Voiko tulla raskaaksi kun on sterilisaatio?

Kysytty
12.1.2016

Voiko tulla raskaaksi kun on sterilisaatio?

Vastaus

Vastattu
14.1.2016
Päivitetty
14.1.2016

Me täällä Kysy kirjastonhoitajalta -palvelussa emme ole lääketieteen asiantuntijoita, joten lääketieteellisissä asioissa kannattaa kääntyä ensisijaisesti lääkärin puoleen.

Sterilisaatiolla tai steriloinnilla tarkoitetaan leikkausta, jonka avulla estetään raskaus pysyvästi. Suomessa steriloinnista säädetään lailla. Ainoastaan tietyt henkilöt täyttävät ehdot, joiden myötä kyseinen toimenpide voidaan myöntää. Ehtoja ovat esimerkiksi pakottavat terveyelliset syyt ja yli 30 vuoden ikä. Esimerkiksi vuonna 2012 sterilointi tehtiin arviolta 2000 miehelle ja 2500 naiselle Suomessa.

Naisille suoritettavissa steriloinneissa munajohtimet tukitaan. Se voidaan tehdä eri tavoin kuten esimerkiksi sitomalla, kiinnittämällä tai katkaisemalla munajohtimet. Myös keinotekoisen tukoksen istuttaminen munajohtimeen on mahdollista, jolloin tukoksen ympärille kasvava kudos tukkii johtimen.

Vaikka sterilointia kutsutaan pysyväksi ehkäisymenetelmäksi, liittyy siihen pieni mahdollisuus tulla raskaaksi. 1000 naisesta, joiden munajohtimet on tukittu, tulee raskaaksi arviolta alle kolme henkilöä. Muilla tavoin suoritetuissa steriloinneissa arviolta viisi 1000 naisesta tulee raskaaksi.

Lähteet:
https://www.plannedparenthood.org/learn/birth-control/sterilization-wom… (haettu 14.1.2016)
http://www.ehkaisy.net/muut/sterilointi (haettu 14.1.2016)
http://vapaaehtoisestilapsettomat.fi/sterilisaatio/ (haettu 14.1.2016)

Kirjallisuutta:
Aarnipuu, Tiia: Kondomikirja. Into, Helsinki 2012.
Elomaa, Kaisa: Ehkäisy. Gummerus, Jyväskylä 1997.

8 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentit

Essure sterilisaatio on perinteistä klipsi (tai tuubien katkaisu & poltto) menetelmää paljon epävarmempi.

https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=3&cad=rja&…

Essure on myös EU:ssa ja USA:n FDA:ssa uudelleenarvioitavana koska se on aiheuttanut naisille laajan kirjon terveysvaivoja, kuten kroonista kipua, vuotohäiriöitä, jopa autoimmuunisairauksia. Tukiryhmämme löytyy facebookista https://www.facebook.com/groups/EssureProblemsFINLAND/

Essure-sterilisaatio pääsee samaan niin sanotun vanhan menetelmän kanssa ehkäisyvarmuudessa, kunhan noudatetaan tiettyjä asioita:
A. Odotetaan se 3 kuukautta, kunnes munajohtimet ovat arpeutuneet umpeen. Umpeutuminen varmistetaan gynekologin tekemällä ultraäänikuvauksella.
B. Et ole enää nuori (suomessa tehdään yli 30 vuoden ikäisille naisille...)
C. Et kärsi tulehduksista, kuten klamydia-tulehduksesta, joka voi tehdä pitkälle edenneenä erinäisiä kiinnikkeitä munajohtimiin.

Osa Essure Problems-nimimerkin mainitsemista oireista on liitettävissä potilaisiin, jotka ovat luopuneet hormonaalisesta ehkäisystä, jolloin oma kuukautiskierto ja siihen luonnollisesti liittyvät asiat, kuten runsas vuoto, kuukautiskivut, tulevat taas kierron käynnistyessä vähän kuin yllätyksenä.

Taustalla voi olla myös joskus kivulias endometrioosi, joka on hormoniehkäisyn puitteissa pysynyt oireettomana.
Tiedä kuukautisesi ja mene vasta sitten essure-sterilisaatioon, tämä on minun ohjeeni harkitseville.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.