nimistä käytetään standardoituja muotoja eli yhtenäistettyjä nimekkeitä. Populaarimusiikissa korostuu esittäjän osuus eikä teosten nimiä yhtenäistetä kaikissa kirjastoissa, vaan esimerkiksi erikielisiä nimiä on haettava erikseen. Populaarimusiikin säveltäjillä ja sanoittajilla voi yleisten kirjastojen tietokannoista löytää ehkä jotain, mutta hakutulos ei ole kattava. Kansanmusiikissa alkuperäinen säveltäjä on usein tuntematon (trad.) ja sävelmien nimet voivat vaihdella. Niillä ei aina edes ole mitään varsinaista nimeä, vaan nimi voi olla pelkkä Polska tai Valssi tai Sottiisi. Myös sanoitukset voivat vaihdella. Ulkomaista kansanmusiikkia etsitään yleensä maantieteellisen alueen mukaan, mutta uutta kansanmusiikkia myös esittäjien nimillä. Käytännössä eri musiikinlajien väliset rajat voivat olla häilyviä.

Eri musiikeilla on omat harrastajansa ja aineistonsa ja usein myös omat tiedonlähteensä. Musiikin hakuteokset keskittyvät yleensä vain tiettyyn musiikinlajiin tai alalajiin, samoin musiikkilehdet. Taidemusiikista on olemassa paljon laajoja hakuteoksia, populaarimusiikista vähän. Esimerkiksi laajoissa musiikin tietosanakirjoissa ei käsitellä populaarimusiikkia lainkaan tai sitä käsitellään erittäin vähän. Internet on muuttanut maailmaa tässäkin asiassa, ja sen kautta on käytettävissä myös monenlaisia populaarimusiikin tiedonlähteitä. Taidemusiikissa tärkeä tiedonlähdetyyppi on säveltäjien teosluettelot, joista parhaat ovat nuottiesimerkkejä sisältäviä temaattis-bibliografisia luetteloita. Niitä tarvitaan musiikkiteosten tunnistamiseen sekä luetteloinnissa että tiedonhaussa.

Musiikilla on oma kielensä, mutta eri musiikeilla on myös omaa sanastoa. Esimerkiksi taidemusiikin sävellysmuotojen nimitykset kuten sonaatti, sinfonia tai konsertto ilmaisevat taidemusiikkia tuntevalle heti, minkätyyppisestä teoksesta on kysymys. Populaarimusiikissa on omat lajinsa ja tyylinsä ja niillä omat nimityksensä, joiden sanallinen määrittely voi olla mahdotonta muille kuin musiikkiarvostelijoille (tässä erään arvostelijan tyylinäyte): ”Viimeisen levyn elektrokrautrock esitettiin nyt bluesseksikkäästi funkynä krautmetallina.”

Tiedonhaku perustuu kieleen ja sanoihin, joiden käyttöä kirjastossa pyritään hallitsemaan esimerkiksi asiasanastojen avulla. Ihmiset kuitenkin puhuvat ja käyttävät kieltä kuten haluavat. Sama termi voi tarkoittaa aivan eri asiaa eri ihmisten puheissa. Kun kirjaston asiakas kysyy uutta musiikkia, hän voi tarkoittaa sillä uusimpia listahittejä tai uutta taidemusiikkia. Vanha musiikki voi tarkoittaa jollekin asiakkaalle 1950-luvun viihdemusiikkia, toiselle 1990-luvun suosikkikappaleita ja kolmannelle barokkia edeltävää taidemusiikkia. Samoin asiakas voi kysyä rentouttavaa tai rauhoittavaa musiikkia eli oman musiikkikäsityksensä mukaan rentouttavaa musiikkia: jollekin se voi olla barokin soitinmusiikkia, toiselle new agea ja kolmannelle instrumentaalista viihdemusiikkia, esimerkiksi panhuilulla soitettua.

Yleisten kirjastojen luokitusjärjestelmässä (YKL) musiikin luokka on 78. Sen alaluokkiin eri musiikinlajit sijoittuvat seuraavasti:

  • 78.3x länsimaista taidemusiikkia (poikkeuksin)
  • 78.4x kansanmusiikkia
  • 78.5x-78.88 länsimaista taidemusiikkia
  • 78.89x populaarimusiikkia

Luokkia 78.1x, 78.2x ja 78.9x käytetään pääasiassa musiikkikirjallisuuden luokittamiseen.

Taidemusiikissa alaluokat muodostetaan pääasiassa esityskokoonpanon, mutta myös sävellystyypin perusteella. Kansanmusiikissa jaottelu on maantieteellinen. Populaarimusiikissa popissa, rockissa, bluesissa ja jazzissa alaluokat muodostetaan lajin tai tyylin mukaan ja viihdemusiikissa esityskielen mukaan. Myös musiikin funktio on yhtenä luokitteluperusteena (esim. elokuvamusiikki 78.355, liturginen musiikki 78.37x).

Dokumentointivaiheessa mietitään ensin, mihin musiikinlajiin dokumentoitava aineisto kuuluu: onko se länsimaista taidemusiikkia, kansanmusiikkia vai populaarimusiikkia. Sen jälkeen aineisto luokitetaan: julkaisulle valitaan pääluokka, johon julkaisu yleensä myös sijoitetaan hyllyssä, ja muut luokat, jotka kuvailevat julkaisun sisältöä.

Usein saman julkaisun voisi sijoittaa moneen eri luokkaan, mutta fyysisesti julkaisu voi olla vain yhdessä paikassa. Esimerkiksi pianon luokkaan sijoitetaan taidemusiikkinuotit, ei muita pianonuotteja, joita löytyy myös laulukirjoista, elokuvamusiikista ja populaarimusiikin luokista. Populaarimusiikin nuoteissa on yleensä sointumerkit ja usein vain kappaleen karkea luonnos nuotinnettuna. Jos kitaranuotti sisältää populaarimusiikkia, se sijoitetaan useimmiten fyysisesti populaarimusiikin luokkaan eikä kitaran luokkaan. Poikkeuksia voivat olla esimerkiksi ”Beatles for classical guitar” ja ”Fingerpicking Beatles” –tyyppiset nuotit, jotka sisältävät valmiita kitarasovituksia Beatlesin kappaleista mahdollisesti ilman sanoja ja sointumerkkejä: tällaiset nuotit voi sijoittaa myös kitaran luokkaan. CD-levy, joka sisältää saksalaista barokkimusiikkia, luokitetaan ensisijaisesti esityskokoonpanon mukaan, ei aika- tai tyylikauden eikä maan mukaan. Yksi äänite voi sisältää useita eri luokkiin kuuluvia teoksia. Yleensä koko äänitteen luokaksi valitaan teosten enemmistön luokka tai taidemusiikissa julkaisun pääteoksen tai ensimmäisen teoksen luokka. Jos on kysymys hyvin sekalaisesta kokoelmasta, koko julkaisun luokaksi voi tulla pelkkä 78.

Luokitus on kirjastoammattilaisten apuväline. Asiakas ei yleensä ole perehtynyt luokitusjärjestelmään ollenkaan, joten hänelle pitkät, jopa 9-merkkiset numeroketjut eivät merkitse mitään. Numeroiden korvaaminen luokkien sanallisilla selityksillä tai väreillä tai jollain muulla koodilla ei poistaisi sitä ongelmaa, että asiakas ei aina pysty arvioimaan, mihin luokkaan hänen etsimänsä musiikki tai julkaisu tai teos on kirjastossa sijoitettu.

Asiakkaalla on usein eri näkökulma aineistoon eri käynneillä: joskus hän haluaisi, että aineisto olisi järjestetty esityskielen tai maan mukaan, joskus säveltämis- tai levytysajan mukaan tai sen mukaan, milloin musiikki on ollut suosittua, joskus esittäjän tai säveltäjän tai sanoittajan mukaan. Fyysisen aineiston jatkuva siirtely ei ole mahdollista, mutta aineistotietokannan tietojen avulla aineistoa pitäisi voida ryhmitellä eri tavoin asiakkaan tarpeiden mukaan. Jotkin aihealueet, esim. häämusiikki, voidaan tietysti erottaa omaksi ryhmäkseen luokituksesta riippumatta ja näin helpottaa aineiston löytymistä hyllystä.

2. Musiikki on kansainvälistä

Länsimainen nuottikirjoitus on länsimaisen musiikin yhteinen kieli. Nuotinlukutaitoiselle ei ole väliä, missä maassa nuotti on julkaistu tai onko teksti japania tai venäjää, jos nuotinnos muuten on sopiva. Äänitteitä voi kuunnella kuka tahansa; kieli ei rajoita kuuntelemista, vaikka sanoja ei ymmärtäisikään. Kirjojen käyttöä kieli rajoittaa selvästi: asiakkaalle, joka ei osaa saksaa, on turha tarjota saksankielistä luettavaa. Tietysti jokainen ihminen ymmärtää kuulemansa musiikin omalla tavallaan ja samalla musiikilla on erilainen merkitys eri ihmisille ja yhteisöille. Esimerkiksi Maamme-laulu ja Suvivirsi tuskin herättävät samanlaisia tuntemuksia satunnaisessa ulkomaalaisessa kuulijassa kuin suomalaisessa, jonka kulttuuriin ne liittyvät läheisesti.

Suurin osa olemassa olevasta musiikkiaineistosta on ulkomaista, joten julkaisut ja esitykset ovat usein vieraskielisiä. Tekijöiden ja teosten nimet voivat tuottaa hankaluuksia sekä luettelointi- että hakuvaiheessa. Myös musiikkikirjallisuudesta suuri osa on ulkomaista ja vieraskielistä.

Koska musiikkiaineisto on hyvin kansainvälistä, mikä tahansa äänite tai nuotti on potentiaalinen kysynnän ja hankinnan kohde musiikkikirjastossa. Vaikka kaikista julkaisuista tulee vain pieni osa konkreettisesti valittaviksi, karsinta on silti erittäin suurta, sillä kaikesta tarjolla olevasta yksi kirjasto voi hankkia vain pienen osan kokoelmiinsa. Aineiston valinta, hankinta, luettelointi ja sisällönkuvailu sekä tiedonhaku vaativat henkilökunnalta ammattitaitoa. Ne vaativat paljon myös apuvälineiltä: niiden avulla pitäisi pystyä löytämään paitsi kotimaista myös ulkomaista aineistoa sekä oman kirjaston kokoelmista että maailmalta. Yksikään kirjasto ei voi olla täysin omavarainen, vaan aineistoa etsitään muiden kirjastojen tietokannoista ja paikantamisen jälkeen kaukolainataan.

Myös asiakaskunta on kansainvälistynyt. Maahanmuuttajat ja ulkomaalaiset opiskelijat käyttävät myös musiikkikirjaston palveluita. He toivottavasti löytävät musiikkikirjastosta myös oman kulttuurinsa musiikkia. Meille kaikille musiikki voi tarjota väylän tutustua vieraiden maiden kulttuuriin.

Usein asiakas luulee, että kirjastolla on jokin erityinen hankintakanava, jonka kautta kirjasto voi hankkia mitä vain, esimerkiksi loppuunmyytyjä julkaisuja tai julkaisuja, joita asiakas on nähnyt internetissä tai ulkomaanmatkoillaan myynnissä. Yleinen kirjasto on kuitenkin kaupallisten yritysten tarjonnan varassa ja julkisen laitoksen täytyy noudattaa oman organisaationsa menettelytapoja. Lisäksi kirjaston on noudatettava tekijänoikeuslakia, joka rajoittaa aineiston hankintaa: elokuvateoksia ja tietokoneohjelmia ei saa lainata kirjastosta ilman tekijöiden lupaa.

3. Musiikki liittyy jollakin tavalla jokaisen ihmisen elämään

Musiikkia kuulee kaikkialla. Musiikkia voi tarvita, vaikka ei sitä harrastakaan. Se liittyy olennaisena osana moniin elämän tärkeisiin tapahtumiin kuten häihin, hautajaisiin ja muihin juhlatilaisuuksiin. Vanhemmiten monet ihmiset tulevat nostalgisiksi ja palaavat lapsuus- ja nuoruusmuistoihinsa juuri musiikin avulla: he haluavat sitä musiikkia, jota ennen lauloivat tai soittivat tai kuuntelivat tai jonka soidessa tanssivat. Vanha kellastunut koulun laulukirja voi osoittautua aarteeksi vanhukselle, joka haluaa palauttaa mieleensä laulun, josta hän muistaa vain osan. Keski-ikäistynyt entinen nuori kapinallinen haluaa muistella menetettyä nuoruuttaan kuuntelemalla oman nuoruusaikansa suosikkeja. Tietty musiikki voi olla asiantuntijoiden ja musiikin historian näkökulmasta arvotonta, mutta jollekin yksilölle tai yhteisölle se voi olla merkityksellistä.

Musiikki voidaan liittää moniin muihin asioihin, esimerkiksi mainoksiin, elokuviin, näytelmiin, radio- ja tv-ohjelmiin, kielten opiskeluun, musiikkiterapiaan, rentoutukseen, tanssiin, urheiluun, politiikkaan ja ideologioihin, uskontoon ja runouteen. Se on myös osa nuorisokulttuuria. Nuorelle on tärkeää tulla ikätovereiden hyväksymäksi esimerkiksi kuulumalla johonkin ryhmään, ja yhteinen, mahdollisesti vanhempia kauhistuttava musiikki tai yhteinen idoli voi olla yksi ryhmää yhdistävä side.

”Mikä musiikki soi siinä automainoksessa, jossa hintoja aina korotetaan?” Usein juuri mainoksissa käytettyä taidemusiikkia kysytään näin. Monesti asian selvittäminen edellyttää, että myös vastaaja on nähnyt mainoksen tai että kysyjä pystyy hyräilemään tai laulamaan melodian ja että vastaaja tunnistaa teoksen. Elokuvissa käytettyä musiikkia pystyy nykyään selvittämään varsin hyvin internetin ja tietokantojen avulla (esim. www.allmusic.comwww.imdb.com www.elonet.fi ). Myös radiosta ja televisiosta asiakkaat saavat kuunteluvinkkejä, mutta monesti säveltäjien, esittäjien ja teosten nimet on kuultu huonosti tai väärin tai kirjoitettu epämääräisesti paperilapulle. Ohjelmien juontajat sanovat nimet nopeasti ennen esitystä tai nimiä ei kerrota ollenkaan ja tekstitykset vilahtavat ohi. Kielten opiskelussa opiskeltavalla kielellä laulettu musiikki tutustuttaa laajemmin vieraan maan kulttuuriin kuin pelkkä sanojen ja puheen opiskelu. Musiikkiterapiaan tarvitaan monenlaista musiikkia kunkin potilaan yksilöllisten tarpeiden mukaan. Myös rentoutukseen sopii monenlainen musiikki asiakkaan mieltymysten mukaan.

