Hipit kunniaan! (8.4.2005)

The Mamas & The Papas

 

The Mamas & The Papas: Complete Anthology. - Universal Music, p2004. - 4 CD-levyä kotelossa ja esiteliite (68 euroa)

Harvalla bändillä on näin lyhyen uran perusteella paikka popmusiikin legendojen joukossa, mutta 1960-luvun kiihkeinä vuosina sattui kaikenlaista. The Mamas & The Papas -yhtye toimi runsaat kaksi vuotta, julkaisi neljä omaa albumia ja viidennen levy-yhtiön pakottamana (People like us). Tähän rupeamaan mahtuu muutamia järisyttäviä hittejä (California dreamin', Monday Monday, I saw her again, Look through my window), paljon hyvää laulantaa ja nopea hajoaminen.

Tähän julkaisuun on koottu yhtyeen koko tuotanto maustettuna melko tarpeettomilla poiminnoilla soololevyiltä ja vastaavilta. Musiikille ei ilmeisesti ole tehty mitään radikaalia, ei ainakaan stereokuvalle, joka on varsinkin alkuvaiheen kappaleissa lievästi sanottuna erikoinen (monessa tapauksessa karmea ainakin kuulokkeilla kuunneltuna). Koska yhtyeen tuotanto on ollut jatkuvasti melko hyvin saatavana ja varsinkin erilaisia hittikokoelmia on julkaistu tasaiseen tahtiin, ei tätä boksia voikaan pitää musiikillisesti minään välttämättömyytenä.

Esiteliite tarjoaa kuitenkin taustatietoja, Michelle Phillipsin viisaat jälkisanat ja täydellisen diskografian. Kun yhtyeestä on hengissä enää puolet (Cass Elliot kuoli jo 1974 sydänkohtaukseen ja John Phillips samoihin vaivoihin 2001), ei yhtyeen tarvinnut koskaan yrittää come back -konsertteja tai muuta vastaavaa. Ei olisi kannattanutkaan, sillä yhtyeen viehätys lepää John Phillipsin nerokkaiden poplaulujen lisäksi hyvin pitkälle ajan hengessä.

Mamas & Papas esitti poppia ja viihdettä omaperäisellä tavalla, joka yhdisti beatlesmaisen stemmalaulun periamerikkalaiseen viihde- ja musikaaliperinteeseen 1960-luvun loppupuolen hippiliikkeen kuorrutuksella. Ei nimittäin ollut tavallista tuohon aikaan, että sama combo laulaa sekä poppia että Richard Rodgersia. Sovitukset olivatkin se avain, jolla John Phillipsin ja viihdesäveltäjien musiikki muokkautui Mamas & Papas -soundiksi. Mikään aikakauden bändi ei edes yrittänyt matkia tuota soundia (Crosby, Stills & Nash liikkui kyllä stemmalaulun alueella, mutta selkeämmin pop-rockin ja kantrin puolella).

Kuulun itse siihen joukkoon, joka eli herkkää nuoruuttaan myös tämän musiikin tahdissa. Rehellisyyden nimessä on kuitenkin todettava, että älyttömän hienojen laulujen lisäksi bändi levytti myös paljon melko yhdentekeviä kappaleita, minkä tällaiselta kokonaislevytykseltä voi nopeasti todeta. On myös sanottava suoraan, että kiusallisen usein musiikissa on epäpuhtautta, jollaista ei nykypäivänä laitettaisi ulos edes Dannyn laulamana. Ehkä koko asia täytyy laittaa suvaitsevan hippiajattelun piikkin?

Julkaisu sopii parhaiten kirjastoihin, joilla ei originaalilevyjä juuri ole. Jos kaikki alkuperäiset löytyvät CD-muodossa, suosittelen lähinnä isompiin kokoelmiin täydellisyyden nimissä.

Heikki Poroila