Yliopistolaki on uudistunut ja olen saanut sellaisen käsityksen, että aiemmat keskeytyneet yliopisto-opinnot voivat mahdollisesti vaikeuttaa yliopistoon…

Kysytty
24.1.2012

Yliopistolaki on uudistunut ja olen saanut sellaisen käsityksen, että aiemmat keskeytyneet yliopisto-opinnot voivat mahdollisesti vaikeuttaa yliopistoon opiskelemaan pääsemistä? Asiasta on vaikea löytää tietoa, onkohan tietoa edes vielä olemassa vai ollaanko tästä asiasta vasta tekemässä päätöksiä?

Vastaus

Vastattu
24.1.2012
Päivitetty
25.1.2012

Opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilta löytyy tietoa Korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistamisesta vuosina 2011 – 2014.

Siellä mainitaan mm. että tarkoitus on saada korkeakoulutukseen aidosti uusia opiskelijoita. Yliopistolakiin on ehdotettu lisättäväksi säännös, joka mahdollistaisi ensimmäistä korkeakoulututkintoa suorittamaan hakevien kiintiöinnin omana ryhmänään. Tätä muutosta koskeva Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle kevätistuntokaudella 2012 – eli asia on vasta tulossa päätettäväksi.

Toisaalta todetaan myös että ”koulutusalaa vaihtaville sekä korkeakoulujen välillä ja niiden sisällä siirtyville tarjotaan joustavia tapoja hakeutua uuteen koulutukseen. Entistä useampi uusi opiskelija voi näin aloittaa korkeakouluopinnot”

Teksti kokonaisuudessaan on luettavissa osoitteessa
http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/koulutuspolitiikka/vireilla_koulutus/…

Sivustolta löydät myös linkkejä eteenpäin:
- Opiskelijavalintojen uudistamista koskeva HE luonnos (pdf)
- Ei paikoillanne, vaan valmiit, hep! Koulutukseen siirtymistä ja tutkinnon suorittamista pohtineen työryhmän

0 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.