Yritän etsiä lastenkirjaa, jota luin alakouluikäisenä. Olen syntynyt 1995, joten tämä tapahtui joskus 2000-luvun puolivälissä. Kirja ei ollut mikään aivan…

Kysytty
15.1.2020

Yritän etsiä lastenkirjaa, jota luin alakouluikäisenä. Olen syntynyt 1995, joten tämä tapahtui joskus 2000-luvun puolivälissä. Kirja ei ollut mikään aivan pienten lasten kirja, koska siinä käsiteltiin myös joitain kypsempiä teemoja.

Kirja oli kuvitettu, ja se kuvasi yhteiskuntaa jonka kaikki jäsenet olivat koiria. Kirja oli tapahtumapaikoiltaan varsin realistinen eikä mihinkään fantasiamaailmaan sijoittuva, ja se sijoittui ainakin osittain johonkin nykyaikaiseen kaupunkiin. Yhdessä kohtaa kirjaa matkustettiin muistaakseni metrolla, ja ryhmä afgaaninvinttikoiria uhkailee päähenkilöä. Mulla on myös etäinen muistikuva, että kirja saattaisi olla ruotsalainen, mutta tästä ei ole täyttä varmuutta.

Vastaus

Vastattu
16.1.2020

Kyseessä saattaisivat olla Eva Dahlgrenin Lasse & Urmas -kirjat. Niitä on ilmestynyt kolme: Täti Luun salaisuus (2004), Pennut pinteessä (2005) ja Puudelitähdet (2006).

Lisätietoa kirjoista esim. Kirjasammosta: https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/saha3%253Aub2ed85e0-41a1-49ae-9d41-ee429bd93178.

 

 

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.