Toivoisin löytäväni lastenkirjoja, joissa käsitellään häpeää. 4v. lapsellani tuntuu olevan hankala suhde tähän tunteeseen, mutta tykkää kuunnella tarkkaan…

Kysytty
20.8.2021

Toivoisin löytäväni lastenkirjoja, joissa käsitellään häpeää. 4v. lapsellani tuntuu olevan hankala suhde tähän tunteeseen, mutta tykkää kuunnella tarkkaan satuja, joten kirjat voisivat toimia apuna tunteen käsittelyyn.

Vastaus

Vastattu
24.8.2021
Päivitetty
24.8.2021

Häpeästä kertovia lastenkirjoja ei ole hirveän paljon, muutamia kuitenkin löytyy: esimerkiksi McDonaldin Jukka Hukka ja lohikäärme-vauva. Häpeämistä käsitellään myös Max Bolligerin Sinikorvaisessa jäniksessä sekä Shieldsin Kaunis pikkuveli –kirjassa. Eva Erikssonin Teemun uusi takki –kirjassa on myös samaa tematiikkaa. Myös Huikon Miltä Sipukaisesta tuntuu -kirjassa sekä Robberechtin Kiukkuhirviö-kirjassa on aiheena myös häpeä. Jonesin Tunteet-kirjassa käsitellään muiden tunteiden ohella myös häpeää.

Uusia lasten tunnetaitoja käsitteleviä kirjasarjoja on ilmestynyt viime vuosina paljon. Näitä ovat esimerkiksi juuri Avril McDonaldin Jukka Hukka –kirjasarja, sekä Anne-Maria Kuuselan Ympyräiset-sarja. Ympyräiset-sarjasta aihetta lähimmäksi liippaavat ehkä Sisu Kettu ei anna periksi ja Siro Saparon iso moka. Myös Julia Pöyhösen Fanni-sarjasta voisi löytää sopivaa luettavaa. Fanni ja suuri tunnemöykky –kirjassa Fanni kokee häpeää.

Myös esimerkiksi Melissa Georgiou on kirjoittanut kuvakirjoja lasten erilaisista tunteista, mm. virheistä oppimisesta. Katri Kirkkopellon kiitetyissä Molli- ja Piki-kirjoissa kerrotaan myös esimerkiksi ihmissuhteista, itsetunnon vahvistamisesta ja ryhmään kuulumisen haasteista.

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.