Musiikki kuuluu olennaisena osana tanssiin, ja erilaisia tanssilajeja riittää: on balettia, kansantansseja, vanhoja tansseja, itämaista tanssia, kilpatanssia ja muita vakiintuneita lajeja ja niillä omat alalajinsa ja lisäksi yksittäisiä muoti-ilmiöitä kutenTiputanssi 1980-luvulla. Asiakkaat kysyvät tanssimusiikkia usein tanssin nimellä. Voi olla hankalaa löytää tiettyyn tanssiin sopivaa musiikkia, sillä yleensä äänitteen tiedoissa ei kerrota, onko kappale esimerkiksi valssi, jenkka, humppa, jive vai twist. Näitä tietoja ei yleensä tallenneta tietokantaan, vaikka ne äänitteen tiedoissa olisivatkin, paitsi jos äänitteelle on kerätty juuri tiettyyn tanssiin soveltuvaa musiikkia. Silloin äänite löytyy helposti asiasanahaulla. Sanahaulla voi myös yrittää etsiä kappaleita, joiden nimissä on mukana tanssin nimi, esimerkiksi Säkkijärven polkka tai Vesivehmaan jenkka.

Musiikki kuuluu olennaisena osana myös joihinkin urheilulajeihin, esimerkiksi taitoluisteluun ja voimisteluun. Palkintojenjakotilaisuuksissa voidaan tarvita kansallislauluja. Omalla kansallislaululla on erityinen merkitys kuulijalle tai ainakin kuulija tunnistaa laulun ja tietää, että se on kansallinen symboli. Kansallislaulujen kanssa on oltava tarkkana, sillä maailma muuttuu ja kansallislaulut voivat vaihtua. Esimerkiksi Venäjällä kansallislaulu vaihdettiin samalla kun vaihdettiin maan nimi, mutta nyt on taas palattu vanhaan tuttuun melodiaan, kuitenkin uusin sanoin. Tanskan kansallislaulu aiheuttaa usein hankaluuksia, koska monella äänitteellä on virallisen kansallislaulun Der er et yndigt land sijasta kuningashymni Kong Christian stod ved højen mast. Aina sävellyksen nimeä ei edes mainita äänitteen tiedoissa, vaan kannessa kerrotaan vain, että äänite sisältää eri maiden kansallislauluja, ja sävellysten nimien sijasta luetellaan maiden nimet. Luetteloijan pitäisi aina muistaa tarkistaa, mikä sävellys äänitteellä on, ja mainita huomautusalueella, jos se ei olekaan virallinen kansallislaulu. Huomautusten pitäisi näkyä myös asiakkaille verkkokirjastossa.

Musiikkia voidaan käyttää politiikan välineenä. Sillä voidaan pönkittää kansallista identiteettiä tai tukea jotain ideologiaa tai sillä voidaan ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin. Esimerkiksi sotilasparaateihin kuuluu soittokunnan soittama marssimusiikki. Jotkut laulut mielletään isänmaallisiksi tai poliittisiksi lauluiksi tai työväenlauluiksi ja tietty instrumentaalimusiikki työväenmusiikiksi. Musiikin vaikutuksesta politiikkaan kertoo uutinen, jonka mukaan Ruandassa vuonna 1994 tapahtuneen tutsien kansanmurhan yhtenä syynä olivat muusikko Simon Bikindin laulut, jotka lietsoivat hutut tutseja vastaan (Kurki 2006). Musiikista tai vääränlaisesta musiikista voi tulla kiellettyä tai sensuroitua. Esimerkiksi Taliban-liikkeen hallitsemassa Afganistanissa musiikki oli kielletty ja Israelissa Wagnerin teosten esittäminen on käytännössä kielletty.

Uskontoon musiikki liittyy läheisesti. Jumalanpalvelusmenoihin sisältyy yleensä musiikkia, esimerkiksi evankelisluterilaiseen jumalanpalvelukseen ja kirkolliseen elämään kuuluvat virret ja virsikirja. Virsikirjaa on uudistettu moneen kertaan, ja siitä on olemassa monenlaisia painoksia ja laitoksia. Niinpä virsien sanoitukset, nimet ja numeroinnit ovat aikojen kuluessa muuttuneet. Esimerkiksi Sua kohti Herrani on nykyisessä virsikirjassa nimellä Käyn kohti sinua ja En etsi valtaa, loistoanimellä Ei valtaa, kultaa, loistoa. Joissakin virsikirjoissa on pelkkä teksti, joissakin myös melodianuotinnos, koraalikirjoissa urkusovitus. Monet taidemusiikin suuret teokset kuten Händelin Messias-oratorio ja Bachin Matteus-passio ovat aiheeltaan uskonnollisia, samoin monet yksinlaulut ja kuorosävellykset. Hengellisten laulujen instrumentaaliset esitykset mielletään hengellisiksi, mutta myös muu täysin instrumentaalinen musiikki on voitu oppia mieltämään hengelliseksi. Liturgisella musiikilla ja hengellisellä populaarimusiikilla on oma luokkansa musiikin luokituskaavassa, mutta hengellistä musiikkia voi löytää myös monesta muusta luokasta, joten kysymykseen ”Missä teillä on hengellinen musiikki?” ei voi vastata yksinkertaisesti.

Moni runo on sävelletty, jotkut runot jopa moneen kertaan. Sävelletystä runosta tulee sanoitus. Joskus runo tai sen kirjoittaja voi löytyä sävellyksen kautta, jos tietokannasta on mahdollista etsiä yksittäisiä lauluja niiden nimien tai alkusanojen tai kertosäkeen perusteella. Myös sanoittajan nimellä voi kokeilla etsiä, mutta hakutulos yleisten kirjastojen tietokannoista jää vajavaiseksi, koska niissä sanoittajan nimeä ei aina tallenneta tietueisiin. Sellaiset julkaisut, jotka sisältävät vain yhden sanoittajan tai runoilijan teksteihin sävellettyjä kappaleita, löytyvät kyllä sanoittajan nimellä, muista ei voi olla varma. Apua voi löytää Viola-tietokannasta ja Yleisradion Fono.fi-äänitetietokannasta. Esimerkiksi Fono.fi:ssä yksittäisen sävellyksen tiedoista selviää alkuperäisen sanoittajan nimi ja suomenkielisten sanojen tekijän nimi. Myös kansanrunoutta on sävelletty paljon, ja esimerkiksi Kalevala on innoittanut monia säveltäjiä säveltämään myös sanattomia Kaleva-aiheisia teoksia.

Musiikkikirjaston asiakkaat

Musiikkikirjaston asiakaskunta on hyvin heterogeeninen. Toisaalta jos kokoelma on yksipuolinen ja suunnattu vain tietylle asiakaskunnalle, muut potentiaaliset asiakkaat kaikkoavat. Musiikkikirjaston asiakaskunnassa on enemmän miehiä kuin kirjaston asiakaskunnassa yleensä.

Musiikkikirjaston asiakkaista moni on musiikin ammattilainen: on kanttoreita, musiikinopettajia, orkesterimuusikoita ja laulajia. Joidenkin asiakkaiden työhön musiikki liittyy jollakin tavalla, vaikka se ei olekaan työn pääasia. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi näyttelijät, opettajat, lasten, vanhusten, vammaisten ja mielenterveyspotilaiden parissa työskentelevät ja toimittajat. Musiikin opiskelijat käyttävät yleisen kirjaston musiikkiosastoa, vaikka heillä voi olla käytettävissään myös oppilaitoksen kirjasto. Musiikkia opiskellaan ja harrastetaan myös omin päin yksin tai ryhmissä. Osa asiakkaista ei varsinaisesti harrasta musiikkia, mutta heillä voi olla jokin tilapäinen tarve löytää musiikkia, esimerkiksi perhejuhlat tulossa. Myös monet organisaatiot käyttävät musiikkikirjaston palveluita, vaikka tätä käyttöä ei aina huomata, koska organisaatioiden edustajat ovat samanlaisia asiakkaita kuin yksittäiset ihmiset. Tällaisia organisaatioita ovat esimerkiksi orkesterit, koulut ja päiväkodit, seurakunnat ja teatterit.

Musiikkikirjaston asiakaskunta vaihtelee kahden ääripään välillä musiikin ammattilaisista satunnaisiin musiikin tarvitsijoihin. Heidän tapansa kysyä musiikkia eroavat toisistaan. Musiikin ammattilainen tai jonkin tietyn musiikinlajin aktiivinen harrastaja tietää, mitä tahtoo, ja on oman musiikinlajinsa asiantuntija. Hän olettaa, että kirjastonhoitaja tietää tietyt asiat ja tuntee musiikinlajin ”kielen”. Hakuvaiheessa hän on aiheen asiantuntija ja kirjastonhoitaja on haun asiantuntija. Muut musiikinlajit voivat olla hänelle vieraita. Hän voi kysyä esimerkiksi Lutosławskin jousikvartettoa ja mainita, että niitä on vain yksi, mutta hän ei välttämättä osaa etsiä sitä itse tietokannasta. Satunnaisesti musiikkia tarvitseva pyytää suosituksia ja neuvoja, sillä hän ei tunne musiikkia tai jotain tiettyä musiikinlajia. Hän luottaa kirjastonhoitajan apuun. Hän saattaa kysyä esimerkiksi ”jotain kaunista musiikkia”, mutta ei yleensä pysty kuvailemaan etsimäänsä musiikkia millään sellaisella tavalla, jota kirjastonhoitaja voisi suoraan hyödyntää tiedonhaussa.

Musiikista puhuttaessa asiantuntijoilla, tavallisilla ihmisillä ja kirjastolla on oma kielensä ja lisäksi jokaisella ihmisellä on oma henkilökohtainen kielensä. Asiakkaat lähestyvät musiikkia monista eri näkökulmista, usein musiikin ulkopuolelta. Asiakas saattaa kertoa, mihin tarkoitukseen hän etsii musiikkia tai missä hän on kuullut etsimäänsä musiikkia. Hänelle voi jäädä musiikista mieleen jokin asia, jolla hänen etsimäänsä musiikkia ei kuitenkaan voi suoraan löytää kirjaston tietokannasta. Hän on saattanut kuulla sen jossakin televisio-ohjelmassa tai mainoksessa, esim. ”siinä automainoksessa, jossa hinnat aina nousevat”, mutta hän ei tiedä kappaleen nimeä tai säveltäjää tai esittäjää. Asiakkaan kysymys täytyy ensin ”kääntää” musiikin kielelle eli ensin täytyy selvittää, mistä kappaleesta on kysymys. Tähän voi löytyä monia keinoja tai sitten ei, jos vastaajalla ei ole aavistustakaan, mistä on kysymys. Asiakkaalta kannattaa kysyä lisää, hän voi muistaa, että kysymyksessä on pianokappale. Hän voi muistaa myös, mitä automerkkiä mainoksessa mainostettiin. Työkavereilta kannattaa kysyä. Jos tietää automerkin, voi kokeilla hakua internetistä. Sieltä saattaa löytyä jokin vihje, esimerkiksi Mendelssohn nro 2 f sharp minor. Tämä täytyy vielä kääntää kirjaston kielelle, ennen kuin sitä voi hakea kirjaston tietokannasta. Täytyy selvittää, mikä Mendelssohnin pianokappale voisi olla kysymyksessä. Tässä auttavat hakuteokset ja musiikintuntemus. Mendelssohn on säveltänyt pianolle useita kokonaisuuksia Sanattomia lauluja. Teosluettelosta tai nuoteista voi tutkia, mikä Sanaton lauluvoisi olla kysymyksessä. Nuotinlukutaito on tärkeä taito musiikkikirjastotyössä. Jos kokonaislevytys löytyy hyllystä, voi kuunnella tai antaa asiakkaan kuunnella kappaleita, joiden sävellaji on fis-molli. Kun teoksen säveltäjä ja nimi ovat selvillä, sitä voi etsiä kirjaston tietokannasta: säveltäjä on Felix Mendelssohn Bartholdy ja sävellyksen alkuperäinen nimi on Lieder ohne Worte, op67. Nro 2, fis-molli. Nämä tiedot täytyy vielä osata kirjoittaa oikein tietokannan hakulomakkeelle.

Vaikka asiakas tietäisikin kappaleen esittäjän ja nimen, ne voivat olla vähän ”väärin”, jolloin hän ei ehkä löydä mitään tai ei ainakaan kaikkia vaihtoehtoja. Esimerkiksi asiakas kysyi Matin ja Tepon kappaletta Rakastan sinua, kirjaston tietokannassa esittäjistä käytetään nimimuotoa Matti & Teppo ja kappaleen nimi on Minä rakastan sua.

Musiikin asiantuntija voi tietää, mitä hakee, mutta ei aina tiedä, miten hakisi, eikä hänellä ole aikaa tai halua opetella, vaan hän turvautuu kirjastonhoitajan apuun. Lutosławskin jousikvartetto löytyy kirjaston tietokannasta nimellä Kvartetot, jouset (1964) eli tämäkin kysymys täytyy ensin kääntää kirjaston kielelle, ennen kuin siihen voi etsiä vastausta kirjaston tietokannasta.

Usein asiakas tulee kirjastoon jonkun toisen asialle, esimerkiksi äiti musiikinopettajan antama lappu mukanaan hakemaan nuottia lapselleen. Monesti asian selvittäminen alkaa siitä, että kirjastonhoitaja ja äiti yrittävät yhdessä selvittää, mitä lapussa lukee. Kaikkein hankalin tilanne on silloin, jos asiakas on toisen asialla eikä itse tiedä kysymästään asiasta mitään ja jos vastaajaksi sattuu henkilö, joka ei myöskään tunne musiikkia tai musiikkijulkaisuja tai kirjaston kokoelmaa tai tiedonhakujärjestelmää.

