Vladimir Nabokovin kirja Lolita oli etova, mutta aivan upeasti kirjoitettu. Kuinka paljon kunniasta kuuluu Nabokoville ja kuinka paljon suomentajille? Miten…

Suomentajan työ on … parhaimmillaan näkymätöntä, mutta se on silti laadun tae. Nykykääntäjien ammatti-kunta tekee tunnettua taitajan työtä, alan parhaat tekijät osaavat ammattinsa! He hallitsevat niin lähde- kuin kohdekielenkin, he tuottavat suomenkielistä kirjallisuutta, luovat kieltä ja vaikuttavat sen käytäntöihin.

Edellinen kappale on suora lainaus kirjasta Suom. huom. (WSOY), jonka on toimittanut Kristiina Rikman, satojen suosittujen ulkomaisten teosten suomentaja.

Kokoelmassa Rikmanin lisäksi kolmetoista suomentajaa kertoo konkreettisin esimerkein, miten he kääntämisen kokevat ja miten he kääntäjinä toimivat.

Käännöskonventiot muuttuvat ajan myötä. Kääntäminen on luova prosessi. Hyvältä kääntäjältä edellytetään lähtökielen ja –kulttuurin tuntemusta ja hyvää suomen kielen taitoa mutta myös ymmärrystä, eläytymiskykyä, elämänkokemusta, tulkintakykyä ja uskollisuutta kirjailijaa kohtaan.

Kääntäminen on prosessi, matka, jota suomentaja Anna-Maija Viitanen kuvaa seuraavasti: ”Kirjailija kirjoittaa tekstinsä omalla kielellään, omasta päästään, kääntäjä siirtää hänen tekstinsä oman päänsä kautta omalle kielelleen. Ja usein tuntuu, että kääntäjän on käännettävä oma päänsäkin toiseen järjestykseen, lähestyttävä asioita ihan vastakkaisesta suunnasta ja kiepautettava ne sitten takaisin tuttuun suuntaan.”

Suomentaja Kersti Juvan mukaan yleensä ajatellaan, että hyvä käännös on sellainen, johon lukija ei kiinnitä huomiota ja paras kääntäjä sellainen, jota ei ole olemassakaan. Vastaavuus lähde- ja kohdekielen välillä on osa käännösprosessia, mutta päämääränä on irrottaa käännös alkutekstistä.

Huono käännös sisältää virheitä, on kömpelö ja siinä näkyy alkukielen vaikutus. Tyyliltään ontuva käännös pistää lukijan silmään.