Useissa terveyteen koskevissa ohjeissa todetaan: "jos et tee näin tai teet noin niin ennenaikaisen kuoleman riski lisääntyy". Kuinka vanhaksi miehen pitää elää…

Kysytty
4.4.2018

Useissa terveyteen koskevissa ohjeissa todetaan: "jos et tee näin tai teet noin niin ennenaikaisen kuoleman riski lisääntyy".

Kuinka vanhaksi miehen pitää elää ettei enää olisi ENNENEIKAISEN kuoleman vaaraa? Entä naisen?

Vastaus

Vastattu
4.4.2018
Päivitetty
4.4.2018

WHO:n ja OECD:n kansainvälisten kriteerien mukaan ennenaikainen kuolema määritellään ennen 70 ikävuotta tapahtuneeksi kuolemaksi. Suomessa ja muissa kehittyneissä maissa ikäraja voisi olla korkeampikin, joten ennenaikainen kuolema olisi mahdollista suhteuttaa esimerkiksi elinajanodotteeseen  - joko syntymävuoden ja sukupuolen mukaiseen tai koko väestön keskimääräiseen elinajanodotteeseen -  ja tulkita kuolema ennenaikaiseksi, mikäli se tapahtuu valittua elinajanodotetta nuorempana.

Lähteet ja lisätietoa:

Ennenaikaisten kuolemien aiheuttamat elinvuosien menetykset pohjoisen ulottuvuuden kumppanuusmaissa 2003–13

Vastasyntyneiden elinajanodote 1971-2016

Vastasyntyneiden elinajanodote 1751-2016 (tietokanta)

1 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.