4. Musiikilla on monta tapaa olla olemassa

Musiikilla on monta eri olomuotoa. Lähtökohtana on säveltäjän musiikillinen idea, josta syntyy sävellys. Sävellys voidaannuotintaa ja joskus nuotinnos myös julkaistaan. Joistakin sävellyksistä on julkaistu useita erilaisia nuottiversioita ja sovituksia erilaisille kokoonpanoille. Sävellys voidaan esittää ja esitys voidaan tallentaa joko pelkkänä äänenä tai äänen ja kuvan yhdistelmänä. Tallenne voi olla olemassa tiedostona tai fyysisenä esineenä. Sävellyksestä tai sen esityksestä tai levytyksestä voidaan kirjoittaa esimerkiksi arvostelu tai analyysi, joka voidaan julkaista lehdessä tai kirjassa tai internetissä tai CD-levyn lipukkeessa tai esitelmänä radiossa. Kaikilla sävellyksillä ei ole näitä kaikkia olomuotoja: kaikkia ei ole nuotinnettu tai esitetty tai levytetty eikä kaikista ole kirjoitettu.

Yleisen kirjaston musiikkiosastolla olemme tekemisissä erityisesti musiikkijulkaisujen eli äänitteiden ja nuottijulkaisujen kanssa. Tällä hetkellä musiikkikirjaston tärkeimmät julkaisutyypit tai aineistolajit ovat CD-äänilevy, nuotti ja kirja. Myös musiikkilehdet kuuluvat musiikkikirjaston kokoelmaan, mutta musiikkiaiheisia artikkeleita voi löytää myös muista kuin varsinaisista musiikkilehdistä. Kun uusi tallennetyyppi leviää yleiseen käyttöön, julkaisijat voivat myydä vanhat tuotteensa taas uudessa muodossa. Myös vanha tuote voidaan uudistaa. Esimerkiksi CD-levyistä tehdään uudelleenmasteroituja versioita ja niille lisätään bonus-raitoja tai erikoispainokseen liitetään kylkiäiseksi DVD-levy.

CD-levyn asema musiikkikirjastojen suosituimpana aineistolajina on pysynyt horjumattomana tähän asti. LP-levyjä lainataan vielä joissakin kirjastoissa, ja LP-levy on edelleen joidenkin harrastajien suosiossa. Uusia C-kasetteja ja VHS-videoita ei enää juurikaan ole tarjolla, mutta vanhoja hankintoja on vielä kierrossa joissakin kirjastoissa. CD-ROM-levyt eivät lopulta saavuttaneet suurta suosiota, mutta DVD- ja Blu-ray- eli BD-levyt ovat nyt kysyttyjä. Käytännössä niiden hankintaa rajoittaa tekijänoikeuslaki, sillä oikeus levittää teoksen kappaleita vapaasti lainaamalla ei koske elokuvateoksia eikä tietokoneohjelmia. Niiden lainaamiseen kirjasto tarvitsee tekijöiden luvan, johon liittyy yleensä tekijänoikeusmaksu. Mitä termi ”elokuvateos” tarkoittaa, on kuitenkin epäselvää. Ovatko esimerkiksi kaikki soitonopetus- ja karaoke-DVD-levyt elokuvateoksia? Tiukimman tekijänoikeusalan juristien tulkinnan mukaan elokuvateos on itsenäinen teos, joka sisältää liikkuvaa kuvaa tai liikkuvaa kuvaa ja ääntä (Poroila 2006, 70-73).

Osa musiikista julkaistaan nykyään vain verkossa ja näyttää siltä, että verkkomusiikki tulee syrjäyttämään fyysiset tallenteet enenevässä määrin. Tulossa on musiikkikirjastojen kannalta suurin mullistus sitten 1980-luvun, jolloin CD-levyt tulivat markkinoille ja kirjastoihin. Kirjaston oikeus antaa aineistoa lainaksi ei ulotu verkkomusiikkiin, sillä lainaaminen koskee vain fyysisiä tallenteita (Poroila 2006, 188-191). Kirjasto voi mahdollisesti välittää verkkomusiikkia yleisölle, jos musiikki on tekijänoikeudellisesti vapaata tai jos kirjasto pääsee asiasta sopimukseen tekijöiden edustajien kanssa. Tällaisella sopimuksella on tietysti jokin hinta. Toisaalta tarvitaanko kirjastoa välittäjänä, jos kuka tahansa voi hankkia musiikkia verkosta omaan käyttöönsä milloin tahansa? Onko musiikkia, jota ei voi hankkia verkosta? Onko verkkomusiikki niin hyvin dokumentoitu, että kuka tahansa löytää etsimänsä vaivattomasti? Mikä on musiikkikirjaston rooli uudessa tilanteessa? Voisiko kirjasto välittää musiikkia verkon kautta maksutta? Tällä hetkellä moni kirjasto on ostanut asiakkailleen käyttöoikeuden Naxos Music Library ja Naxos Video Library –palveluihin, jotka toimivat internetissä ja joiden kautta voi kuunnella musiikkia ja kuunnella ja katsella oopperoita, konsertteja ja musiikkidokumentteja. Kirjasto ei voi vaikuttaa näiden palvelujen tarjontaan, dokumentointiin eikä hakumahdollisuuksiin.

Julkaisu voi koostua monesta eri tallennetyypistä. Esimerkiksi nuotin mukana voi olla CD-levy, jolla nuotin kappaleet tai harjoitukset tai osa niistä on esitetty malliksi tai CD-levy voi sisältää säestykset nuotin kappaleisiin. CD-levyn mukana voi tulla DVD-levy tai kirjan liitteenä voi olla CD-levy. Joskus osat voidaan erottaa toisistaan ja lainata erillisinä, mutta yleensä ne pidetään yhdessä. Joissakin kirjastoissa tällaisille paketeille annetaan kirjastojärjestelmässä aineistolajiksi ”moniviestin”, mikä tuntuu hankalalta asiakkaan näkökulmasta: hänelle termi moniviestin on todennäköisesti käsittämätön. Aineistolaji on erittäin tehokas keino rajata hakua. Asiakas tuskin oivaltaa nuottia etsiessään, että hänen pitäisi ehkä etsiä myös moniviestimiä. Kukaan ei pysty hakemaan tällaisia paketteja luotettavasti toisten kirjastojen tietokannoista, koska eri kirjastoilla ja eri kirjastojärjestelmillä on omat menettelytapansa tässä asiassa. Kirjastojen erilaiset menettelytavat tuottavat myös runsaasti päällekkäisiä tietueita yhteisiin tietokantoihin. Joissakin kirjastoissa tällaisia paketteja ei luetteloida moniviestimiksi, vaan tapauskohtaisesti päätetään, mikä osa on julkaisun olennaisin osa, ja sen mukaan valitaan julkaisulle aineistolaji ja muita osia pidetään liitteinä. Osakohdeluettelointi eli se, että jokainen julkaisun teos dokumentoidaan sekä itsenäisenä että emojulkaisun osana, mahdollistaa myös sellaisen ratkaisun, että ”emon” aineistolajista riippumatta osakohteilla voi olla oma aineistolaji. Esimerkiksi jos CD-levyn mukana kulkee myös DVD-levy ja emon aineistolaji on CD-levy, kaikkien osakohteiden aineistolajin ei tarvitse olla CD-levy, vaan se voi olla myös DVD-levy. Osakohteen aineistolajin pitää näkyä myös verkkokirjastossa. Olipa ratkaisu mikä tahansa, julkaisun tiedoista täytyy selvästi nähdä, mitä kaikkia osia ja liitteitä siihen kuuluu.

Julkaisun aineistolaji ei aina ole selkeä. Hankaluuksia tuottavat esimerkiksi koulujen musiikin oppikirjat ja teorianoppaat: ovatko ne kirjoja vai nuotteja? Yleensä kirjat ja nuotit on sijoitettu eri hyllyihin, joten on hankalaa, jos jokin oppikirja on nuotti ja jokin toinen kirja. Teorianoppaissa voi olla paljon nuotteja ja vähän tekstiä, mutta niitä käytetään kuten kirjaa esimerkiksi nuotinluvun tai soinnutuksen opiskeluun, ei varsinaisesti musiikin esittämiseen kuten nuotteja. Joissakin laulukirjoissa ei ole nuotteja ollenkaan, vaan ainoastaan laulujen sanat, tai joihinkin lauluihin on sanat ja nuotti, mutta joihinkin vain sanat. On asiakkaiden harhaanjohtamista nimittää nuotiksi julkaisua, jossa ei ole ollenkaan nuottikirjoitusta, vaan esimerkiksi pelkät laulujen sanat ja sointumerkit. Tällaiset julkaisut tai osakohteet ovat kirjoja. Asiakas, joka etsii verkkokirjastosta nuottia johonkin lauluun ja valitsee aineistolajiksi nuotin, olettaa ilman muuta, että julkaisussa on nuotteja. Osakohdeluettelointi antaa mahdollisuuden määritellä jokaiselle osakohteelle eli tässä tapauksessa laululle oma aineistolaji, joten jos samassa julkaisussa on joihinkin lauluihin nuotti ja sanat, mutta joihinkin pelkät sanat, nuotit löytyvät aineistolajilla nuotti ja sanat aineistolajilla kirja. Osakohteen aineistolajin pitää tietysti näkyä myös verkkokirjastossa.

Tabulatuurinuottikirjoitus on yleinen populaarimusiikin kitara- ja bassokitaranuoteissa. Se on tarkoitettu soittajille, jotka eivät osaa lukea tavallista nuottikirjoitusta. Tabulatuurinuoteissa on kuvattu otteet otelaudalla, ja yleensä niissä on myös tavallinen nuotinnos. Myös kuvionuottimenetelmä on vaihtoehto tavalliselle nuottikirjoitukselle ja niille, jotka eivät osaa tai joiden on vaikea oppia tavallista nuottikirjoitusta. Sitä käytetään esimerkiksi vammaisten opetuksessa. Se perustuu erivärisiin kuvioihin, joilla esimerkiksi pianon koskettimet merkitään. Kuvionuotissa on yleensä mukana tarra-arkki, joka saattaa kirjastokäytössä tyhjentyä. Tällaiset nuotit, joissa on tavallisesta poikkeavaa nuottikirjoitusta, on asiasanoitettava ja kuvailtava selvästi tietokannassa, jotta asiakkaille ei tule väärää käsitystä nuotista. Musiikin asiasanastossa ei ole asiasanaa kuvionuottimenetelmä, mutta YSA:sta se löytyy.

Myös nuottien erityismääreet ovat monelle asiakkaalle (ja kirjaston työntekijälle) outoja: sävelmäkokoelma, pianopartituuri, kuoropartituuri, pienoispartituuri, partituuri jne. Kuitenkin nämä nimitykset ja muu julkaisun kuvailu kertovat paljon olennaista tietoa julkaisusta.

Nuottijulkaisu voi tarkoittaa aineistolajia nuotti tai partituuri. Aineistolajia partituuri ei kuitenkaan käytetä kaikissa kirjastoissa. Jako nuotteihin ja partituureihin on oikeastaan sopimuksenvarainen. Partituuri on nuotti, jossa sävellyksen kaikki äänet eli stemmat näkyvät allekkain omilla viivastoillaan ja jota kapellimestari käyttää johtaessaan orkesteria. Kirjastojen partituurit ovat tavallisesti pienikokoisia taskupartituureja, joita ei voi käyttää musiikin esittämiseen, mutta jotka soveltuvat hyvin musiikin kuuntelun apuvälineiksi. Tällaisia partituureja tarvitsevat esimerkiksi musiikin opiskelijat, joiden täytyy analysoida sävellyksiä, tai sellaiset musiikin kuuntelijat, jotka haluavat kuunnellessaan seurata partituuria. Partituuri voi olla erillinen julkaisu, mutta se voi myös sisältyä nuottiin. Esimerkiksi jousikvartettonuottiin voi sisältyä erillisten stemmojen lisäksi myös partituuri, mutta aineistolajiksi tulee nuotti, koska kokonaisuus on tarkoitettu esittämistä varten. Tällöin julkaisun ulkoasutietoihin merkitään aineiston erityismääreeksi: 1 partituuri + 4 ääntä. Pianopartituuri on nuotti, jossa laulua säestävän orkesterin tai soittimien osuus on korvattu pianosovituksella. Esimerkiksi oopperoiden pianopartituurit ovat nuotteja, joissa on lauluäänet ja pianosäestys ja joita laulajat käyttävät harjoitellessaan pianistin kanssa. Pianopartituurien aineistolajiksi tulee nuotti ja erityismääreeksi pianopartituuri. Yleensä yksinlaulunuotit ovat erityismääreeltään partituureja, jos laulut on alun perin sävelletty lauluäänelle ja pianolle.

Joskus tietystä sävellyksestä on tarjolla asiakkaalle monta kymmentä eri nuottia, eikä hän välttämättä huomaa kirjaston luetteloa selaillessaan, mitä eroja niissä voi olla. Kuitenkin, jos julkaisu on hyvin dokumentoitu ja jos tämän työn tulokset myös näkyvät verkkokirjastossa, julkaisun teostiedoista näkee, millainen nuotti on kysymyksessä: onko siinä pelkkä melodianuotinnos vai sovitus esimerkiksi kosketinsoittimelle tai jollekin muulle soittimelle tai kokoonpanolle, onko nuottiin merkitty sointumerkit, ovatko sanat mukana ja millä kielellä, mille äänialalle nuotti on tarkoitettu, onko tabulatuurinuottikirjoitusta, onko erillisiä ääniä, onko liitteenä CD-levy ja sisältääkö liitelevy kappaleiden säestykset tai esitykset ja mitä kappaleita nuotti sisältää. Ihannetapauksessa julkaisun teostiedoista näkee myös kappaleiden alkusanat ja kertosäkeet, jos ne on tallennettu tietokantaan. Myös sävellaji olisi hyvä nähdä, mutta sitä ei tällä hetkellä tallenneta tietokantaan, jos se ei sisälly sävellyksen nimeen. Joskus asiakkaalle kelpaa millainen nuotti tahansa, mutta usein hän tarvitsee juuri tietynlaisen nuotin tai sitten hän tyytyy kiireessä siihen, joka on juuri sillä hetkellä saatavilla. Aina valinnanvaraa ei ole, mutta jos on, ei ole ollenkaan yhdentekevää, minkä nuotin asiakas saa.

