Lanu-neuvoston lausunnot ja esitykset

Vetoomus helppolukuisten nuortenkirjojen puolesta

Arvoisa nuortenkirjojen kustantaja! 

Suomen yleisissä kirjastoissa tehdään monipuolisesti töitä kaikkien ikäryhmien lukemisen edistämiseksi. Erityisesti lasten- ja nuorten osastoilla lukemaan innostaminen koetaan tärkeäksi ja siihen panostetaan. Sitä tehdään usein yhteistyössä koulujen kanssa, mutta myös somessa, yksilövalmennuksena tai epävirallisemmin hyllyjen välissä.

Viime vuosien laskevat tulokset erilaisissa lukututkimuksissa huolettavat ja näkyvät silti myös kirjastoissa. Erityisesti nuorten lukemaan innostaminen voi olla haastavaa. Yksi edellytys menestyksekkäälle innostamistyölle ovat nuoria innostavat ja kiinnostavat aineistot, ne fyysiset tai digitaaliset kirjat. Kokemattomille nuorille lukijoille pitäisi mielestämme julkaista entistä monipuolisemmin erilaisia kirjoja, sekä kaunokirjallisuutta että tietokirjoja.

Nuoret eivät ole heterogeeninen ryhmä, joten nuorten helppolukuisten kirjojen aihepiirikään ei saisi olla liian suppea. Ns. rankkojen aiheiden lisäksi tarvitaan paljon muutakin. Tarvitaan esimerkiksi romanttista, arkista, fantastista ja kantaaottavaa. Vetoammekin nyt teihin, hyvä kustantaja, että helppolukuisen nuortenkirjallisuuden aihevalikoima laajenisi entisestään ja kustantaminen lisääntyisi. Uskomme näillä kirjoilla olevan myös kaupallista potentiaalia.

Lanu-neuvosto koostuu noin 20 kirjaston lasten- ja nuortenkirjastotyötä tekevästä henkilöstä ympäri Suomea. Edustettuina ovat Suomen kaikki alueellista kehitystehtävää hoitavat kirjastot. Neuvosto on perustettu tukemaan Seinäjoen erten suomenkielistä työtä lasten ja nuorten lukemista edistävien kirjastopalvelujen valtakunnallisessa erityistehtävässä. Neuvosto voi myös antaa lausuntoja ja ottaa kantaa alaansa koskeviin asioihin. Monipuolisen, helppolukuisen nuortenkirjallisuuden tarve nousi spontaanisti keskusteluun kokouksessamme 6.9.2021. 

Lisätietoa Lanu-neuvostosta: https://www.kirjastot.fi/lanu/lanu-neuvosto

Lanu-neuvoston puolesta, 
Mervi Heikkilä
kehityspäällikkö

 

Vetoomus selkokirjatyöryhmälle

Vetoomus nuorten selkokirjojen puolesta

Suomen yleisissä kirjastoissa tehdään monipuolisesti töitä lukemisen edistämiseksi kaikkien ikäryhmien ja kaiken tasoisten lukijoiden kanssa. Erityisesti lasten- ja nuorten osastoilla lukemaan innostaminen on todella tärkeä ja iso työtehtävä. Sitä tehdään usein yhteistyössä koulujen kanssa, mutta myös somessa, yksilövalmennuksena tai epävirallisemmin hyllyjen välissä.

Viime vuosien laskevat tulokset erilaisissa lukututkimuksissa huolettavat ja näkyvät silti myös kirjastoissa. Erityisesti nuorten lukemaan innostaminen voi olla haastavaa. Yksi edellytys menestyksekkäälle innostamistyölle on se, että löydetään luettavaa, joka sekä tasoltaan että sisällöltään sopii ja kiinnostaa nuorta - oli kirjan muoto sitten fyysinen tai digitaalinen. Olemme kuitenkin huomanneet, että erityisesti selkokirjoja nuorille julkaistaan hyvin vähän. Esimerkiksi vuoden 2019-2020 selkoesitteestä löytyi vain yksi kaunokirja, joka on suoraan nuorille suunnattu.

Selkokirjat julkaistaan Suomessa käytännössä Selkokeskuksen tuen turvin. Vetoammekin Selkokeskuksen selkokirjatyöryhmään, että Suomessa jatkossa julkaistaisiin monipuolisemmin selkokirjoja juuri nuorille. Selkokirjoja tarvitsevat nuoret eivät ole heterogeeninen ryhmä, joten nuorten helppolukuisten kirjojen aihepiirikään ei saisi olla liian suppea. Ns. rankkojen aiheiden lisäksi tarvitaan paljon muutakin. Tarvitaan esimerkiksi romanttista, arkista, fantastista ja kantaaottavaa.

Nuorten selkokirjojen julkaisemisen lisääminen ei kuitenkaan saisi olla pois muusta selkokirjallisuudesta, vaan selkokirjojen kokonaismäärä saisi lisääntyä. Lisääntyyhän myös selkokirjojen tarvitsijoiden määrä koko ajan.

Lanu-neuvosto koostuu noin 20 kirjaston lasten- ja nuortenkirjastotyötä tekevästä henkilöstä ympäri Suomea. Neuvosto on perustettu tukemaan Seinäjoen erten työtä lasten ja nuorten lukemista edistävien kirjastopalvelujen valtakunnallisessa erityistehtävässä. Neuvosto voi myös antaa lausuntoja ja ottaa kantaa alaansa koskeviin asioihin. Nuorille suunnattujen selkokirjojen tarve nousi spontaanisti keskusteluun kokouksessamme 6.9.2021. Lisää tietoa neuvostosta ja sen toiminnasta täältä: www.kirjastot.fi/lanu

Lanu-neuvoston puolesta,
Mervi Heikkilä
kehityspäällikkö