Voiko ihminen haukotella nukkuessaan?

Kysytty
14.12.2008

Voiko ihminen haukotella nukkuessaan?

Vastaus

Vastattu
18.12.2008
Päivitetty
27.2.2019

Arkikokemukset ja silminnäkijätodistukset näyttäisivät osoittavan, että kyllä ihminen voi haukotella myös nukkuessaan. Tämän kysymyksen vastaaja on esimerkiksi nähnyt aikanaan omien pikkulapsiensa haukottelevan unissaan. Kysely lähiympäristössä paljasti vastaavanlaisia kokemuksia.
Haukottelun syy sinänsä on ollut pitkän aikaa mysteeri, eikä sen mekanismia ole ymmärretty kovinkaan hyvin. Haukotus on refleksi, jossa ihminen hengittää suu avoinna syvään, ja se liitetään usein väsymyksen tai kyllästymisen tunteeseen. Haukottelun perimmäisestä syystä on esitetty useita teorioita. Yksi yleinen ja pitkäaikainen, mutta nykyään kyseenalaistettu selitys on happivajaus ja liiallinen hiilidioksidin määrä veressä. Muita esitettyjä syitä ovat mm. haukottelun ymmärtäminen jonkinlaisena viestintäkeinona, joka heijastelee senhetkistä mielentilaa. Haukottelun on katsottu myös olevan tunteita ja mielialoja säätelevien aivojen välittäjäaineiden aikaansaamaa. Yksi uusimmista selityksistä näkee haukottelun pääasiallisen tarkoituksen olevan aivojen lämpötilan kontrolloiminen. Väsyminen lisää aivojen syvälämpötilaa ja ylikuumentunut pää lisää aivoja viilentävän haukottelun todennäköisyyttä. Haukottelu on nähty myös tarttuvana sosiaalisena ilmiönä, evolutiivisena jäänteenä, jonka tarkoitus on viestiä väsymyksestä lauman muille jäsenille ja saada aikaan yhdenmukaista käytösta eli ilmoittaa, että on aika mennä nukkumaan.
Tietoa haukottelusta http://fi.wikipedia.org/wiki/Haukottelu
http://www.tohtori.fi/?page=6771267&id=6622991
https://tieku.fi/ihminen/elimisto/miksi-ihminen-haukottelee
https://www.terve.fi/kysymykset/kysy-asiantuntijalta-anonymous-jatkuva-…

14 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.