Kirjat ovat kirjaston tavallisinta aineistoa, eikä musiikkikirjoihin liity mitään erityisen poikkeuksellista. Musiikkikirjoja ovat esimerkiksi libretot, säveltäjien teosluettelot ja diskografiat eli ääniteluettelot. Libreton eli oopperan, operetin, musikaalin tai laajan kirkkomusiikkiteoksen tekstin päätekijäksi merkitään säveltäjä, vaikka hän ei olisi millään tavalla osallistunut libreton kirjoittamiseen. Varsinaisesta libretististä tehdään tietysti lisäkirjaus. Libretto sisältyy yleensä myös oopperan CD-levyn liitteeseen, mikä ilmenee CD-levyn teostiedoista, jos levy on hyvin dokumentoitu. Säveltäjien teosluettelot (Poroila 2000) ovat tärkeitä kirjoja paitsi tiedonhakijoille myös musiikin luetteloijille. Niitä tarvitaan yhtenäistettyjen nimekkeiden muodostamisessa. Niiden rinnalla tai sijasta tarvitaan myös yhtenäistettyjen nimekkeiden ohjeluetteloita, joita Suomen musiikkikirjastoyhdistys on julkaissut, aluksi painettuina kirjasina ja myöhemmin verkkojulkaisuina .

Musiikki-ihmisten elämäkerrat ja populaarimusiikin yhtyeiden historiikit ovat suosittuja musiikkikirjoja. Usein etsitään tietoa myös tietyn säveltäjän teoksista. Tällaista tietoa voi löytyä tietysti säveltäjän elämäkerrasta, mutta myös muista kirjoista, äänitteiden tekstilipukkeista ja internetistä. Teosanalyysien löytäminen voi olla hankalaa, jos julkaisuja ei ole luetteloitu tarkasti. Jos teoksen nimeä on käytetty asiasanana, sitä pitäisi voida myös hakea asiasanana, jotta julkaisut, jotka sisältävät itse teoksen, erottuisivat niistä, joissa vain kerrotaan teoksesta.

Äänitteiden erityismääreitä ovat esimerkiksi CD-äänilevy, C-kasetti ja äänilevy. Äänitteeseen kuuluu myös sen pakkaus ja mahdolliset lipukkeet, jotka voivat sisältää paljon tietoa äänitteeseen sisältyvistä teoksista ja niiden esittäjästä tai esittäjistä. Yleensä pakkauksessa ja lipukkeissa on vähintään kerrottu, mitä kappaleita äänitteellä on ja missä järjestyksessä ne ovat, tosin ei välttämättä sellaisella kielellä tai kirjaimistolla, jota kuka tahansa ymmärtää. Parhaimmillaan pakkauksesta ja lipukkeista voi lukea myös teosten ja esittäjien esittelyt, levytysvuodet, sanat tai libreton ja tekijätiedot. Valitettavasti pakkaukset menevät helposti rikki ja lipukkeet häviävät. Jos itse CD-levy on kuitenkin säilynyt ehjänä, se voidaan tietysti vaihtaa uuteen koteloon, mutta ilman lipukkeita äänite ei enää ole sama kokonaisuus kuin alkuperäinen äänite: seuraava asiakas saa vajaan tuotteen käyttöönsä, vaikka itse levy toimisi moitteettomasti. Esimerkiksi ooppera-CD-levyn käyttö ilman esite- ja librettoliitettä on hankalaa, jos haluaisi nopeasti löytää tietyn aarian eikä tunne teosta hyvin ennestään. On tärkeää, että äänitteen luettelointitietoihin ja sen pakkaukseen merkitään selvästi, montako CD-levyä tai jotain muuta äänitettä siihen kuuluu ja kuuluuko siihen esimerkiksi erillinen lipuke.

Aineistolaji on erittäin tärkeä ominaisuus haun rajaamisessa tietokannoissa, jotka sisältävät monenlaista aineistoa: kirjoja, äänitteitä, nuotteja, kuvatallenteita, lehtiä jne. Jos hakua ei voi rajata tiettyyn aineistolajiin, hakeminen on yleensä mahdotonta, koska tulosjoukkoon tulee liian paljon selailtavaa. Ongelmia voi aiheutua myös siitä, että kaikissa kirjastoissa ja kirjastojärjestelmissä aineistolajeja ei ymmärretä samalla tavalla tai että aineistoa ei dokumentoida riittävän tarkasti. Jokaisen julkaisun aineistolajin ja myös julkaisuun mahdollisesti sisältyvien osakohteiden aineistolajien pitäisi olla haettavissa ja selkeästi näkyvissä asiakkaalle. Lisäksi asiakkaan pitää nähdä, mitä fyysisiä osia julkaisuun kuuluu.

5. Sama teos on voitu julkaista moneen kertaan

Uudet äänitteet ja nuotit sisältävät usein ”vanhaa” musiikkia. Samoja taidemusiikin teoksia ja iskelmiä levytetään ja julkaistaan nuotteina yhä uudestaan. Aiemmin ilmestynyt äänilevy julkaistaan myöhemmin CD-levynä tai aiemmin eri äänilevyillä ilmestyneistä kappaleista kootaan uusi kokonaisuus, joka julkaistaan CD-levynä. Musiikille on ominaista, että vanhat nuotit ja äänitteet saattavat olla jatkuvasti ajankohtaisia.

Vaikka musiikkiteos voi löytyä monesta eri julkaisusta, teoksen versiot voivat olla keskenään erilaisia. Joskus asiakas on tyytyväinen, jos hän saa edes yhden version. Joskus asiakkaalle käy vain tietty esitys tai nuottiversio teoksesta, esimerkiksiTäysikuu Olavi Virran esittämänä tai Sibeliuksen Valse triste Esa-Pekka Salosen johtamana tai Kuolleet lehdet a-mollissa tai Albinonin Adagio pianosovituksena.

Asiakkaalla on vaikeuksia päätellä suuresta tulosjoukosta, mikä versio teoksesta olisi oikea tai paras hänen tarpeisiinsa. Samanlaisia vaikeuksia voi olla myös kirjaston henkilökunnalla, joka ei tunne musiikkia tai musiikkiaineistoa. Joskus eri versioita voi olla hankala erottaa toisistaan siksi, että aineistoa ei ole dokumentoitu riittävän tarkasti, tai siksi, että kaikki luettelointitiedot eivät ole näkyvissä. Vaikka henkilökunnan käyttämässä luettelossa kaikki luettelointitiedot saa näkyville, asiakkaiden käyttämässä luettelossa osa luettelointitiedoista voi olla piilossa. Vaikka tiedot ovat näkyvissä, ne eivät aina ole ymmärrettävässä muodossa. Esimerkiksi luokkien numerokoodit kertovat paljon henkilökunnalle, mutta asiakkaille ne ovat outoja.

Tiedonlähteiden ja apuvälineiden avulla pitäisi pystyä löytämään tietty teos ja sen eri versiot ja ne julkaisut, joihin teos sisältyy ja jotka kuuluvat kirjaston kokoelmaan, mutta myös muualla olemassa olevat julkaisut. Eri lähteistä voi löytää erilaisia tietoja samasta teoksesta tai sen eri versioista. Oman kirjaston tietokannan lisäksi tarvitaan usein Fono.fi-tietokantaaViolaa ja Frank-monihakua.

6. Suurin osa dokumenteista on musiikkiteosten kokoelmia

Musiikkiaineistolle on ominaista, että yksi julkaisu sisältää useita eri teoksia tai teosten osia. Kirjoille taas on ominaista, että yksi julkaisu sisältää yhden teoksen. Tosin myös monet kirjat ovat antologioita tai artikkelikokoelmia kuten aikakaus- ja sanomalehdetkin ja sisältävät siis useita eri teoksia. Runokirjat ovat myös tyypillisiä teosten kokoelmia, ja runoja kysytään ja haetaan usein samalla tavalla kuin yksittäisiä musiikkikappaleita: asiakas muistaa mahdollisesti jonkin säkeen, mutta ei tiedä runoilijan eikä runon nimeä. Kun haetaan musiikkia, haetaan hyvin usein teosta, joka sisältyy johonkin julkaisuun eli dokumenttiin.

Musiikkiaineistosta puhuttaessa on tärkeää ymmärtää teoksen ja dokumentin eli julkaisun suhde. Teos voidaan ajatella abstraktiksi käsitteeksi, joka on mahdollisesti olemassa julkaisuna eli dokumenttina. Tällöin se voi olla olemassa itsenäisenä dokumenttina, jolloin julkaisuun sisältyy vain tämä yksi teos, tai se voi olla olemassa dokumentin osana, jolloin julkaisuun sisältyy useita saman tekijän tai eri tekijöiden teoksia tai teosten osia. Jotkut teokset ovat olemassa molemmilla tavoilla. Aina ei voi ennalta tietää, onko teos olemassa julkaisuna ja millä tavalla se on olemassa: itsenäisenä julkaisuna, julkaisun osana tai molemmilla tavoilla.

Yksi nuotti voi sisältää

  • yhden teoksen (esim. oopperan tai laulun; Bizet: Carmen, Merikanto: Kuin hiipuva hiillos tummentuu, op47, nro 2)
  • yhden teoksen osan (esim. ooppera-aarian; Bizet: Carmen. La fleur que tu m’avais jetée )
  • useita saman säveltäjän teoksia tai teosten osia (esim. pianosonaatteja; Haydn: Sonaten 3)
  • useita eri säveltäjien teoksia tai teosten osia (esim. Arien-AlbumSuuri toivelaulukirja 3, Taipale: Reijo Taipale)

Taidemusiikissa korostuu säveltäjän osuus, populaarimusiikissa esittäjän osuus. Esimerkiksi populaarimusiikin nuottijulkaisuissa korostetaan yleensä esittäjän nimeä, vaikka hän ei olisi säveltänyt eikä sanoittanut ainuttakaan nuottikokoelman kappaletta.

Yksi musiikkiäänite voi sisältää

  • yhden teoksen (esim. oopperan tai sinfonian; Musorgski: Hovanštšina)
  • useita saman säveltäjän teoksia tai teosten osia (esim. Merikanto, Aarre: Orchestral works)
  • useita eri säveltäjien teoksia tai teosten osia (esim. Björling: Tonerna : Jussin rakastetuimmatKlassisia suosikkisävelmiä 2)

Yksi äänite voi koostua useista osista, esimerkiksi useasta CD-levystä kuten monet oopperat, jotka ovat pitkiä teoksia, tai äänitteet, joille on eri perustein kerätty monia äänityksiä niin paljon, etteivät ne mahdu yhdelle CD-levylle. Äänite ei siis ole sama asia kuin yksi CD-levy.

Kun on kysymys äänitteistä, musiikin tekijöistä mukaan tulevat myös esittäjät. Yhdellä äänitteellä voi olla yksi esittäjä tai useita esittäjiä. Sama esittäjä voi esittää kaikki äänitteen teokset tai sitten jokaisella teoksella on omat esittäjänsä, esimerkiksi solisti(t), kuoro, orkesteri ja kapellimestari. Jos äänitteellä on vaikkapa kymmenen teosta tai teoksen osaa ja kaikilla on omat esittäjänsä, sen luetteloimisessa on paljon suurempi työ kuin sellaisen julkaisun, joka sisältää vain yhden tekijän yhden teoksen. Musiikkiaineiston dokumentointi on suuritöistä, jos se halutaan tehdä kunnolla. Esimerkiksi yksi nuotti voi sisältää satoja eri teoksia.

Se, miten julkaisuun sisältyvät teokset on merkitty kirjaston tietokantaan, vaihtelee. Toisissa kirjastojärjestelmissä on käytössä osakohdeluettelointi, toisissa ei. Aina osakohteita ei tehdä, vaikka se olisi mahdollista. Julkaisun sisältö voidaan luetella huomautusalueella tai kappaleiden nimistä voidaan tehdä lisäkirjaus. Joskus osakohteet ja sisältötiedot puuttuvat kokonaan, esimerkiksi jos on kysymys vanhasta aineistosta, jota ei ole dokumentoitu kunnolla, tai jos on arvioitu, ettei sisältöä jostain syystä kannata avata.

Asiakkaan näkökulmasta musiikkiaineiston löytäminen hyllystä on vaikeaa juuri siksi, että julkaisut ovat musiikkiteosten kokoelmia: tietyn säveltäjän teokset eivät ole hyllyssä peräkkäin, vaan niitä voi löytyä monesta eri hyllystä, eivätkä ne välttämättä ole säveltäjän nimen kohdalla. Löytääkseen tietyn teoksen asiakkaan on pakko käyttää verkkokirjastoa tai kysyä kirjastonhoitajalta, hyllyjen selaileminen umpimähkään on toivotonta.

7. Mahdollisia hakuelementtejä on useita

Musiikkiaineistoa voi lähestyä monesta eri näkökulmasta ja sitä voi etsiä monella eri tavalla; ei ole yhtä ainutta oikeaa tapaa hakea. Asiakas kysyy tiettyä teosta tai dokumenttia usein eri tavalla kuin se löytyy kirjaston tietokannasta. Sama julkaisu on voitu dokumentoida eri tavalla eri kirjastoissa ja tietokannoissa.

Tekijät

Musiikin tekijöitä ovat säveltäjät, sanoittajat, esittäjät ja sovittajat ja muut musiikin tai musiikkijulkaisun tekemiseen jollakin tavalla vaikuttaneet, esimerkiksi toimittajat, kokoajat, opettajat, täydentäjät, äänittäjät ja tuottajat. Teoksen tekijä voi olla myös tuntematon tai tekijästä ei ole varmuutta. Taidemusiikissa säveltäjätietoja on jouduttu korjailemaan, kun tutkimus on paljastanut, että aiemmin teoksen säveltäjänä pidetty henkilö ei olekaan teoksen oikea säveltäjä. Silti suuri yleisö saattaa edelleen kysyä teosta ”väärän” tekijän nimellä. Myös julkaisuissa saattaa esiintyä vääriä tekijätietoja. Erityisesti populaarimusiikin julkaisujen tekijätiedot ovat usein epäluotettavia tai epätarkkoja: ei ole selvästi ilmaistu, mikä on kunkin henkilön rooli (säveltäjä vai sanoittaja) tai nimet on kirjoitettu väärin.

