Toinen maailmansota alkoi "virallisesti" vasta 1.9.1939, mutta mitä sotatoimiksi katsottavia operaatioita Saksan natsihallinto oli toteuttanut jo sitä ennen?

Kysytty
11.11.2021

Toinen maailmansota alkoi "virallisesti" vasta 1.9.1939, mutta mitä sotatoimiksi katsottavia operaatioita Saksan natsihallinto oli toteuttanut jo sitä ennen?

Vastaus

Vastattu
16.11.2021
Päivitetty
16.11.2021

Vaikka 1. syyskuuta 1939 on päivämäärä, jota yleisesti pidetään toisen maailmansodan alkamisajankohta, niin siitä ei ole kuitenkaan universaalia yksimielisyyttä historioitsijoiden parissa.

On esimerkiksi esitetty, että vuonna 1937 alkanut Toinen Kiinan-Japanin sota tai jopa sitä edeltänyt Japanin vuonna 1931 suorittama Mantsurian valtaus ovat sopivampia alkamisajankohtia.

On myös esitetty, että Euroopassa ja Asiassa eri ajankohtina 1930-luvulla alkaneet konfliktit yhdistyivat maailmansodaksi vasta vuonna 1941.

Myös seuraavia vaihtoehtoisia alkamisajankohtia on ehdotettu: Japanin ja Neuvostoliiton välillä käydyt rajakonfliktit Mongoliassa kesällä 1939, Italian hyökkäys Etiopiaan lokakuussa 1935.

Joka tapauksessa 1.9.1939 on vakiintunut näkemys toisen maailmansodan alkamisajankohdasta Euroopassa.

Mitä sotatoimia Saksa toteutti ennen tuota päivämäärää, riippuu siitä, miten termi sotatoimi määritellään. Mikäli käytetään kielitoimiston sanakirjan tarjoamaa hyvin laveaa määritelmää, jonka mukaan sotatoimiksi lasketaan taistelut, joukkojen ja kaluston siirrot ym. sodankäyntiin kuuluva tominta, niin voidaan sanoa, että Saksan natsihallinto toteutti useita sotatoimiksi katsottavia operaatioita ennen kuin se käynnisti hyökkäyssodan Puolaa vastaan 1.9.1939.

Selkeimmät esimerkit sotatoimista tämän määritelmän puitteissa ovat saksan joukkojen siirtäminen Itävallan alueelle ja sitä seurannut maan liittäminen Saksaan vuonna 1938 sekä Saksan maaliskuussa 1939 suorittama Tšekkoslovakian miehitys.

 

Lähteet:

Antony Beevor, Stalingrad, 2000.

Antony Beevor, Toinen maailmansota, 2012.

A.J.P. Taylor, The origins of the Second World War, 1961.

A.J.P. Taylor, How wars begin, 1979.

Kielitoimiston sanakirja, https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/sotatoimi?searchMode=all

3 ääntä
Oliko vastauksesta sinulle hyötyä?
 
Haluatko jättää uuden kysymyksen? Lähetä se kysymyslomakkeen kautta.

Kommentoi vastausta

Ei muotoiluja

  • Sallitut HTML-tagit: <i> <b> <s>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Verkko- ja sähköpostiosoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.