Hankkeet

Eepoksen Satusirkus, 2019–2021

Eepos-kirjastojen yhteinen hanke Satusirkus vie sirkuksen iloa ja menetelmiä alueen kirjastoihin. Hankkeen avulla tavoitellaan alle kouluikäisten lasten perheitä kirjastonkäyttäjiksi ja tarinoiden pariin. Hankekoordinaattorina työskentelee Sari Pasanen.

Satusirkuksen Facebook-sivu.

Poikkeusaikana keväällä 2020 Satusirkus siirtyi someen ja Kirjastoklovni Jojo heräsi henkiin:

Hankkeen pohjalta on tehty Elävät sadut -menetelmäopas satujen elävöittämiseksi. Oppaan on kirjoittanut Sari Pasanen. Painettua menetelmäopasta voit kysyä sähköpostitse osoitteesta erte.kirjasto@seinäjoki.fi.

Lukutukea koulutien alkuaskeliin, 2020–2021

Yhteistyöhanke varhaiskasvatuksen sekä esi- ja alkuopetuksen kanssa tähtää lukemisen tehostamiseen koulutietä aloittaville lapsille.

Hankkeen tehtävänä on edistää kirjaston ja koulun yhteistyötä ja kehittää uusia, mielenkiintolähtöisiä lukemaaninnostamismenetelmiä kohderyhmänä erityisesti pojat, maahanmuuttajat ja tukea tarvitsevat lapset. Tavoitteena on kirjastopalveluiden tuominen entistä kiinteämmäksi osaksi varhaiskasvatuksen ja esi- ja alkuopetuksen lukemisen tukemisen rakenteita. Myös lasten lukutaidon paraneminen sekä lukuharrastuksen ja tasa-arvon lisääntyminen ovat keskeisiä tavoitteita. Hankkeella pyritään myös syrjäytymisen ehkäisyyn. 

Varhaiskasvatuksen sekä alkuopetuksen vastaavan SEVAO –lukuhankkeen (Seinäjoen varhaiskasvatuksen, esi- ja alkuopetuksen lukemisen kulttuurin ja lukutaidon herättäminen, laajentaminen ja ylläpitäminen) tehtävänä on edistää lukemisen kulttuuria ja lukutaitoa vahvistavia toimenpiteitä varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja alkuopetuksessa. Koordinaattorit auttavat henkilökuntaa lukemisen kulttuurin kehittämisessä, valmistavat materiaalia vapaasti opetuksessa käytettäväksi sekä lisäävät yhteistyötä varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja alkuopetuksen kesken. Kirjastoyhteistyön sekä kodin ja varhaiskasvatuksen välisen yhteistyön lisääminen kuuluu myös hankkeen tavoitteisiin.

Hankkeen tulokset ovat valtakunnallisesti hyödynnettävissä.

Lisätietoa Mervi Heikkilä, puh. 050 4324090.