Yleisten kirjastojen luetteloista tekijähaulla voi yleensä löytää taidemusiikin säveltäjiä ja kaikkien musiikinlajien esittäjiä, sekä henkilöitä että yhteisöjä kuten yhtyeitä tai orkestereita. Populaarimusiikin säveltäjällä ei pysty hakemaan yhtä kattavasti: jotain voi löytyä, mutta hakutulos on suppea. Populaarimusiikissa korostuu esittäjän osuus, joten sitä kysytään yleensä esittäjän nimellä eikä säveltäjän nimellä. Populaarimusiikkikappaleista tallennetaan tietokantaan yleensä vain kappaleiden nimet ja esittäjät, jos on kysymys äänitteistä. Joskus nuotinkin tietoihin lisätään kappaleen nimen lisäksi esittäjän nimi, vaikka esittäjä ei olisi mitenkään osallistunut kappaleen säveltämiseen tai sanoittamiseen. Sanoittajan nimellä ei myöskään voi tehdä kattavaa hakua, sillä sanoittajan nimeä ei aina tallenneta tietokantaan. Jos julkaisussa korostetaan, että se sisältää juuri tietyn populaarimusiikin säveltäjän tai sanoittajan kappaleita, julkaisu kyllä löytyy myös säveltäjän tai sanoittajan nimellä kirjastojen luetteloista. Muuten luettelointitaso ja luettelointikäytännöt vaihtelevat eri kirjastoissa ja tietokannoissa. Esimerkiksi Yleisradion Fono.fi-tietokannassa on erittäin tarkat tiedot myös yksittäisistä kappaleista musiikinlajista riippumatta. Siksi se täydentää hyvin oman tietokannan tietoja. Siitä voi tarkistaa nopeasti vaikkapa samannimisten kappaleiden tekijätiedot.

Jazz-äänitteiden esityskokoonpanot ovat usein hyvin vaihtelevia: sama esittäjä esiintyy monella eri äänitteellä monen eri muusikon kanssa. Näillä kokoonpanoilla ei yleensä ole mitään vakiintunutta nimeä samalla tavalla kuin popissa tai rockissa. Usein jazz-yhtye on nimetty pääesittäjänsä mukaan, jolloin tämän esittäjän nimi tulee myös koko äänitteen päätekijäksi. Muut muusikot saattavat kuitenkin olla aivan yhtä tunnettuja ja tärkeitä. Siksi heidänkin nimistään pitäisi tehdä lisäkirjaus, jotta niitä voitaisiin hakea tekijähaulla kirjaston tietokannasta.

Jos esittäjien nimet on lueteltu äänitteen kuvailutiedoissa, niitä pitäisi voida hakea vapaasanahaulla. Esittäjiä koskeviin huomautuksiin merkitään myös soitinlyhenne tai taidemusiikissa soittimen suomenkielinen nimi, mikä kertoo tietysti enemmän kuin pelkkä ”esitt.”, joka voi tarkoittaa esimerkiksi soittamista tai laulamista.

Asiakas ei tavallisesti ole selvillä erilaisista luettelointikäytännöistä ja saattaa siksi vahingossa hakea liian tarkasti. Hän voi hakiessaan populaarimusiikin nuottia käyttää hakuehtona sekä säveltäjän että kappaleen nimeä, jolloin hakutulos voi olla nolla, vaikka pelkällä kappaleen nimellä olisi löytynyt useita nuotteja. Asiakkaalle voivat tuottaa hankaluuksia myös vaikeat vieraskieliset tekijänimet. Siksi olisi hyvä, että verkkokirjastossa olisi toimiva viittausjärjestelmä tai että hakuohjelma edes jollain tavalla opastaisi nimien kirjoittamisessa.

Musiikin tekijöiden nimet ovat usein hankalia myös henkilökunnalle. Usein ne poikkeavat tavanomaisesta ”Sukunimi, Etunimi” –mallista. Ne voivat muodostua esimerkiksi fraasista tai yhdestä sanasta ja ne voivat sisältää numeroita, pisteitä ja erikoismerkkejä. Joskus on epäselvää, onko kysymyksessä yksittäinen henkilö vai ryhmä eli yhteisötekijä. Tietyn tekijän nimestä voi olla olemassa useita eri muotoja. Hankaluuksia aiheuttavat myös esimerkiksi venäläiset ja kreikkalaiset nimet, jotka täytyy translitteroida tai transkriboida. Tällaisista hankalista tapauksista on koottu ohjeellinen lista kirjastoille, jotta samasta henkilöstä tai yhteisöstä käytettäisiin kirjastojen luetteloissa aina samaa nimimuotoa (Hankalat musiikkinimet). Vääristä nimimuodoista voidaan tehdä viittaus oikeaan muotoon, jolloin henkilö tai yhteisö löytyy molemmilla nimillä. Valitettavasti kirjastojärjestelmistä usein puuttuu kunnollinen auktoriteettitiedosto ja viittausjärjestelmä (Huumonen 2012, 55-57, 60). Sellainen on tällä hetkellä vain Voyager-kirjastoilla ja HelMet-kirjastossa.

On tärkeää, että kirjastoissa käytetään yhdenmukaisia nimimuotoja, sillä tietoja haetaan monesta eri tietokannasta ja luettelointitietoja poimitaan omaan tietokantaan toisista tietokannoista. Jos mitään nimimuotojen valvontaa ei ole, tietokanta ei pysy hallinnassa. Valitettavasti vääriä nimimuotoja ilmaantuu tietokantaan jatkuvasti, ja niitä täytyy korjata, jos ne huomataan. Myös uusien artistien ja yhtyeiden nimet ovat joskus kirjoitusasultaan vaihtelevia, ja eri vaihtoehdoista on valittava jokin muoto, jota kirjastoissa käytetään. Samanlaisia ongelmia aiheuttavat myös taidemusiikin orkestereiden ja kuorojen nimet, jotka julkaisuissa esiintyvät erikielisissä muodoissa. Musiikin tekijöiden nimissä ilmenee sovittavaa ja korjattavaa jatkuvasti. Kirjastot.fi-sivuston Luumu-ryhmän keskustelufoorumilla pohditaan musiikin luettelointiin ja sisällönkuvailuun liittyviä ongelmia. Siellä voi esittää pohdittavaksi esimerkiksi musiikin tekijöiden nimiin liittyviä ongelmia ja lukea valmiita ratkaisuja. Vaikeimmat tapaukset ratkaisee Luumu-ryhmä, joka koostuu musiikin luetteloinnin ja sisällönkuvailun ammattilaisista.

Myös samannimiset tekijät aiheuttavat hankaluuksia. Heidät pitäisi pystyä jollakin tavalla erottamaan toisistaan. Joskus nimen perään liitetään jokin erottava elementti, esimerkiksi vanh. tai nuor. tai syntymä- ja kuolinvuodet tai yhtyeen varhaisimman tunnetun levytyksen vuosi tai yhtyeen kotimaa. Hankalat musiikkinimet –ohjeluettelon käyttöohjeestalöytyy periaatteellisia ratkaisuesityksiä samannimisyyteen ja lukuisiin muihin nimiongelmiin.

Usein asiakas haluaisi löytää tietyn esittäjän omat julkaisut. Populaarimusiikissa järjestämällä tuloslista tekijän mukaan aakkosjärjestykseen pitäisi saada tietyn artistin julkaisut kätevästi peräkkäin, mutta taidemusiikissa tällainen järjestäminen ei aina ratkaise ongelmaa. Esimerkiksi Anne Sofie von Otter on levyttänyt ahkerasti soololevyjä, mutta hän on myös mukana monilla kokoelmaäänitteillä ja esimerkiksi oopperalevytyksissä, joissa on muitakin solisteja. Osa hänen levytyksistään sisältää monen eri säveltäjän teoksia, joten tällaisissa äänitteissä pääsanana on Otter, mutta jos äänitteellä on vain yhden säveltäjän teoksia, pääsanaksi tuleekin säveltäjän nimi. Siksi äänitteitä, joilla ainoana solistina on Otter, ei voi järjestää tuloslistalle peräkkäin, vaan hakijan on selailtava koko lista läpi, ja lista voi olla varsin pitkä.

Olisi tärkeää, että tekijän roolin eli funktion voisi hakuvaiheessa tarvittaessa valita, esimerkiksi hakeeko esittäjää Piazzolla vai säveltäjää Piazzolla. Jos roolia ei voi valita ollenkaan, tulosjoukon selaileminen voi uuvuttaa nopeasti. Esimerkiksi HelMet-verkkokirjaston perinteisessä aineistohaussa roolia ei tarvitse valita heti, vaan ensin voi hakea pelkällä tekijän nimellä, ja sen jälkeen tulee lista tekijän eri rooleista:

HelMet-verkkokirjaston perinteinen aineistohaku

Esimerkkitapauksessa kolme ensimmäistä roolia tarkoittavat oikeastaan samaa asiaa eri sanoin. Pelkkä esittäjärooli ei vielä kerro, laulaako esittäjä vai soittaako hän jotain instrumenttia.

Teosten eri nimimuodot

Musiikkiteosten nimet ovat usein vakiintumattomia: samasta teoksesta ei aina käytetä samaa nimeä. Musiikkiteoksella voi olla useita erilaisia nimimuotoja. Erilaisista nimimuodoista on tehtävä runsaasti nimekeviittauksia ja lisäkirjauksia, jos niiden halutaan löytyvän. Toimiva viittausjärjestelmä helpottaisi tätäkin työtä.

Myös nimiin sisältyvät välimerkit voivat aiheuttaa ongelmia teosten hakemisessa. Esimerkiksi hengellisissä lauluissa on käytetty runsaasti pilkkuja ja heittomerkkejä mitä yllättävimmissä paikoissa, joten hakija ei voi millään arvata, mihin kohtaan pilkku tai heittomerkki pitäisi kirjoittaa. Jotkut hakuohjelmat osaavat ohittaa automaattisesti tietyt merkit. Jo luettelointivaiheessa täytyy miettiä, miten laulujen nimet ja alkusanat tallennetaan tietokantaan, jotta ne ovat myöhemmin löydettävissä. Pelkkä mekaaninen laulujen nimien ja alkusanojen jäljentäminen tietokantaan ei riitä. Ihanteellisessa järjestelmässä sävellysten kaikenlaiset nimet ja niihin sisältyvät sanat ovat haettavissa ja tarvittaessa katkaistavissa ja sanojen järjestys on määriteltävissä. Ihanteellisessa järjestelmässä toimii myös täsmähaku, jolloin haun voi kohdistaa tarvittaessa vain tietyn merkkijonon sisältäviin teosten nimiin tai sanoihin, esimerkiksi voi hakea kappalettaEi.

Yhtenäistetyt nimekkeet

Taidemusiikin teoksista käytetään kirjastossa yhtenäistettyjä nimekkeitä (YMN = yhtenäistetty musiikkinimeke). Nimekkeiden yhtenäistämisellä pyritään siihen, että tietystä sävellyksestä käytetään kirjaston luettelossa aina samaa alkuperäistä nimeä, olipa julkaisussa millainen tai minkäkielinen nimi tahansa. Venäläisten säveltäjien teoksista, joilla on vakiintunut suomenkielinen nimi, käytetään kuitenkin tätä suomenkielistä nimeä.

Yhtenäistetty musiikkinimeke voi olla erottuva (esim. Die ZauberflöteFinlandia) tai yleisnimi, joka ilmaisee sävellystyypin ja jota käytetään aina monikkomuodossa (esim. sinfoniat, sonaatit, konsertot). Jotta teos erottuu muista samannimisistä teoksista, yleisnimeen lisätään täsmentäviä tietoja, esimerkiksi esityskokoonpano, järjestysnumero, opus- tai teosluettelonumero, sävellaji. Myös erisnimeen voidaan lisätä täsmentäviä tietoja kuten opus- tai teosluettelonumero.

Yhtenäistettyjen nimekkeiden muodostamisessa käytetään apuna säveltäjien teosluetteloita, hakuteoksia ja luettelointisääntöjä. Kaikkien säveltäjien teoksista ei ole olemassa kattavaa ja luotettavaa teosluetteloa. Toisaalta joidenkin säveltäjien tuotannosta on olemassa useita kilpailevia teosluetteloita.

Vaikka eri luetteloijilla olisi käytettävissään samat teosluettelot, he voivat silti muodostaa tietyn sävellyksen yhtenäistetyn nimekkeen toisistaan poikkeavalla tavalla. Lisäksi eri vaihtoehtojen miettimiseen kuluu kallista aikaa, mikä hidastaa muutenkin suuritöistä dokumentointia. Siksi Suomen musiikkikirjastoyhdistys on julkaissut musiikin luetteloijien ja tiedonhakijoiden avuksi yhtenäistettyjen nimekkeiden ohjeluetteloita, joissa on annettu valmis suositus tietyn teoksen nimeksi. Osa näistä ohjeluetteloista on verkkojulkaisuja. Yhtenäistetyt suosikkisävellykset –luetteloon (Poroila 2003) on koottu valikoiden ulkomaisten säveltäjien teosten yhtenäistettyjä nimekkeitä. Muut luettelot kattavat kaikki tietyn säveltäjän teokset. Joskus ohjeelliset yhtenäistetyt nimekkeet ovat niin mutkikkaita, että on vaikea ymmärtää, mihin luettelointiformaatin kenttiin mikin tieto pitäisi tallentaa. Musiikin luettelointi (tai valmiiden tietueiden poiminta omaan tietokantaan) ei missään tapauksessa ole (tai sen ei pitäisi olla) pelkkää julkaisun tietojen kopioimista kirjaston tietokantaan.

Musiikkiteosten hakeminen eri kirjastojen tietokannoista helpottuu, jos voi luottaa siihen, että niissä käytetään samoja yhtenäistettyjä nimekkeitä. Esimerkiksi Fono.fi-tietokannassa, joka perustuu Yleisradion tuottamiin luettelointitietoihin, on käytössä erilainen yhtenäistetty nimeke kuin kirjastojen tietokannoissa (esim. sinfonia, konsertto viululle, sonaatti pianolle, jousikvartetto, kvintetto). Internetissä mitään nimekkeiden standardointia ei valitettavasti esiinny.

Taidemusiikin yhtenäistetty nimeke on hankala käsite sellaiselle, joka ei tunne taidemusiikkia. Se on hankala käsite myös taidemusiikin harrastajalle, sillä hän ei ajattele teoksen nimeen liittyviä ongelmia, vaan hänelle tärkeintä on itse musiikki. Yhtenäistetty nimeke ei ole tavallista kieltä, vaan kirjastoammattilaisten käyttämää hakukieltä, joka on erittäin selkeä ja informatiivinen kieli ja hakuväline, mutta se ei ole suuren yleisön kieltä. Se on peräisin kortistojen ajalta, mutta toimii varsin hyvin myös tietokannoissa, jos sitä osaa käyttää. Ilman yhtenäistettyä nimekettä taidemusiikin hakeminen ja löytäminen kirjastojen tietokannoista olisi sattumanvaraista ja jopa mahdotonta, siis samanlaista kuin taidemusiikin etsiminen internetistä. Kirjastojärjestelmiä ja tietokantoja pitäisi kuitenkin kehittää nykyistä asiakasystävällisemmiksi ja sallia tavallisen kielen käyttö hakulauseissa. Tämä edellyttäisi hyviä viittaus- ja opastusjärjestelmiä.

Yhtenäistetylle nimekkeelle olisi tarvetta myös populaari- ja kansanmusiikissa esimerkiksi saman kappaleen erikielisten versioiden yhdistämiseksi, mutta yleisissä kirjastoissa sitä käytetään pääasiassa vain taidemusiikin teoksista. Ilmeisesti vainHelMet-tietokannassa on yhtenäistetty myös populaarimusiikin nimekkeitä.

Erikieliset nimet ja muut eri nimet

Populaari- ja kansanmusiikissa teosten nimiä ei yleensä ole yhtenäistetty. Jos etsii esimerkiksi kappaletta Kuolleet lehdet, pitää muistaa, että se voi löytyä myös nimillä Les feuilles mortes ja Autumn leavesIsontalon Antti ja Rannanjärvi –laulu voi löytyä myös nimillä Isotalon Antti & RannanjärviIsontalon AnttiIsoo-AnttiIsoo-Antti ja Rannanjärvi, mutta sitä ei pidä sekoittaa lauluun Iso Antti (tai Iso-Antti), joka on A. Aimon esittämä aivan eri laulu.

Jos etsii esimerkiksi nuottia johonkin populaarimusiikin kappaleeseen suomenkielisellä nimellä eikä nuottia löydy, kannattaa tarkistaa, onko kysymyksessä käännöskappale. Asian voi tarkistaa Violasta tai Fono.fi:stä tai mahdollisesti oman kirjaston paikalla olevasta äänitteestä, jos siinä on kunnollinen tekstilipuke ja jos se vielä on tallella. Jos kysymyksessä on käännöskappale, hakua kannattaa vielä jatkaa kappaleen alkuperäisellä nimellä tai muilla nimimuodoilla. 

Lempinimet ja muut lisänimet

Lempinimet ovat yleisiä erityisesti taidemusiikissa, sillä on paljon helpompi muistaa nimi Kuutamosonaatti kuin teoksen ”oikea” nimi: Sonaatit, piano, op27. Nro 2, cis-molli. Opusnumeron lisäksi pitäisi tietysti muistaa myös säveltäjän nimi eli Ludwig van Beethoven. Lempinimet ovat useimmiten jonkun muun kuin säveltäjän itsensä antamia.

Alkusanat ja kertosäe

Usein asiakas ei muista kappaleen varsinaista nimeä, mutta hän saattaa muistaa kappaleen sanoja tai hän saattaa luulla alkusanoja tai kertosäettä kappaleen nimeksi. Myös julkaisuissa jonkin laulun nimeksi on toisinaan laitettu alkusanat tai kertosäe.

Alkusanoilla voi yrittää etsiä nuotteja, lähinnä kotimaisia lauluja ja iskelmiä, ja joskus myös kertosäkeellä voi löytää jotain kirjastojen tietokannoista. Tässäkin on eroja kirjastojen välillä: tallennetaanko alkusanat vai ei. Alkusanojen pitäisi myös näkyä asiakkaalle. Jos alkusanat eivät näy, asiakas ei ehkä ymmärrä, miksi ohjelma tarjoaa juuri tuota kappaletta. Jos hakuun tärpännyt osakohde ei edes erotu millään tavalla muista, asiakas voi olla täysin ymmällään. Henkilökunta kyllä näkee kaikki tiedot, jotka tietokantaan on tallennettu, mutta jos osa kentistä näkyy vain MARC-näytöllä tai jollakin erikseen avattavalla tietyllä näytöllä, kokematon hakija ei aina huomaa valita oikeaa näyttöä tai ei aina ymmärrä tarkistaa, mitä tietueeseen on tallennettu. 

Kokonaisuuden osat

Musiikkiteokset muodostuvat usein osista, joilla voi jokaisella olla myös oma nimi. Jos teos on julkaisussa kokonaan, yksittäisten osien nimiä ei yleensä ole lueteltu kirjastojen luetteloissa. Jos haetaan teoksen osaa, täytyy siis muistaa, että osa sisältyy aina kokonaisuuteen, joten sitä täytyy etsiä myös kokonaisuuden nimellä. Esimerkiksi jos asiakas haluaa Griegin Aamutunnelman, täytyy tietää, että se on Peer Gyntin osa. Jos asiakkaan kysymää teosta ei tunnu löytyvän, kannattaa aina selvittää, onko kysymyksessä jonkin teoksen osa.

Toisaalta usein on tärkeää löytää julkaisu, jossa teos on varmasti kokonaan. Tämä aiheuttaa hankaluuksia, jos jokin teoksen osa on hyvin suosittu ja jos se on monessa julkaisussa. Tällöin tulosjoukko voi olla toivottoman laaja selailtavaksi. Oopperoiden kokonaislevytyksiä voi etsiä helpoimmin täsmällisen luokan avulla (78.351), koska soitinosilla (78.3511), aarioilla (78.3512) ja kuoro-osilla (78.3513) on omat luokkansa, mutta muuhun taidemusiikkiin tämä ratkaisu ei sovi. Joskus kokonaisen teoksen tietoihin on tallennettu huomautusalueelle sana ”kokonaisteos”, jota voi käyttää yhtenä hakuehtona, jos vapaasanahaku kohdistuu myös huomautuksiin. Aina tämäkään haku ei toimi luotettavasti.

Joskus voi olla hankalaa määritellä, mikä on kokonaisteos. Esimerkiksi Vivaldin Le quattro stagioni eli Vuodenajat (tai Neljä vuodenaikaa) koostuu neljästä kolmiosaisesta viulukonsertosta, ja tämä neljän konserton kokonaisuus kuuluu osana teokseen tai julkaisukokonaisuuteen Il cimento dell’armonia e dell’inventione, op8, jossa on kaikkiaan 12 viulukonserttoa.

Samannimisyys

Teosten samannimisyys on ongelmallista erityisesti populaarimusiikissa, kun kappaleista ei ole tallennettu tietokantaan muuta kuin kappaleen nimi. Alkusanojen avulla voidaan joskus erottaa samannimisiä kappaleita toisistaan, mutta tämä koskee yleensä vain kotimaisia nuotteja. Esimerkiksi Täällä Pohjantähden alla –nimisiä kappaleita on ainakin kolme erilaista. Samanniminen on myös Väinö Linnan romaani ja siitä tehty elokuva. Joitakin vuosia sitten oli suuressa suosiossa Lokki-niminen kappale, joka on venäläinen kansansävelmä. Hankaluuksia aiheutti se, että on olemassa toinenkin Lokki-niminen venäläinen kansansävelmä, joka on hyvin yleinen esimerkiksi laulukirjoissa. Ne on mahdollista erottaa alkusanojen perusteella.

Samannimisten vieraskielisten kappaleiden erottaminen toisistaan on myös hankalaa. On mahdotonta antaa nopeaa vastausta asiakkaalle, joka kysyy nuottia Bryan Adamsin kappaleeseen Heaven. Tietysti nuoteissa, jotka sisältävät juuri Bryan Adamsin kappaleita, on oikea kappale, sillä hänellä ei todennäköisesti ole kahta samannimista kappaletta. Hankaluuksia tulee, jos tällaista nuottia ei ole paikalla tai nuotti ei ole sellainen kuin asiakas haluaisi. Silloin pitää etsiä hyllystä paikalla olevat nuotit ja tarkistaa, onko kysymyksessä oikea kappale. Lähikirjastoissa saattaa olla nuotteja, jotka voivat sisältää oikean kappaleen, mutta asiasta voi varmistua vain soittamalla sinne ja pyytämällä, että joku käy katsomassa nuotista tekijän nimen. Muualla kuin kirjastossa verkkokirjastoa käyttävä asiakas on verkkokirjaston tietojen, sen käyttöliittymän ohjeitten ja oman tietämyksensä ja kokemuksensa varassa.

Taidemusiikissa on myös paljon samannimisiä teoksia, mutta ne on helpompi erottaa toisistaan, koska myös säveltäjän nimi on tallennettu tietokantaan teoksen nimen yhteyteen. Tosin asiakas ei aina tiedä säveltäjän nimeä, mutta hän voi tunnistaa vaikkapa oikean Ave Marian esimerkiksi kuuntelemalla. Tekijä-nimekehaut eivät toimi luotettavasti kaikissa kirjastojärjestelmissä, vaan hakutulokseen voi tulla etsityn teoksen sijasta jonkun toisen säveltäjän samanniminen teos, jos julkaisu sisältää molempien säveltäjien teoksia. Hyvässä kirjastojärjestelmässä myös tekijä-nimekehaut toimivat luotettavasti. 

Eri sanat samaan melodiaan tai eri melodia samoihin sanoihin

Joihinkin sävelmiin on olemassa useita erilaisia sanoituksia, esimerkiksi suomennoksia. Gracias a la vida on suomeksiElämälle kiitos, mutta myös Miten voin kyllin kiittää. Ruotsiksi se on Jag vill tacka livet. Asiakkaan tarpeesta riippuu, mitkä vaihtoehdot hänelle kelpaavat.

Moni säveltäjä on säveltänyt saman runon, joten laulujen sanat ovat samanlaiset, mutta melodiat eroavat toisistaan. Joskus myös laulujen nimet eroavat toisistaan, vaikka sanoitus on täsmälleen sama. Esimerkiksi Aleksis Kiven runo Laulu oravasta voi löytyä myös nimillä Oravan lauluOravaMakeasti oravainen tai Timon laulu. Eino Leinon Nocturne on innoittanut useita säveltäjiä. Se ei kuitenkaan ole ainut Nocturne-niminen sävellys, vaan niitä on muitakin.

Joskus saman laulun sanat ovat hieman erilaiset eri julkaisuissa tai jossakin julkaisussa on lauluun enemmän säkeistöjä kuin jossakin toisessa. Tätä asiaa ei voi selvittää muuta kuin tarkistamalla itse julkaisusta. Jos luetteloija on tarkka ja huomaa, että julkaisussa on esimerkiksi epätavallisen paljon säkeistöjä tietystä laulusta, hän voi tietysti tehdä asiasta huomautuksen teoksen tietoihin.

Muita hakuelementtejä

Asiasanat ja aihe

Musiikilla on oma asiasanasto MUSA/CILLA, joka on osa VESA-verkkosanastoa kuten myös Yleinen suomalainen asiasanasto eli YSA. MUSA/CILLA sisältyy myös kansalliseen ONKI-ontologiakirjastopalveluun. Musiikin asiasanaston uusin painettu versio on nimeltään Musiikin asiasanasto 2005. Kirjastoilla voi olla käytössä myös omia kirjastokohtaisia asiasanoja. Myös henkilöiden ja yhteisöjen nimet ja teosten nimet, esimerkiksi yhtenäistetyt nimekkeet, voivat olla asiasanoina.

YSA ja MUSA eivät ole täysin yhteneväisiä ratkaisuissaan. Esimerkiksi musiikin asiasanoituksessa ei käytetä YSA:n ohjeen mukaisia ammattinimikkeitä kuten pianistit, viulistit, kitaristit jne., vaan ne muodostetaan asiasanaketjuilla muusikot : piano, muusikot : viulu, muusikot : kitara jne.

Joissakin kirjastoissa asiasanoja ketjutetaan, joissakin ei. Esimerkiksi Fennicassa asiasanoja ei ketjuteta. Musiikkiaineistoa kuvailtaessa asiasanojen ketjuttaminen on välttämätöntä, jotta ne tulevat ymmärrettäviksi (esim. muusikot : viulu, konsertot : piano : Itävalta : 1770-luku, kvartetit : huilu : oboe : klarinetti : piano). Osakohdeluettelointi mahdollistaa myös sen, että jokainen julkaisuun sisältyvä teos voidaan asiasanoittaa erikseen. Esimerkiksi jos on kysymyksessä kirja, joka koostuu monen eri kirjoittajan artikkeleista, jokaisesta artikkelista voidaan tehdä osakohde, jolloin jokainen artikkeli on haettavissa kirjoittajan ja artikkelin otsikon mukaan. Tarvittaessa jokainen artikkeli voidaan myös asiasanoittaa erikseen, jolloin asiasanahaun pitäisi löytää juuri oikea artikkeli ja hakija näkee myös artikkelin nimen ja sen kirjoittajan nimen.

Musiikin asiasanastossa ovat vain tavallisimmat soittimien nimet, sillä niistä on oma ohjeluettelo Aidatrumpetista zimbalomiin, joka on olemassa verkkopalveluna. Se sisältää esimerkiksi runsaasti etnisten soittimien nimiä eri puolilta maailmaa suositeltavine nimimuotoineen ja selityksineen.

Kaikkea aineistoa ei aina ole asiasanoitettu. Esimerkiksi vanhin aineisto, joka on hankittu ennen atk-pohjaisten kirjastojärjestelmien aikaa, saattaa olla tietokannassa erittäin pelkistetysti dokumentoituna ja ilman asiasanoja.

Luokitus on myös hyvä apuväline aiheenmukaisessa haussa, mutta se on ammattilaisten apuväline. Luokalla voi helposti hakea laajoja aihealueita, mutta myös rajata hakuja. Sitä voi käyttää yhdessä asiasanojen ja muiden hakuehtojen kanssa.

Monesti asiakkaat etsivät tiettyyn aiheeseen liittyvää musiikkia, esimerkiksi vesiaiheista musiikkia tai vuodenaikoihin liittyvää musiikkia, tai musiikkia, jossa on tietty tunnelma, esimerkiksi iloista musiikkia. Yksittäisiä teoksia ei kirjastoissa asiasanoiteta näin tarkasti, mutta jos julkaisuun on koottu tiettyyn aiheeseen liittyvää musiikkia, aihe voidaan ilmaista asiasanoin (esim. musiikki : aiheet : vesi). Tiettyyn aiheeseen liittyviä lauluja voi etsiä myös laulujen nimien perusteella, mutta aina laulun nimestä ei voi päätellä, mikä laulun aihe on. Soitinmusiikissa sävellyksen nimi voi johdattaa ajatukset tiettyyn aiheeseen, mutta itse musiikki ei välttämättä kuvaile tai jäljittele aihetta suoraan. Jokin musiikki taas tuo mieleen jonkin aiheen, vaikka sävellyksen nimi ei mitenkään viittaa tuohon aiheeseen. Nämä kokemukset voivat olla hyvin yksilöllisiä ja henkilökohtaisia. Usein taidemusiikin teosten lempinimet ovat peräisin joltakin muulta kuin säveltäjältä itseltään. Joskus säveltäjällä on saattanut olla selvä ulkomusiikillinen ohjelma sävellyksensä taustalla, jolloin puhutaan ohjelmamusiikista. Esimerkiksi sinfoniset runot ovat ohjelmamusiikkia. Musiikkia voidaan kuunnella, kokea ja käyttää monella eri tavalla. Se voi herättää erilaisia mielikuvia ja tunnetiloja. Kun etsii asiakkaalle tunnelmaltaan tietynlaista musiikkia, täytyy tuntea musiikkia ja tietää, miltä se kuulostaa, jotta pystyy ehdottamaan asiakkaalle kuunneltavaa. Kun asiakas etsii tiettyyn aiheeseen liittyvää musiikkia tai musiikkia tiettyyn tarkoitukseen, hänelle yleensä riittää, että musiikki hänen korvissaan kuulostaa tarkoitukseen sopivalta.

Fono.fi-tietokannasta voi etsiä yksittäisiä teoksia ja kappaleita myös aiheen mukaan, vaikkapa kierrätykseen, perheväkivaltaan tai laihduttamiseen liittyviä lauluja. Musiikkia aiheesta –palvelun avulla voi etsiä tiettyyn aiheeseen liittyvää, pääasiassa instrumentaalista taidemusiikkia. 

Kieli

Musiikkijulkaisun kielenä pidetään musiikkiteoksen tekstin kieltä. Esimerkiksi Vladimir Vysotskin CD-levy Le vol arrêté on julkaistu Ranskassa, joten äänitteen tiedot kuten laulujen nimet ovat julkaisussa ranskaksi. Laulujen esityskieli on kuitenkin venäjä, joten julkaisun kieleksi tulee venäjä.

Musiikkijulkaisut ovat usein monikielisiä: samassa nuotissa voi olla suomenkielisiä, ruotsinkielisiä, englanninkielisiä ja ranskankielisiä lauluja tai joihinkin lauluihin voi olla sekä suomen- että englanninkieliset sanat. Samoin samalla äänitteellä voi olla eri kielillä laulettuja lauluja. Asiakkaalle on tärkeää tietää, minkäkieliset sanat julkaisussa on tiettyyn lauluun tai millä kielellä laulu esitetään vai onko sanoja ollenkaan tai onko kysymyksessä instrumentaaliesitys.

Osakohdeluettelointi antaa mahdollisuuden merkitä jokaisen julkaisuun sisältyvän teoksen kieli tarkasti, jolloin haun kielirajauksen pitäisi toimia oikein. Esimerkiksi jos lauluun on nuotissa sekä suomen- että englanninkieliset sanat, osakohteen kieliksi laitetaan sekä suomi että englanti. Myös osakohteiden kielimerkintöjen pitäisi näkyä asiakkaalle. Jos kaikki julkaisun kielet on lueteltu vain emossa (esim. suomi, ruotsi, englanti), mutta kaikki julkaisuun sisältyvät teokset eivät ole julkaisussa kaikilla näillä kielillä, haku kielellä voi tuottaa vääriä tuloksia, samoin, jos emon kielikoodina on mul eli monikielinen eikä osakohteissa ole kielikoodeja.

Kun haetaan johonkin lauluun sanoja eri kielillä, kielirajaus ei yleensä toimi luotettavasti. Tavallisesti on selvitettävä eri tiedonlähteiden avulla, mikä on laulun nimi kyseisellä kielellä, ja haettava tällä nimellä.  Fono.fi-tietokanta on hyvä apuväline erikielisten nimien selvittämisessä.

Myös teokset, jotka on julkaistu ilman sanoja tai joihin ei kuulu sanoja, pitäisi jotenkin voida erottaa teoksista, joissa on sanat. Eri kirjastoissa ja kirjastojärjestelmissä on tähän käytössä monenlaisia merkitsemistapoja (esim. non, und tai tyhjä kenttä). MARC21-formaatissa on oma koodi zxx (= ei kielellistä sisältöä) soitinmusiikille ja muulle sanattomalle ääntelylle. Esimerkiksi HelMet-verkkokirjastossa tätä koodia voi käyttää yhtenä hakuehtona (l:zxx) ja asiakkaalle se näkyy teostiedoissa selkeästi sanana soitinmusiikki.

Haku kielellä toimisi täysin luotettavasti vain, jos kaikkien kappaleiden nimet olisi yhtenäistetty ja jos kielikoodit tai se, ettei sanoja ole, merkittäisiin aina erikseen jokaisen kappaleen tietoihin.

Esityskokoonpano

Esityskokoonpano liittyy läheisesti myös kieleen, sillä hyvin usein ongelmana on erottaa lauletut ja instrumentaaliesitykset toisistaan. MARC21-formaatin zxx-koodi antaa tältä osin mahdollisuuden tarkkaan dokumentointiin. Taidemusiikissa esityskokoonpano voi joissakin tapauksissa ilmetä teoksen yhtenäistetystä nimekkeestä.

Asiasanoilla voidaan jossain määrin ilmaista esityskokoonpano, mutta ei aivan ongelmattomasti. Jos esimerkiksi sonaatti viululle ja pianolle asiasanoitetaan ”sonaatit : viulu : piano”, haulla ”sonaatit piano” löytyvät myös viulusonaatit ja kaikki muutkin sonaatit, joissa yhtenä soittimena on piano, jos hakua ei voi rajata ei-ehdolla.

Joskus kysytään nuotteja tietylle kokoonpanolle, esimerkiksi kahdelle viululle ja sellolle tai huilulle, oboelle, klarinetille ja pianolle. Tällaiset nuotit voidaan asiasanoittaa tarkasti esityskokoonpanon mukaan (”triot : viulu (2), sello”, ”kvartetit : huilu : oboe : klarinetti : piano”). Joskus nuotissa on annettu monia eri vaihtoehtoja esityskokoonpanoksi tai nuotti voi soveltua myös muulle kuin ehdotetulle esityskokoonpanolle.

Taidemusiikissa luokitusta voi käyttää apuna haussa, kun etsitään tiettyä esityskokoonpanoa. Viihdemusiikissa instrumentaalisella viihdemusiikilla on oma luokka (78.8931), mutta se koskee vain pientä osaa populaarimusiikista.

Yhdellä äänitteellä voi olla monenlaisia esityksiä eri kokoonpanoilla. Osakohdeluettelointi mahdollistaa myös tietyn teoksen tarkan esityskokoonpanon kuvailun. Jos haluaa varmistua tietyn teoksen esityskokoonpanosta, on tutkittava tarkasti julkaisun luettelointitietoja ja tietysti itse julkaisua, jos se on paikalla. Valitettavasti luettelointitiedot voivat olla varsin vähäiset (esim. pelkkä ”esitt.” tekijän funktiona) tai epäselvät (esim. populaarimusiikissa soittimien nimistä käytetytlyhenteet), joten eri tietokantojen tietoja kannattaa vertailla. Äänitteen kuunteleminen ja nuotin tutkiminen selvittää asian, tosin nuotin tutkiminen vaatii nuotinlukutaitoa joko kirjastonhoitajalta tai asiakkaalta.

Vaikka haku esityskokoonpanolla ei täysin onnistuisikaan, pitäisi esityskokoonpanon edes näkyä selkeästi julkaisun tai teoksen tiedoissa. 

Vuosiluvut

Samoja musiikkiteoksia tai niiden eri versioita julkaistaan yhä uudestaan eri formaateissa. Uunituore CD-levy voi sisältää vanhoja äänityksiä, jotka on aiemmin julkaistu eri yhteyksissä. Sama esittäjä on voinut äänittää saman teoksen monta kertaa eri aikoina. Voi olla vaikeaa päätellä, mitä julkaisuissa esiintyvät erilaiset vuosiluvut tarkoittavat. Toisaalta vuosiluvut voivat kokonaan puuttua.

Nuotin ja äänitteen julkaisuvuoden lisäksi asiakasta kiinnostaa todennäköisesti myös tieto äänityksen ajasta ja paikasta, esim. onko esitys tallennettu konsertista vai ei. Asiakas etsii joskus tiettyyn aikaan liittyvää musiikkia, esim. 1950-luvun musiikkia. Aikaan liittyviä asioita voidaan ilmaista myös asiasanoilla. Populaarimusiikissa ajan lisämääre asiasanana (esim. 1950-luku) viittaa esityksen äänitys- tai julkaisuvuoteen, taidemusiikissa sävellysaikaan. Parhaiten eri vuosilukujen merkitys selviää, jos niistä tehdään selväkieliset huomautukset.

Sävellaji ja kansikuva

Hyvin usein haetaan nuotteja johonkin sävellykseen sävellajin perusteella. Asiakas voi nimetä tietyn sävellajin tai hän voi haluta nuotin korkealle äänelle, keskiäänelle tai matalalle äänelle. Valitettavasti laulujen sävellajia ei näe mistään muualta kuin itse nuotista katsomalla. Taidemusiikissa, jossa ei käytetä sointumerkkejä, laulun sävellaji tai korkeus katsotaan nuotin etumerkinnästä ja ensimmäisestä (ja viimeisestä) sävelestä. Tällaisiin kysymyksiin vastaaminen vaatii nuotinlukutaitoa ja musiikinteorian tuntemusta.

Usein asiakas muistaa julkaisun kansikuvan, mutta ei sen nimeä tai hän muistaa nimen väärin. Myös kuva sävellyksen nuotinnoksen alusta olisi avuksi, sillä silloin jokainen voisi tarvittaessa nähdä etumerkinnän, tahtilajin ja alkusanat ja lisäksi päätellä vaikeustason. 

Kustantaja ja tuotetunnus

Musiikkijulkaisuilla on erilaisia standardinumerointeja. Kirjoilla on ISBN-numerot ja samoin joillakin nuoteilla. Joillakin nuoteilla on myös ISMN-numero, mutta vanhimmilla nuoteilla on yleensä vain kustantajan tuotenumero ja/tai painolaatan numero.

Äänitteillä on yleensä vain kustantajan tuotekoodi, joka voi olla hyvin erilainen eri kustantajilla. Joskus samalla kustantajalla on useita eri levymerkkejä. Joillakin äänitteisiin liittyvillä kappaleilla on omat ISRC-koodinsa (International Standard Recording Code), mutta nämä koodit eivät ole osoittautuneet tärkeiksi kirjastojen näkökulmasta.

Asiakkaat kysyvät joskus tietyn kustantajan nuotteja tai tietyn levymerkin äänitteitä, mutta todella harvoin kysytään äänitettä tuotetunnuksella. Tuotetunnus on kuitenkin tärkeä, jos asiakas tai kirjasto haluaa ostaa tietyn äänitteen. Sen avulla voi myös tunnistaa eri tavalla luetteloidut äänitteet samoiksi. Nuotteja ostettaessa on tärkeää tietää kustantaja.

8. Musiikin sanallinen kuvailu on hankalaa

Musiikkia on vaikea kysyä ja etsiä, jos ei tiedä tekijöiden ja teosten nimiä eikä tunnista soittimia tai musiikin lajeja tai tyylejä. Hyvin usein teosten ja tekijöiden nimet muistetaan vain suunnilleen oikein. Usein asiakas on kuullut esimerkiksi radiosta jonkin teoksen ja sen säveltäjän nimen ja on sitten kuulemansa perusteella muodostanut jonkinlaisen järkeväntuntuisen nimen, jotta voisi löytää teoksen uudelleen. Usein juuri taidemusiikki on hankalaa kysyä ja etsiä, koska sen käsitteet ja nimitykset ovat vieraita monille ihmisille, jotka kyllä nauttivat itse musiikista. Taidemusiikki voi olla vierasta myös kirjaston työntekijöille. Jos asiakkaat huomaavat tämän, musiikin ammattilaiset voivat ajatella, että kirjastossa ei tiedetä mitään, ja itsekin taidemusiikkia huonosti tuntevat asiakkaat voivat saada vääriä vastauksia tai eivät saa mitään, koska eivät osaa kuvailla tarpeitaan sanallisesti ”oikein”.

Soitinmusiikki tai vieraalla kielellä laulettu musiikki voivat osoittautua erityisen hankalasti tunnistettaviksi, koska niissä ei sanoista ole apua. Muuten sanoista voi saada jonkin johtolangan, mutta nekään eivät aina auta, esimerkiksi jos sanoja muistetaan vain pätkä laulun keskeltä ja nekin vain suurin piirtein.

Kun asiakkaan antamat tiedot ovat puutteellisia ja jollakin tavalla virheellisiä, haku ei onnistu, jos näitä tietoja ei täydennetä tai korjata. Aina puutteita tai virheitä ei huomata, jolloin asiakas voi saada ”väärän” vastauksen. Puutteiden ja virheiden huomaaminen vaatii ammattitaitoa, erityisesti laajaa musiikin tuntemusta. Juuri näihin kysymyksiin vastaamisessa kirjasto voi osoittaa vahvuutensa, mutta vain, jos musiikin tietopalvelussa on asiantuntevaa henkilökuntaa. Oikeastaan kysymys ei ole vain asiakkaan kysymykseen vastaamisesta, vaan tarkoituksena on auttaa asiakasta ratkaisemaan musiikkiin liittyvä ongelma. Hyvä tiedonhakija ei ajattele, että asiakkaan pitää antaa oikeat lähtötiedot, vaan hän yrittää asiakkaan kanssa yhdessä selvittää, mitä asiakas oikeastaan haluaa.

Usein ainut keino selvittää, mitä asiakas todella hakee, on musiikin tunnistaminen kuuntelemalla tai nuottikuvan perusteella. Tällöin joko asiakas tai kirjastonhoitaja voi joutua hyräilemään tai laulamaan tai viheltämään tai soittamaan esimerkiksi pianoa. Joskus musiikista puhuminen tai musiikin sanallinen kuvailu on aivan turhaa tai voi johtaa täysin harhateille, joten jos on mahdollista tunnistaa teos itse musiikin avulla, tätä keinoa kannattaa ehdottomasti käyttää.

Musiikkikirjastotyö on yhteistyötä. Työtovereilta kannattaa aina pyytää apua, jos jotain ei tunnu löytyvän tai jos pitää tunnistaa jokin teos. Musiikki on niin laaja aihealue, että kukaan ei voi hallita koko aluetta, vaan jokaisella on omat musiikilliset osaamisalueensa ja kokemuksensa. Kun nämä yhdistetään kollektiiviseksi muistiksi, päästään parempiin tuloksiin kuin yhden ihmisen muistin varassa. Kollegoilta voi saada apua myös valtakunnallisesti kirjastot.fi-sivustontietolistan kautta.

9. Millainen on hyvä verkkokirjasto musiikin näkökulmasta?

Keväällä 2011 musiikkikirjastojen neuvottelukokouksessa Tampereella keskusteltiin mm. verkkokirjastoista ja erityisestiPIKI-verkkokirjaston uudesta versiosta, joka oli osoittautunut puutteelliseksi ja toimimattomaksi varsinkin musiikin tiedonhaussa. Neuvottelukokouksessa tuli esille ajatus kirjastojen yhteisestä vaatimuslistasta, jossa määriteltäisiin, mitkä tiedot musiikkiaineistosta kirjaston käyttäjän pitää nähdä verkkokirjastossa ja mitä pitää voida hakea.

Kirjastojärjestelmät suunnitellaan ensisijaisesti kirja-aineiston ja monografioiden näkökulmasta ottamatta huomioon kaikkia musiikin ja musiikkiaineiston erityispiirteitä, vaikka hyvin suuri osa yleisten kirjastojen aineistotietokantojen tietueista liittyy musiikkiaineistoon. Ongelmia tiedonhaussa voivat aiheuttaa myös hankalat hakuliittymät ja ohjeet (tai niiden puute), tietueiden konvertointi formaatista toiseen, itse formaatti ja kirjastojen erilaiset luettelointikäytännöt. Kaikista ongelmista ei siis voi syyttää pelkästään kirjastojärjestelmiä ja verkkokirjastoja. Eri verkkokirjastojen toimivuutta ei voi vertailla luotettavasti ilman, että tietää, mitä aineistoa niissä on ja miten se on luetteloitu. Uusista verkkokirjastoista näyttää kuitenkin puuttuvan monia sellaisia ominaisuuksia, jotka mahdollistavat tarkan ja luotettavan tiedonhaun (Huumonen 2012, 33-34, 59-60).

Verkkokirjastoja käyttävät kuntalaiset, kansalaiset ja kirjastoalan ammattilaiset eri kirjastoissa. Jos aineisto ei löydy verkkokirjastosta, käyttäjä ajattelee, ettei sitä ole kirjastossa tai ettei hän osaa hakea oikein. Jos hän käyttää verkkokirjastoa jossain muualla kuin kirjastossa, hän on käyttöliittymän ohjeitten ja oman tietämyksensä ja kokemuksensa varassa. Huonot käyttökokemukset eivät motivoi käyttämään uudestaan. Aineisto etsitään ja hankitaan sieltä, mistä se vaivattomimmin saadaan. Yhteiseen käyttöön hankittu ja dokumentoitu aineisto voi jäädä hyödyntämättä.

Kirjastot.fi-sivuston musiikkikirjastojen keskustelupalstalla julkaistiin 21.04.2011 otsikolla Musiikkikirjastojen kansallinen puuteluettelo kokoamani alustava lista hyvän verkkokirjaston ominaisuuksista. Tähän listaan tuli joitakin kommentteja. Olen tämän keskustelun perusteella muokannut vähimmäisvaatimuslistan:

Mitkä tiedot musiikkiaineistosta asiakkaan pitää nähdä verkkokirjastossa ja mitä pitää voida hakea?

Yleistä

Kaiken käyttäjälle tarjottavan informaation tulee olla esillä selkeästi ja ymmärrettävästi. Asiakkaan pitää nähdä selvästi korostettuna ne tiedot, joihin haku on tärpännyt. Myös aineiston saatavuustietojen tulee näkyä selkeästi.

Virheilmoitusten ja muiden viestien pitää olla kielellä, jota asiakkaat ymmärtävät.

Kaikkia erikoismerkkejä sisältäviä kirjaimia (esim. š, ž yms.) on voitava hakea myös ilman erikoismerkkejä ja niiden pitää näkyä oikein. Myös muita esim. tekijöiden nimiin sisältyviä merkkejä ja numeroita on voitava hakea.

Tekijä-nimekehakujen ja muidenkin hakujen on toimittava luotettavasti. Jos on käytössä osakohdeluettelointi, hakujen pitää kohdistua sekä emojulkaisuihin että osakohteisiin. Haun pitää kohdistua myös saman kentän toistumiin.

On voitava tarvittaessa hakea yhtä sanaa tai fraasia täsmällisesti.

Julkaisujen tietojen pitää näkyä oikein hakutuloslistalla ja teostiedoissa.

Hakutulosta on voitava järjestää tai lajitella esim. julkaisuvuoden mukaan ja tekijän ja nimekkeen mukaan aakkosjärjestykseen. Tekijän mukaan lajiteltaessa saman päätekijän nimekkeiden on järjestyttävä listalle aakkosjärjestykseen. Ohjelman on osattava ohittaa nimekkeen alussa oleva artikkeli, mutta ei muita samanalkuisia sanoja.

Julkaisun hyllypaikan (signumin) pitää näkyä oikein.

Tarvitaan täydellinen korttinäyttö tai luettelotietue ja MARC-näyttö, jonka saa tarvittaessa näkyviin. Olennaista tietoa ei saa piilottaa. Käyttäjän on voitava arvioida, mikä julkaisu on paras hänen tarpeeseensa.

Kaikkea tallennettua tietoa on voitava hakea vapaasanahaulla. Vapaasanahaun lisäksi pitää olla mahdollisuus myöstarkkaan hakuun. On voitava valita, hakeeko esim. tekijää, nimekettä, asiasanaa, kustantajaa, luokkaa, standardinumeroa, julkaisuvuotta tms. On voitava hakea esim. useaa tekijää samalla haulla. Kun hakuruutuun kirjoittaa jotain, ohjelman on tarjottava vihjeitä (esim. ennakoivaa hakua). Hakua on voitava tarvittaessa rajata aineistolajilla ja kielellä.

Aineistolajeista tarvitaan yhtenäinen kansallinen ratkaisu. Aineistolajin pitää näkyä selvästi, myös osakohteen aineistolajin, jos on käytössä osakohdeluettelointi.

Kielivalikon pitää olla kattava, ja sen järjestyksen pitää olla looginen. Varsinaisen julkaisukielen pitää näkyä selväkielisenä emossa ja osakohteessa, jos on käytössä osakohdeluettelointi, esim. laulunuotin sanoituksen kieli kentästä 041a ja lauluesityksen kieli kentästä 041d. Jos kieltä ei ole, sekin pitää näyttää ja esim. instrumentaalista musiikkia pitäisi voida hakea. Jos haku tärppää osakohteeseen, kieli tulisi hakea ensisijaisesti osakohteesta ja vasta, jos osakohteessa ei ole tietoa kielestä, emojulkaisusta.

Tekijähaku

Kaikkien tekijätietojen pitää näkyä, ja kaikkia tekijöitä, niin henkilö- kuin yhteisötekijöitäkin, on voitava hakea, olivatpa ne pääkirjauksia tai lisäkirjauksia tai viittauksia (kentät 100, 110, 700, 710, 900, 910). Pääkirjauksena olevan tekijän on erotuttava näytöissä selkeästi muista tekijöistä. Tekijöiden funktioiden pitää näkyä, ja niitä pitää voida käyttää haussa. Viittausten pitää näkyä ja ymmärrettävässä muodossa.

Nimekehaku

Nimekehaun pitää kohdistua ainakin nimeke- ja vastuullisuusmerkintöihin (245), joihin sisältyy esim. teoksen osan numero ja nimi (245n, 245p), muihin nimekkeisiin (246, 740), yhtenäistettyihin nimekkeisiin (130, 240), laulujen alkusanoihin (031t), sarjamerkintöihin (490, 830), tietoihin edeltäjistä, seuraajista ja supplementti/erikoisnumeroista (780, 785, 770) sekä nimekeviittauksiin (940). Koko yhtenäistetyn nimekkeen (240) pitää näkyä selvästi, ja kaikkien sen osien pitää olla sekä vapaasana- että nimekehaulla haettavissa. Myös kaikkien muiden nimekkeiden, laulujen alkusanojen ja nimekeviittausten pitää näkyä.

Asiasanahaku

Asiasanahaun pitää kohdistua henkilöiden ja yhteisöjen nimiin (600, 610), teoksen nimeen asiasanana (600t), yhtenäistettyyn nimekkeeseen asiasanana (630), kontrolloitujen asiasanastojen asiasanoihin (650) ja kontrolloimattomiin asiasanoihin (653). Jos asiasanat on ketjutettu, niiden pitää näkyä ketjuna; ketjun osia pitää voida hakea erillisinä asiasanoina tai missä järjestyksessä tahansa. Kaikkien asiasanojen pitää näkyä, myös osakohteiden asiasanojen.

Muut kentät

ISBN- ja ISSN-numeroiden (020, 022) ja muiden standarditunnusten (024) on oltava näkyvissä (emojulkaisussa) ja haettavissa, samoin julkaisijan tunnuksen (028).

Painostietojen (250), julkaisutietojen (260) ja ulkoasutietojen (300a, b, c, e) pitää näkyä ja olla haettavissa.

YKL-luokan (084) pitää näkyä ja olla haettavissa, myös saman kentän toistumien eli luokkaviittausten.

Huomautusten pitää näkyä ja olla haettavissa, erityisesti seuraavien: yleinen huomautus (500), huomautus sisällöstä (505), huomautus käyttörajoituksista (506), esittäjähuomautus (511), äänitys- ja kuvausaika ja äänitys- ja kuvauspaikka (518), huomautus alkuperäisversiosta (534), huomautus järjestelmävaatimuksista (538) ja huomautus kielistä (546).

Esityskokoonpanon (382) pitää olla näkyvissä ja haettavissa.

Viittaukset tai auktoriteettitietokanta

Hyvässä käyttöliittymässä on taustalla auktoriteettitietokanta ja sen pohjalta toimiva, käyttäjää ohjaava viittausjärjestelmä. Jos erillistä auktoriteettitietokantaa ei ole, on vähintään pystyttävä tekemään viittauksia henkilönnimistä (900), yhteisönnimistä (910) ja nimekkeistä (940). Viittausten pitää näkyä selkeästi ja ymmärrettävästi. Tekijä- ja asiasanahakujen pitää kohdistua myös viittauksiin henkilön- ja yhteisönnimistä ja nimekehaun pitää kohdistua myös nimekeviittauksiin.

Lähteet

Aidatrumpetista zimbalomiin : ohjeluettelo soittimien nimistä: www.kirjastot.fi/musiikki/soitinnimet

Fono.fi: www.fono.fi

Frank-monihaku: monihaku.kirjastot.fi/

Funktiomerkinnät musiikin dokumentoinnissa: www.kirjastot.fi/fi-FI/musiikki/luumu-ryhma/funktiomerkinnat

Hankalat musiikkinimet: www.kirjastot.fi/fi-FI/musiikki/hankalatmusiikkinimet

HelMet-verkkokirjasto: www.helmet.fi

HelMet-verkkokirjaston perinteinen aineistohaku: luettelo.helmet.fi/search*fin/X

Huumonen, Juhana (2012). Kirjastojärjestelmien asiakaskäyttöliittymien hakuominaisuudet musiikkiaineiston tiedonhaussa. Opinnäytetyö. Kirjasto- ja tietopalvelualan koulutusohjelma. Oulun seudun ammattikorkeakoulu.

Kurki, Minna (2006). Laulut yllyttivät hutuja kansanmurhaan : laulaja Simon Bikindi vastaa kansanmurhasyytteisiin sotarikostuomioistuimessa. Aamulehti 17.09.2006.

Luumu-ryhmä: www.kirjastot.fi/fi-FI/musiikki/luumu-ryhma

MARC 21 yhtenäisformaatit: www.kansalliskirjasto.fi/extra/marc21

MUSA/CILLA (Musiikin asiasanasto): vesa.lib.helsinki.fi

MusicHound world (2000). The essential album guide. Farmington Hills, Visible Ink.

Musiikin asiasanasto 2005 (2005). Helsinki, BTJ Kirjastopalvelu.

Musiikkia aiheesta: www.kirjastot.fi/musiikkia_aiheesta

Musiikkikirjastojen kansallinen puuteluettelo: www.kirjastot.fi/fi-fi/foorumit/thread.aspx?threadId=35904365-5270-4d62-bace-1dbf83452634&so=0&se=0&p=1

ONKI-ontologiakirjastopalvelu: onki.fi/fi

Poroila, Heikki (2000): Säveltäjien teosluetteloita suomalaisissa kirjastoissa. Saatavissa:www.kaapeli.fi/~musakir/Verzeichnis/teosluettelot.html

Poroila, Heikki (2006). Tekijänoikeus ja kirjastot tietoverkkojen maailmassa. Helsinki, BTJ Kirjastopalvelu.

Poroila, Heikki (2003). Yhtenäistetyt suosikkisävellykset : teosten yhtenäistettyjen nimekkeiden ohjeluettelo. Helsinki, Suomen musiikkikirjastoyhdistys

Soitinlyhenteet populaarimusiikissa: www.kirjastot.fi/fi-FI/musiikki/luumu-ryhma/soitinlyhenteet

Viola : Suomen kansallisdiskografia: viola.linneanet.fi

Yhtenäistettyjen nimekkeiden ohjeluettelot: www.kirjastot.fi/fi-FI/musiikki/yhtenaistetyt

YKL (Yleisten kirjastojen luokitusjärjestelmä): ykl.kirjastot.fi

Yleisnimet : yhtenäistetyissä musiikkinimekkeissä käytettävät yleisnimet: www.kirjastot.fi/fi-FI/musiikki/luumu-ryhma/yhtenaistetyissa-musiikkinimekkeissa-kaytettavat-yleisnimet

YSA (Yleinen suomalainen asiasanasto): vesa.lib.helsinki.fi